Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Eeva ei voinut olla välinpitämätön niille rakkaudenilmauksille, mutta hän ei ottanut niitä ilolla vastaan. Polttava puna ja kova kalpeus vaihtelivat vuoroin hänen poskillansa ja välistä näytti siltä, kuin kyynel, katumuksen kyynel olisi ollut nousemaisillaan hänen silmiinsä. Kuitenkin palasi siitä hetkestä alkaen entinen suhde ja entinen rauha osaksi perheesen.
Emilia ja Algernon olivat iäksi päiviksi yhdistetyt. Emilia meni vanhempiensa luo, syleilläksensä heitä. Hän minusta näkyi nyt olevan ihan toinen ihminen. Lempeä valo säteili hänen otsallaan ja silmissään, hohtava lämmin puna paloi hänen poskillansa. Hän oli kerrassaan muuttunut nuoren onnellisen morsiamen ihanne-kuvaksi. "Jumalan kiitos!
Milloin hyräili hän pari säettä jostakin laulusta, milloin kuiskasi hän: minunko kukkiani te tahdotte? ja silloin loisti tummempi puna hänen poskillansa, silloin välähteli salamoita hänen alastaipuneiden silmäluomiensa takaa, kohosi hiljaisia huokauksia hänen syvimmästä sydämmestänsä.
Näät surren taattosi ja minä oomme sua etsineet.» Ja heti vaiettuaan tuo esiintyjä ensimmäinen haihtui. Mut sitten toinen näkyi, poskillansa veet moisen tuskan tuottamat, mi syntyy, kun toista vastaan suuri kauna kasvaa. Hän sanoi: »Herra kaupungin jos olet, nimestä jonka jumalat niin kiistas ja josta tieteet kaikki säteilevät,
»Ei, herra», vastasi Miihkali, kuumeen puna poskillansa, »me emme kuole, ainakaan teidän tuomiostanne. Teillä, joka juoksette karkuun vihollistemme haamujen tieltä, ei ole oikeutta tuomita meitä. Jos uskallatte kohdata rehellistä miestä rehellisessä taistelussa, niin tulkaa tänne! Tulkaa tänne, herra, ja peskää puhtaaksi kunnianne!»
Iltapuolella oli nimittäin eräs sangen hyvin puettu herra astunut ylös kirjastoon ja viipynyt siellä pitkän ajan, ja kun isäni myöhemmin meni herttuan luo, unhotti hän tykkönään ottaa minulta jäähyväisiä. Minä kuulin hänen askeleensa, juoksin ulos etehiseen ja näin kuumeentapaisen punan hänen poskillansa; hänen silmänsä säihkyivät kummallisesti ja kädet ehtimiseen hämmensivät tukkaa.
Siitä palasi hän takaisin iloiseen tupaan, lausuen itseksensä: »hän on tehnyt suuren työn». Mutta kohden kirkonkylää, pattisauva kourassa ja musta vannelakki päässä, asteli lukkari myhäillen, ja somat ruusut punersivat hänen poskillansa. Mutta ilon ja karkeloitten hälinä Jukolan tuvassa eneni hetki hetkeltä ja muuttui viimein ryskeiseksi riemuksi.
Emme ole häntä ilman syytä edellisessä luvussa verranneet Göthe'n Margarethaan. Hän oli sorja, sievä ja vaaleanverinen, kullankarvaisen vaalea kuin tuleentunut vilja pellolla. Maito ei ole valkeampi, kuin hänen kaunis ihonsa, ja hienot kätensä. Oletteko koskaan tarkanneet ruusupensaita? Sellainen puna hohti hänen poskillansa.
Moni karhea käsi, pantuansa lautaselle pienen lahjan, sivelsi vienosti hänen poskeansa, moni ystävällinen sana pojalle puhuttiin, jota hän ei ymmärtänyt, sillä puolan kieli oli hänelle varsin vierasta. Hyväilyjä hän palkitsi kyynelillä, jotka hänen ruskeilla poskillansa vierivät loistavina, kirkkaina pisaroina.
Ainoasti yhdessä ikkunassa koko kylässä kiilui valkea sinä yönä, siitä huoneesta nimittäin, jossa hänen vaimonsa istui ja odotti hänen kotiintuloansa. Hän katsoi hiljaa ylös hänen tullessaan; tämä käänsi kasvonsa pois siitä vakaisesta katsahduksesta, jolla Maria katsoi häneen. Jos hän ei olisi kasvojansa kääntänyt pois, olisi hän nähnyt, kuinka kyyneleet virtailivat hänen poskillansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät