United States or Dominica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ranskan kansa häntä ihaili, ei ihmisenä eikä edes pyhimyksenä, vaan ilmestyksenä toisesta maailmasta. Kunnioituksesta, jota hänelle kaikkialla osoitettiin, on jo mainittu. Hänen maineensa alkoi levitä Ranskan ulkopuolelle. Ranskalaiset olivat tunnettuja epäilijöitä; kun he uskoivat, että »la Pucelle» oli korkeampi olento, täytyi hänen välttämättömästi olla jotain erinomaista.
Kyll' uskoi Cimabue maalareista etevin olevansa; nyt jo tummuu maineensa, koska huudossa on Giotto. Yks Guido toiselta näin vienyt myöskin on kielen kunnian, ja kenties elää jo mies, mi pesän molemmilta valtaa. On maine maailman vain tuulenhumu, mi milloin sieltä, milloin täältä tulee, ja muuttaa nimeä, kun muuttaa suuntaa.
Siinä laakeriseppeleessä, joka nuorellisia ohimoita vyötti, ei mikään lehti vielä ollut lakastuneena; hän sulki hilpeät ja hilpeennyttävät silmänsä täysimmässä voimansa tiedossa, maineensa himmenemättömässä loistossa. Ja me sitte?
Jos tällä teollani olen rikkonut Teidän Majesteettinne määräyksiä, niin pyydän nöyrimmästi anteeksi.» »No, mitä piditte Malmön varustuksista?» »Kyllä ne ovat maineensa arvoiset, Teidän Majesteettinne.» Tämän jälkeen kysyi kuningas, olinko jo saanut matkarahani, johon minä vastasin kieltävästi.
Pitkät talvipuhteet suurissa tuvissa laulettiin ja soitettiin ja kisailtiin, sillä yhtä varakas kuin oli talo, yhtä vieraanvarainen se myöskin oli. Mutta suurimman maineensa ja merkityksensä olivat panulaiset saaneet siitä, että he uhripaikkaa hoitivat ja pyhää vuorta vartioivat.
Hänen maineensa kasvoi, hänen varallisuutensa lisääntyi, hän näytti yhä edelleen olevan onnen helmalapsi... Sellaisena piti hän itsekin itseään ja oli valmis myöntämään, että hän nyt vasta oli oikeastaan joutunut omalle alalleen.
Lopulta lehti ennusti hänelle suurta tulevaisuutta ja toivoi, että hän maineensa kautta vielä tuottaisi isänmaallekin kunniaa. Siinä nyt näet, Kirsti, sanoi äiti vaipuen takaisin tyynylle. Eikö käynyt, niinkuin minä jo aikoja sitten sanoin. Jotain erinomaista hänestä piti tulla, sen hänestä jo kasvavanakin voi päättää. Ei hän ollut niinkuin muut pojat, ei ensinkään niinkuin muut.
Ja hänen maineensa kielen opettajana kasvoi joka päivä ja samaten myös oppilasten luku. Niin oli hän kevääsen v. 1706 taas säästänyt niin paljon rahoja, että hän Briksin kanssa saattoi lähteä Englantiin. Täällä Oksfordin yliopistossa, tutki hän ahkerasti kaksi vuotta, käyttäen lomaa ainoastaan kahdesti jalkasin Lontoossa käydessään. Säästävästi hän kuitenkin sai elää.
Hänen maineensa oli käynyt hänen edellään. Hänen nimensä oli Ibrahim Ebn Abu Ajeeb; hänen sanottiin eläneen aina Mahometin ajalta asti ja olevan Abu Ajeebin, rohveetan viimeisen seuralaisen, poika. Hän oli lapsena seurannut Amrun voitollista sotajoukkoa Egyptiin, jonne hän oli jäänyt moneksi vuodeksi tutkimaan Egyptin pappein salaisia tieteitä, ja erittäinkin loihtutaitoa.
Yksinpä Pöndinenkin huomasi nyt saaneensa takaisin sen viisaan maineensa, jonka luuli kadottaneensa, ja jonka kadottamisen takia hän oli niin suuresti kärsinyt ja surrut. No niin. Asia oli jo selvitetty. Sakari Kolistaja tietysti jätettiin vapaaksi, vaimonsa hoiviin. Liika viisasta ei olisi voitukaan sotkea yhteen köyteen hullujen kanssa.