United States or Luxembourg ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kohta kun toverini, sylissään tavalliset tuomiset, astuu koppiin, huomaan hänen mielensä olevan tulvillaan asioita. Hänen silmissään palaa omituinen tuli, sieramet ovat laajentuneet ja hengitys on kiihkeätä.
NEITSY JANNE. En minä ole koskaan ajatellut sitä niin suureksi asiaksi, mutta minusta on ollut hauska muistella sitä aikaa. HILMA. Se oli autuuden aikaa. Monta kertaa tuskan vedet silmiini kiertyivät, kun minua aneluretkillämme paleli ja kun sinä kadulla lumella hieroit paleltuvia käsiäni tahi poskiani, mutta sydän oli tulvillaan iloa. Se oli ihanaa aikaa.
Aivan kepein askelin astuin ulos, sydämeni ollessa oikein tulvillaan kiitollisuutta Jumalaa kohtaan sekä iloa ja ihmettelemistä Hänen ihmeellisestä läsnäolostaan hädässä auttajana. Mielihyvällä ryhdyin toimituksiini oikeudesta palattuani, kun olin semmoisesta vaarasta tullut pelastuneeksi, jossa oli kunniani ja maineeni sekä koko maallinen elämäni olleet hukkumaisillaan.
Tyynenä ja rauhallisena juoksee se sitte etelästä pohjoista kohti läpi Egyptin, joka on kummallakin puolella ikäänkuin tämän mahtavan kymin vehreänä kehyksenä; lähellä suutansa jakautuu joki moneen haaraan ja muodostaa matalan deltan eli suistomaan. Niilin vesi alkaa nousta kesäkuussa ja on tulvillaan yli maan heinäkuusta syyskuuhun asti.
Amulius panetti molemmat äsken syntyneet pojat arkkuun, joka sitte heitettiin Tiber-jokeen. Mutta joki oli silloin tulvillaan yli reunojensa, niin ett'ei päästy oikeaan virran uomaan asti. Täyttääkseen kuninkaan käskyä panivat palvelijat arkun niin kauas veteen, kuin helposti pääsivät. Vaan kun vesi laskeutui, jäikin siis arkku kuivalle.
Hitaasti seurasi hän saapuneita ja meni asuntoonsa. Mutta siellä kohtasi hänen silmiänsä outo näky. Lepolavitsalla istui se nuori nainen, jonka Salik vasta oli tuonut muassaan. Hän oli valkoinen kuin laakson lilja, ainoastaan poskilla kajasti vieno ruusunhohde. Vaaleat kutrit aaltoilivat lumivalkeilla hartioilla ja lempeät silmät, siniset, kuin taivaankansi, olivat kyyneleitä tulvillaan.
Ensinnä hän katsahti joen rantaan, olisiko mahdollista päästä ylitse. Sillä vasta toisella puolella saattoi hän tuntea olevansa turvassa. Mutta joki oli hyvin tulvillaan ja melkein täynnä jäälauttoja, jotka alla pauhaavan virran painosta sysivät ja jyskyttivät toinen toistaan. Ei lähellä eikä kaukana näkynyt lauttaa eikä lauttamiehiä.
Kun katselemme itäänpäin, valtaa meidät pelko; ruuhi toisensa perästä kuljettaa kansaanne joukottain auringon jälkiä myöten, ikäänkuin sen maa olisi täpötäynnä ja tulvillaan ihmisiä. Punasia miehiä on jo aivan vähän, he tarvitsevat apua.
Eivät enää ikkunat voi vastustaa märän paperin painoa, lehdet kun tulevat suoraan painokoneista, räiskyen särkyy paksu lasi ja samassa on huone täynnä, lehtiä tulvillaan. Mistä niitä riittää? Mistä niitä riittää? vaikeroi hän. Tämä on paperitehtaiden maa! kuuluu vastaus jostakin. Miksi en hävittänyt niitäkin? Se on hänen viimeinen sanansa.
Niinkuin joku olisi aina kulkenut minun takanani ja kuiskuttanut: katsoppas, tuossa on veitsi, se on ystäväsi, ota ja paina, ja se tuntuu rinnassasi niinkuin iltatuuli kuumilla kasvoilla! Etkö huomaa: joki on tulvillaan! Kaivon ohi minä tuskin uskalsin kulkea, sillä se katsoi niin kummallisesti, kuin kutsuen. Ja aivan varmaan minä olisin hukkunut, ellet sinä olisi minua pelastanut.