United States or Solomon Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
RICHARD. Ken kulussani mua pidättää? HERTTUATAR. Hän, jonk' ois tullut sua pidättää, Kuristamalla kohtuuns' onnettomaan, Murhista noista tekemistäs, konna. ELISABETH. Tuon otsan kultakruunullako peität, Johonka poltettavaks oikeus vaatis Sen prinssin veren, jonka kruunu oli, Ja poikaini ja veljieni hurmeet? Miss' on mun lapseni? sa konna, sano.
Niinkuin päivä, yön kun poistaa, Säteillen käy taivahille, Usva haihtuu, loitos loistaa Pyhä-paiste maisemille; Niin mun sieluun' koitti aamu, Rintaan syttyi päivän selko, Näin sen mailta öinen haamu Haihtui: tuska, tyhjyys, pelko. Aurinko, mi poistat synkät, Lempi, jos sä rinnan heität, Mihinkäs nää päivät jynkät, Jolloin silmäs meiltä peität, Päivät pitkät, toivoo vailla.
Kas yksin minä en, vaan kansa kaikki tää sinne katsoo, missä Päivän peität.» Ma hälle siis: »Jos mielees johdat, mitä elimme yhdessä ja haastelimme, sen muisto vieläi sua murhetuttaa. Elosta tuosta mun tää käänsi, joka käy eelläin, joku ilta sitten; silloin tuon sisar» ja ma näytin Aurinkoa »pyöreenä teille paistoi. Hän mun johti pimeyteen synkkään tosi kuollehien lihassa tässä, joka häntä seuraa.
Vaan silloin Niilin luona Sä, surren oksalla, Siipeesi peität pääsi Näät unta Suomesta. Työmiehen poikana syntyi 10/12 1862 Rantasalmella. Kävi Sortavalan seminaarin läpi, josta pääsi 1887, ja on nykyään kansakoulun-opettajana Helsingissä. Julkaisi v. 1894 runokokoelman nimellä Urpuja, ja 1899 murhenäytelmän Ahab, Israelin kuningas.
Vastoin järkeä ja logiikkaa hän uudelleen alkoi rukoilla, lämpimämmin, voimakkaammin, kuin koskaan ennen. Hän huusi kuten kuningas David: "Miksi hyljäät, Herra, minun sieluni, miksi peität minulta kasvosi?" eikä hän lakannut huutamasta, ennenkuin oli rukoilemalla ja kärsimällä kuolettanut epäilynsä tahi ehkä pikemmin tuudittanut ne uneen.
Uskoton, uhmiva aalto, mi viet mun, Vielä kuin muinoin ystävä liet mun; Vielä sä viskot, nostat ja heität mun, Ilkkuen kanssani, ennenkun peität mun: Vie minut maihin! Kuolla en vois! Katumusretki on tehtävä vielä, Kerjäten seistävä tuttujen tiellä, Jotka, kuin aallot, mun nostavat, heittävät, Ilkkuen kanssani, kunnes mun peittävät Siunatun unholan mereen pois!
Murheen okaat peität Sä säälin vaalevilla ruusuilla. Valkoinen ruusu pyhän rakkauden On merkki; maallinen tuo punaliekki On sammutettu, lehdet valkoiset Kohoovat niin kuin enkelien siivet. AKSEL. Voi, Valpur! Valpur! VALPURI. Armas ystävä! Sä mieltäs lohduta. AKSEL. Vai lohduttaisin? Oi, miten voit sa tointua niin pian, Niin helposti? VALPURI. Ma olin valmistaunut. AKSEL. Olitko valmistaunut?
Onko se ennustusta, onko se taivaan vihaa, minä vapisen, oi, William, vie minut istumaan! TAYLOR. Herrani, taistelkaa toki hiukan vastaan. DARNLEY. Minä en voi, tämä vavistus! Oi, lue vähä, auta minua, joudu, sydäntäni ahdistaa niin! "Kuinka kauan sinä Herra peräti tahdot minua unhottaa? Kuinka kauan sinä peität kasvos minulta? Kuinka kauan minä neuvoa pidän sielussani?
Herra, älä minua anna häpeään tulla! Kuinka suuri on sinun hyvyytes, jonkas panit tallelle niille, jotka sinuun uskaltavat ihmisten lasten edessä! Sinä kätket heitä tykönäs salaisesti jokaisen uhkauksista, ja peität heitä majassas riiteleväisistä kielistä. Herra olkoon kiitetty, että hän on minulle osottanut ihmeellisen hyvyyden, vahvassa kaupungissa!
Ja mik' on Jumala, jok' oma jonkun on ja jonka eestä on tarvis taistella? Ja miten tietää myös kukaan, mitä maata varten syntyy, jos sitä varten ei, hän missä syntyi? Josp' isä kuulisi tuon puhees! Mit' on hän sulle tehnyt, kun mun onneni noin kauvas kuvittelet hänest' aina? Ja miksi älyn siemenen, min kylvi niin puhtaana hän sieluuni, sä peität niin mielelläsi kukkiin, rikkaruohoon sun oman maas?