United States or Ukraine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kolme eri kertaa tapasin kädelläni kirvestä, vaan kirveenvarsi ei sittenkään noussut käteeni. Silloin vasta, kun liika vauhti oli ruumiistani ohitse ja minä saanut vakavan tasapainon seisomiselleni, sain kirveen käteeni ja juoksin sen kanssa Vierimälle.
Sitte ompeli hän kahta vertaa kiireemmin toista hihaa mustaan leninkiini; mutta Heintz pisti sammuneen piippunsa taskuun ja hiipi pois. Illalla näin hänen istuvan suurella hautakummulla; hän piti kädet polvillansa ja katseli lakkaamatta ilmaan... Minä juoksin hänen luoksensa, istahdin hänen viereensä ja silloin valuivat kyyneleet virtanansa, silla Ilsen nähden en tohtinut itkeä.
Tuommoinen oli niin isän näköistä!... Olkoot, ajatteli hän sitten, minä en välitä heistä enkä mene illalliselle enkä kutsumaan heitä... Mitähän se ajatteli se ylioppilas, kun minä juoksin ohitse...? Vaan ajatelkoon mitä tahansa, minulle se on ihan sama! Ketä ne on nuo vieraat? kysyi kuitenkin Elli äidiltä keittiössä ... koetti kysyä huolettomasti, melkein halveksivalla äänellä.
Mutta heti lääkärien väkivaltaisin ajettua minut ulos sairashuoneesta raikasta ilmaa nauttimaan, juoksin eturakennukseen, enkä tyytynyt, ennenkuin neiti Fliedner itse tuli ulos kertomaan minulle hänen laitansa. Omassa kovassa kärsimyksessään ei hän kuitenkaan unhottanut pikku Leonoraansa.
Kun juoksin siihen paikkaan, jossa lappoivat köyttä sisään, näin muutamia pyöriviä jäännöksiä vedessä, niinkuin vaan joku tynnyri olisi rikkountunut. Kauhu ilmestyi jokaisen kasvoissa. He vetivät hänet ihan jalkojeni juurelle taidotonna kuolleena.
Miina rupesi itkemään, minä hyppäsin ylös ja juoksin äidin luo.
Minä juoksin aivan sen päälle ja nostin juuri kättäni siirtääkseni hihan sen silmiltä mutta samassa se olikin kadonnut! Tunnelinko sisään? kysyin minä. Ei. Minä juoksin tunneliin noin viiden sadan kyynärän matkan.
Minä köhnin hänen päältään pois lunta. Sitten itkin, tanssin ja hakkasin yhteen nyrkkiäni. Siinä kulutin tuntemattomia tuntia, että päivä jo ikäpuoleen hämärti. Vielä kerran koetin herättää toveriani, mutta hän oli kankea kuin jääpuikko. Toivottomana juoksin jäätä edestakaisin ja ulvoin rajuilmaan julmaa virttä. Alkoikin sieltä saaren puolelta haamottaa kuin kuu pilven taustalta.
Sinä iltana ei minun tarvinnut olla hiljaa, niinkuin tavallisesti, ja kyllä minä tätä vapauttani käytinkin; juoksin yltympäri ja nostin korviavihlovan melun joululahjaksi saamillani rummuilla ja torvilla, joita täytyi koetella. Kukaan ei muistuttanut mistään ja vanha isoäiti riemuitsi koko sydämestään sekä minun että muiden ilosta.
Hiljaa hiipien lähestyimme makaavia keltanaamoja, otin varovaisesti molemmat palmikot käteeni ja solmisin nukkuvain päät niin liki toisiansa kuin mahdollista oli, vetäen palmikot oikein lujaan merimies-solmuun. Sitten juoksin taasen toverieni luokse, jonka jälkeen rupesimme miehissä viskelemään nukkuvia pienillä kivillä ja soralla, että olisimme saaneet heidät hereille.