United States or Croatia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minutta olisi hän pysähtynyt kotiin, elänyt ja ahkeroinut niinkuin esi-isänsä ennen häntä. Tämä oli elämäni ainoa murhe ja epäilys. Olinko tehnyt väärin Stefanille? Olinko tehnyt samoin Korille? "Olisiko minun tullut jättää sinut sinne, josta sinut löysin? Oletko vähemmän onnellinen, vähemmän hyödyllinen nykyisessä olossasi?" kysyin.
Mitä he, pienet, sanoisivat, kun äiti ruumiina tuotaisiin takaisin? Käänsin silmäni pois huumaavasta syvyydestä ja tartuin molemmin käsin ohauksiini kiinni. Hyvä Jumala, olinko menettänyt järkeni? Kuinka saattoivat moiset ajatukset tunkea mieleeni? Taaskin kajahti korviini nauru tuon valkoisen, suuren purjeen toiselta puolen.
Elokuuta kohtasin venäläisen postiveneen, joka oli varustettu 20 miehellä ja 2 yli-upseerilla, kaikki hyvissä aseissa. Nämät lähettivät ensin laukauksen meitä kohden. Minä kysyin heiltä, olinko minä koskaan huonosti tähdännyt. He vastasivat: "Ei". "Emme pelkää. Voitto on meidän. Soutakaa eteenpäin", huusin minä; ja lähestyessä saimme toisen laukauksen.
Minä huomasin, kuinka hänen silmänsä siirtyivät minun puoleeni, kun hän luuli minun kääntäneen huomioni muuanne, ja kuinka joku omituinen epäneuvoisuus näytti taistelevan hänessä, vaikka hän ulkonaisesti pysyi jäykkänä ja tyvenenä. Minä rupesin miettimään, olinko tehnyt mitään, joka oli loukannut häntä; ja omatuntoni kuiskasi minulle, etten ollut vielä kertonut hänelle Dorasta.
Siihen tapaan minä olin saarnani kirjoittanut ja olin tyytyväinen siihen, mitä olin kirjoittanut. Uutta oli siinä mielestäni se, että niin peittelemättä puhuin elämänilon puolesta. Olinko minä oikeassa? tulin kysyneeksi itseltäni. Mutta miksen olisi ollut? kysyin taas. Olihan luontokin niin hilpeän ja iloisen näköinen tänään.
Katsoin ympärilleni, ja, aivan oikein, huomasinkin sen linnunpesän näkymättömän varjon, juoksin sen varjon luo ja sainkin pesän käsiini. Samassa tulin minä, varjoton mies, itse näkymättömäksi. Tuo mies kavahti seisoalleen ja katsoi ympärilleen olinko missä minä, hänen voittajansa, vaan sitä ei hän nähnyt missään, vaikka päivä paistoi kirkkahasti, ei minua eikä minun varjoakaan.
Kuinka suuressa määrässä lapsuuteni muistot vaikuttivat tähän mielialaani, sitä en tiedä. Olinko tullut sinne jollakin yhä kytevällä ajatuksella, että vielä rakastin pikku Em'lyä, sitä en tiedä. Minä tiedän vaan, että olin täynnä iloa näistä kaikista; mutta aluksi jonkunlaista sanomattoman arkatunteista iloa, jonka aivan vähäpätöinenkin asia olisi saattanut muuttaa tuskaksi.
Kultainen utu ympäröi minut, enkä tiennyt varmaan olinko elossa, tahi en. Tuntui juuri kuin olisimme aina olleet tuttavia, niin helposti ja luonnollisesti kävi aatteiden vaihtaminen välillämme ja niin nopeasti ymmärsimme toisiamme.
»Jokaisella kaupungilla tai kunnalla on oikeus käyttää omiin yleisiin tarpeisiinsa määrätty osa siitä työstä, minkä sen asukkaat suorittavat kansan hyväksi. Tätä työtä, josta kunta saa vastaavan luoton, voi kunnallishallinto käyttää mielensä mukaan». Saman päivän iltapuolella kysyi Edit ohimennen, olinko käynyt katsomassa puutarhassa olevaa maanalaista makuukammiotani, josta minut oli löydetty.
Minä valvoin vuoteessani vielä kauan, miettien, olinko nähnyt semmoista ihmistä, joka olisi ollut niinkuin Kenoveeva ensin vanhempainsa kotona ja sitten Sikrin linnassa ja sitten erämaassa ja jolle olisi voinut tapahtua niinkuin hänelle.