United States or Kiribati ? Vote for the TOP Country of the Week !
Isäisi kun mailla Jo palmuset läikkyy, Niin lintusen lailla Sun siipesi väikkyy; Koht' alkanet lentää; Ei johtoa lie Eik' eksytä sentään Sua siintävä tie, Se mailles sun vie. Paimenpoika. Kauniina taivahille Jo päivä nous', Siit' ilo maisemille Ja toivo uus'. Ja metsän lehväpuista Vaan riemu soi; Hänt' ilman linnut muistaa, Ken kaikki loi.
Ken kertoa voi riemua Kuninkaan, kuin sotilaitten: Kun hurraa kaikui kilvalla Läp' ilmain, merien, maitten. Kaikk' urhokkaina ryntäävät Nyt lyömähän vihollista, Ja voitolla sen pyörtävät Meren aaltoihin aluksista. Taas voitto uuden riemun toi Ja hurraa-huutoja kuullaan, Ylistys taivahille soi, Maan, meren sortuvan luullaan.
Tuop' oli Ukri tuhma ukko, kaasi maahan maitotilkan, maito muuttihe vereksi, purskutti punaisen suihkun. Heitti tilkan taivahille, taivahat tulena tuiski, poltti maakunnat poroksi, arot kaikki autioiksi. Kansa yhtehen keräysi: "Pahoin teit sa, Ukri ukko, hylkäsit hyvät jumalat!"
Suo anteeks' silloin, armas maani, mulle, Runoilijalle surmaan tuomitulle! Sun häpeäkses eläisin; kun kuolen, Sun kunniasi kasvaa toisen puolen. Mä taivahille mainetöitäs soitan, Sielt' arvoseppeleitä sulle voitan; Ja kevätpäivän paistaessa sieltä Tuon saloillesi tuhat satakieltä.
Kas lähde virtaa vuoresta, Luo silmäns taivahille, Ja lemmenkukat partaalla Suloa lausuu sille. Se on niin kirkas, loistava, Se kuvaileepi taivasta. Se puroks sitte muuttuvi, Mi kirkas ompi vielä, Vaan kun sen vesi juoksevi, Se himmentyypi tiellä; Se kukkaisia suutelee Ja riemuisena rientelee.
Tuota ei Maan lapset tajua. Mutta jos sävelen kuuli Kuun lapsi, elämän orpo, syttyi syömehen kipinä, sinkoi silmä taivahille, muisti hän entisen elonsa, tunsi polttavan povensa, koko sielun sairastuvan kodin korkean surusta, kauniista kadotetusta.
niin tuohon tultuani, kunne näkyi jo pohja kuilun kahdeksannen, täynnä näin tulenliekkejä sen tuikehtivan. Ja niinkuin hän, mi karhuin kosti kerran, Eliaan vaunut näki viereviksi hevosten kohotessa korkeutehen, mut silmin, seurata ei niitä voinut, vaan näki liekin pelkän leimuavan ja haihtuvan kuin pilvi taivahille;
Sill' aikaa minä, tuosta kaikest' irti, Beatricen kanssa taivahille nousten niin kunniakkaan voitin vastaan-oton. Palannut taas kun joka varjo oli pisteesen kehän äskeiseen, taas hiljaa kuin kynttilä se kantimessaan seisoi.
Miten pienempähän ma tyydyin, mahtaja mahtiponnen, elon piiriin tähän? Mun eikö ollut taivahille tie? Nyt mulla eessä Manan ilta lie.» Pään painaa, katsovi illanruskoon, mi hiljaa riittyy.
Silmä kiiti taivahille Etsein Luojan istuimia, Joille hengin huokoaime Puutteissamme vaiteloiden. Tähdet välkkyi korkeulla Sinikantta kirjaellen, Kuuluit tähtein keskuksena Kuin on paimen laumassansa.