United States or Vanuatu ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ne raukat nääntyvät kantaessaan taakkaansa, joka on heille liian raskas, eikä laupeuden enkeli voi heidän kärsimättömyyttään ja tuittupäisyyttään nuhdellen katsella, vaan ainoastaan säälien ja surren.
Teidän joukossanne on niin monta joille suon hyvää, että sydämellisesti surren näen teidän hylkäävän kaikki sovinnon ehdotukset. Tuomitkoon taivaan Herra», hän loi silmänsä taivaaseen päin, »meidän ja näiden sisällisen sodan sytyttäjien välillä!» »Amen!» lausui Montrose, »sen tuomarin päätettäväksi me kaikki lykkäämme asiamme.»
Käy kurttuun otsa, huulet murtoon vääntyy, Vert' itkee sydän, silmä maahan kääntyy Ja rintaa vasten päänsä kallistuu; Hän äsken iskun taivahalle heitti, Mut mustat pilvet ennustähdet peitti, Nyt lausumahan aukee miehen suu: "Mä nähnyt olen kukan kuihtuvaisen, Kuink' alle myrskyn painuu palmupuu; Mä nähnyt olen kalman murhan, naisen, Kuink' kultaansa hän surren lakastuu; Olenpa nähnyt kuinka Rooman kansa On hautaan vienyt miehet parhaimpansa, Ja haudoilla vuoskaudet itkenyt; Vaan nähnyt konsanaan en surmaa mointa: Kuink' kansa, kansain kuulu, ilman tointa Jää, hukkuu pois, näen ensikerran nyt.
Kohta jälleen toinuttuaan Ranald kuiskasi sivumennen jotakin eräälle niistä naisista, jotka Rizpan, Aiantyttären, tavalla näkyivät surren valvovan läänitysherran vääryyden ja julmuuden uhrien lähellä. Nainen vavahti sen äänen kuultuansa; mutta samassa hän jälleen kokosi ajatuksensa ja vastasi vähäisellä päännyökkäyksellä.
Hän mietiskeli surren tätä niin, että hän melkein unhoitti kaiken muun. Papille? Sanoisiko tuon papille ja antaisi sitten papin kertoa Bård'ille? Ei; sekään ei paljon auttaisi. Tuommoista olisi ilmaistava niin äärettömän lempeästi ja sävyisästi; pappi ei tuota osaa sillä tavoin sanoa, ei; mutta hän peloittaisi pojan ihan taidottomaksi. Valehtelisiko ? Pitäisikö Gunhildan valehteleman?
Ikä painoi hartioita, vaan ei jäljelle hän jää: Eestä Suomen, eellä muiden, raatoi vanhus harmaapää. Työ on tehty, perusteena Vastaisuutemme se on. Työmies laski uupuneena Päänsä iki lepohon. Surren seisoo Suomen kansa, Lailla joukon voitokkaan, Jolta, juuri voittaissansa, Paras urho temmataan. Kunniata haudallansa! Hänen raivaamans on tie, Jota kulkee Suomen kansa: Uusiin voittoihin se vie.
Virkki, ja Here, valtiatar vakasilmä, jo säikkyi, näin sanat siivekkäät jo hän vastasi hälle ja lausui: "Kuulkoon allani maa sekä päälläni aukea taivas, myös syvä, suistuva Styks sepä vahvin näät sekä kauhein on vala auvoisain ikivaltain sun pyhän pääsi kautta ja kautt' oman yhteisen, aviollisen vuoteen, loukata milloinkaan jot' en tohtisi vannoen väärin: en minä käskenyt maan järisyttäjän iliolaisten kimppuun käydä, en Hektorin, noit' en akhaijeja auttaa; kaiketi kannustaa sekä kiihtää hänt' oma mieli, sortuvan laivain luo kun akhaijein hän näki surren.
Näät surren taattosi ja minä oomme sua etsineet.» Ja heti vaiettuaan tuo esiintyjä ensimmäinen haihtui. Mut sitten toinen näkyi, poskillansa veet moisen tuskan tuottamat, mi syntyy, kun toista vastaan suuri kauna kasvaa. Hän sanoi: »Herra kaupungin jos olet, nimestä jonka jumalat niin kiistas ja josta tieteet kaikki säteilevät,
Käy kurttuun otsa, huulet murtoon vääntyy, Vert' itkee sydän, silmä maahan kääntyy Ja rintaa vasten päänsä kallistuu; Hän äsken iskun taivahalle heitti, Mut mustat pilvet ennustähdet peitti, Nyt lausumahan aukee miehen suu: »Mä nähnyt olen kukan kuihtuvaisen, Kuink' alle myrskyn painuu palmupuu; Oon nähnyt kalman murhaa, nähnyt naisen, Kuin kultaansa hän surren lakastuu; Olenpa nähnyt kuinka Rooman kansa On hautaan vienyt miehet parhaimpansa, Ja haudoilla vuoskaudet itkenyt; Vaan nähnyt konsanaan en surmaa mointa: Kuink' kansa, kansain kuulu, ilman tointa Jää, hukkuu pois, näen ensi kerran nyt.»
Vaan kenen laivain luota ma kaukana viipyvän keksin, sen heti hengeti lyön, eik' auttava lie suku surren, miehet, naisetkaan, hänen ruumistaan roviolle, vaan hänet koirat raadelkoot liki muureja Troian."