United States or South Africa ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kamppailut ne rauhaks' kääntyy Sota sullen levon suo; Henki! viihdy muisto tuo!" Rauhaks' kääntyy? Hiljaiset haamut! Te tahdotte lohduttaa. Mutta hetkiä löytyy, jolloin me, kun ajattelemme rauhaa, tuota haudan ja taivaan sanaa, itkemme katkeria kyyneleitä. Eversti seisoi akkunansa ääressä, katsellen ulos kuutamo-yöhön.
»Minua ilahuttaa», sanoi hän. »Pelkäsin tullessani, että olet välinpitämätön minusta.» »Elä ilahuta itseäsi väärillä laskuilla! Minä jo tunnen sinut.» »Minä myös sinut», sanoi Levon katsoen Esteriin, aivan kuin olisi kysynyt: Eikö kaksi kertaa kaksi ole neljä? »Sinä rakastit Lauri Holmaa yli kaiken.
Vähitellen aukeni pikkuinen käsi ja laski irti leningin, itkettyneet silmät sulkeutuivat ja levon rauha levitti vaippansa orvon yli. Elise nousi hiljaa ja meni toisten lasten vuoteitten luokse.
Ja niin me menimmekin lakkaamatonta laukkaa pimeässä yössä, että minä pidin sitä suurena ihmeenä, että me tulimme seuraavaan pysäyspaikkaan, ilman ett'emme niskojamme tai sääriämme olleet taittaneet, Siellä sallei Kaarle vihdoinkin sekä itsellensä että meille parin tunnin levon. Mutta aamu ei ollut vielä pitkälle ehtinyt, kun hän jo meitä taaskin herätti.
Murenille muukalaisna Ilona istuin aholla, Mehumiellä mättähällä, Istuin kukkana keolla, Lempeästi leikitellen Suloisten sisarten kanssa, Tyvenesti tuuitettu Tuulen hengeltä tulevan Metisestä manteresta. Levon kuvana levolla Nukuin nurmilinnun lailla, Rauha rakkahin rakensi Sijan sivuuni suloisen, Eikä untani uhannut Vaivalla valkenevaisen Päivän, pahoilla suruilla Syäntä nyt suitsuttavan.
Palkitkoon Rooma lemmell' eloon jääneet, Ja niille, jotka nyt vien viimelepoon, Se haudan suokoon esi-isäin viereen. Täss' suovat gootit levon miekalleni. Omistas huoletonna, julma Titus, Viel' annatko sa poikas hautaamatta Kamalaa Styxin rantaa harhailla? Nuo veljein viereen viekää! Levossa maatkaa, isänmaanne uhrit!
Meidän elämässämme tapahtunut muutos joudutti meidän avioliittoamme, ja minä olin jo silloin Ernestin vaimo, kun muutimme asumaan noihin neljään huoneeseen San Franciscon laitakaupungilla. Lyhyesti kerrottuna tämä juttu kuuluu näin: Minä tein Ernestin onnelliseksi. Minä ilmestyin hänen myrskyiseen elämäänsä, en uutena häiritsevänä voimana, vaan rauhan ja levon lähteenä. Minä annoin hänelle lepoa.
Mutta samassa hiipii jo toinen ajatus: et sinä Kinturi ole enää se mikä olit nuorempana, mies, jolla oli väsymättömät voimat ja teräksinen tarmo. Viime aikoina olet tuntenut hienoa uupumusta ja levon tarvetta. Ja tämä ajatus se oli kamalin, se ajoi hikeen koko hänen ruumiinsa, se painoi hänen rintaansa, se tukki häneltä hengityksen.
Ja kun neiti Levon, joka Elliä yhä seurasi kuin varjo, kysyi Esteriltä, mitä hän piti herra Holman runoista, oli hän kuin puusta pudonnut. »Kumpi teitä enemmän miellytti, 'Hänen katseensa' vai 'Kun hän nauroi?» Ja vastausta odottamatta neiti Levon hehkuvalla innostuksella alkoi selittää, että hän oli äärettömän ihastunut molempiin. »Hänen katseensa» oli ihana runo, ihana runo!
"Niin tule tänne äläkä pelkää; pistä kätesi lähteesen, ripsuttele vettä päälleni ja kasta minut, uskosi säännön mukaan; silloin noituus lakkaa ja rauhaton sieluni saa levon." Tyttö läheni horjuvin askelin, pisti kätensä lähteesen, otti vettä kouraansa ja ripsutteli sitä haamun kalpeille kasvoille. Tämä hymyili sanomattoman lempeästi.