United States or Bulgaria ? Vote for the TOP Country of the Week !
He olivat ihanat kuin enkelit, kasvonsa olivat kuin maidosta ja verestä; mutta kun Wappu liiemmin heitä tarkasteli, näki hän kauhistuen että heillä kalkilla oli jää-silmät, niinkuin heidän isällänsäkin, ja puna heidän poskillansa ei ollut verta, vaan alppi-ruusun mehua, ja he olivat kylmät kuin lumi. Mahdotteko pitää häntä luonanne? kysyi Murzoll.
Se oli jännitystä ilman vertaa, se otti hamaan ytimiin ja luihin: ken jäisi voittajaksi tällä kertaa? Jos kylmäsikin Eevan kavaluus, taas tunsi Hannu veren poskillansa, kun yksin äänin väkijoukko huus, kuin sankariaan tervehtävä kansa: »Tie auki, Luomajärvi tulee! Hoi! Nyt toisiakin kohta vuottaa voi!» Suur-Luomajärvi vanhus kautta maan hän oli korotettu kunniaan.
Yhä vielä seisoi hän vaan kyykistyneenä syvänteen äärellä, ja voihki ääneen, isot kyynelet kalveilla poskillansa. "Martti! Martti!" hän huusi. "Voi Jumala armahtakoon minua, ja antakoon minulle takaisin kadonnut ystäväni! Martti! Martti! etkös enää kuule minua?"
Milloin punehtuen, milloin vaaleten katseli hän vaan kummallisella tavalla Leoa, kunnes hän yht'äkkiä tarttui avuliaan nuorukaisen käteen, pusersi sitä kovasti, ja lausui tukehtuvalla äänellä, kuumat kyynelet poskillansa: "minä kiitän sinua! Minä kiitän sinua, ylevämielinen ystävä! Niin totta kuin Jumala on, tahdon minä palkita sinulle mitä olen rikkonut sinua ja omaisiasi vastaan!
Hänen näkönsä oli kaikenlaisista huvituksista uupuneen nuorukaisen; hänen kasvonsa olivat kalveat ja täynnä suuria, punaisia kirpuloita; niitten muodossa uinaeli vajonnut mietous, hänen huulillansa ja poskillansa kiherteli muutamia ennen kasvaneita partahiuksia.
Jumala on kuitenkin siunannut häntä, hän on iso ja väkevä, ja terveyden ruusut kukoistavat hänen nuorilla poskillansa."
Kutoessaan lensi se vähäinen bernsteininen risti näkyviin avoimesta povestansa. Minä huomasin oitis tilaisuuden sopivaksi ja sanoin: "Vieläpä sinä kannat sitä vähäistä ristiä!" "Kuinkas muuten... Sinä olet kuka tiesi jo aikaa pannut pois sormuksen," vastasi hän. Minä aukasin liivini ja näytin hänelle sormuksen; silloin näin minä loistavan punan hänen poskillansa.
Hän oli ihmeen kaunis, sinisessä croquet-puvussansa, joka antoi vielä somemman vaikutuksen hänen vaaleille, kullanvärisille hiuksillensa ja hienolle punalle hänen poskillansa. Tavallisuuden mukaan oli hänellä suuri seura ympärillänsä, ja koko hänen käytöksensä varmuus osoitti, että hän oli tottunut olemaan ikääskuin seuran johtajana.
Hänen silmi-kulmansa synkistyivät kuitenkin, kun hän jatkoi: "mutta mitä se kavaltaja ja hänen kohtalonsa sinuun koskee? Onko hän sinun veljesi?" "Ei!" vastasi Maria, ja hempeä puna paloi hänen poskillansa, "mutta minun omaatuntoani vaivaisi hänen onnettomuutensa ja kuolemansa."
«Ole vaiti, lipokieli!« lausui ukko. Hän kehoitti työhön, mutta jäi seisomaan yhtä uteliaana kuin muutkin. Vaan katsellen ulos järvelle istuu kamarissa nainen. Hänen poskillansa lepää vaaleus, jonka takaa väliin puhdas ruusu pistää esiin. Hänen silmänsä ovat kyyneliä täynnä, mutta kumminkin niistä loistaa autuas hohde. Hän on syviin ajatuksiin vaipunut. Maria on tuo nainen.