United States or Australia ? Vote for the TOP Country of the Week !
JACHIMO. Jonkako jumalat ovat teille antaneet? POSTHUMUS. Jonka heidän armostaan aion pitää omanani. JACHIMO. Niin, omananne nimeksi; sillä tiedättehän, että vieraskin lintu pulikoi naapurin lammikossa.
Sinne lapset Herra Hyvä armostaan Kokoaa: ne vainen Sinne lasketaan, Joill' on lapsen mieli Nöyrä, vilpitön Usko, katuvainen Sydän, virhitön. Peilin edessä.
Me kilvan soutakaamme, Ett' aallot vaahtoisat Vierellä venehemme Hilpeinä hyppelee, Ja kokka mahtavasti Edessä kohisee. Ja laulakaamme kaikki Nyt täysin sydämmin, Kuink' on tää maamme kallis Ja meille rakkahin, Mut Herrallemme harras Myös kiitos kohotkaan, Ett' armostaan loi meille Näin armaan isänmaan.
Ja laulakaamme kaikki nyt täysin sydämin, kuink' on tää maamme kallis ja meille rakkahin, mut Herrallemme harras myös kiitos kohotkaan, ett' armostaan loi meille näin armaan isänmaan! Punkaharjusta. Oli kerran miestä kolme, jotka sattuivat Savosta kulkemahan kuuluisahan, haluisehen Helsinkihin. Tuunan salmehen tulivat, joss' on saari salmen suussa; yli salmen saatettihin sille puolen Punkaharjun.
»Vaan paitsi näitäkin muista nää Asiat: ei ole osuus tää Pieni omamme täällä; Se armolaina Luojalta vaan, Joka meille antaa armostaan Perinnön pilvein päällä.» Metsätähti. Kuule, kaunoinen tytti lehdon, Sinä, tuutima nurmikehdon, Metsätähtönen sorja. Lumivalkea pint' on sulla, Yhtä puhdas jos mieli mulla, Oisi sieluni korja!»
Pohjakerros tulee tummaks, Aivan kuin sä käskitkin, Basalttiin, Mutta vuosisatain kummaks Kaikki, niin, Kaikki muu on kultaa vaan, Merkiks velan arvokkaan Jumalalle armostaan. Kultakerrost' yhdeks'toista, Muureja ja pylvästöitä, Tornein kaaret tulivöitä, Joista Grotten kullat loistaa. Frode lausui: hyvä vain. Templi vastaa jumalaamme. Milloinhan sen valmiiks saamme? Kiiruhtain?
Tällä ajalla hän kirjoitti päiväkirjaansa nämät kauniit sanat: "Mikä ilo voida auttaa ja palvella lähimmäisiänsä! Kun voisin vaan toimittaa enemmän, niin olisin vielä onnellisempi. Suurin ilo, jonka voin ajatella, on ihmishengen pelastaminen. Suokoon Jumala armostaan minulle kuitenkin kerta tämä ilo!" Kaivattu tilaisuus tarjoutuikin kohta. Kevätpuoleen 1785 alkoi Oder-joki paisua rantojensa yli.
Sellaisena kielitaiturina otan sen muistoksi teiltä ja nyt saan vastata. Minä en omista itselleni mitään kunnioitusta, kunnioittakaa Jumalaa, kaiken hyvän antajaa, joka kaikille jakaa armostaan, yhdelle niin, toiselle näin.
Milloin lempeän kehoittavana, milloin myrskyisen tulvivana pyysi ja rukoili hän kuulijoitaan ottamaan vastaan tämän suloisen sanoman, hyljäämään kaiken muun ja yksin Hänet omistamaan, joka sulasta armostaan lahjoitti heille elämän ja autuuden ijankaikkisiksi ajoiksi. Kaikkialla kuului hillittyjä nyyhkytyksiä kokouneitten kesken ja akkojen nenäliinat olivat ahkerassa käytännössä.
Silloin vasta huomasin, Mitä tässä tarvitsin, Rukoilin kuin ryöväri. Jumala sen havaitsi, Tuli kohta auttamaan Avarasta armostaan. Järjen päivä pimeni; Uskon aurink' yleni; Toivon täysikuulla oi! Pääsijäinen riemun toi. Hauta kas! nyt aukeni Pyhä halu virkosi ; Usko, Henki sanomaan Kiiltävissä vaatteissaan Riensivät; mä pelkäsin, Vallan maahan katselin.