United States or Ecuador ? Vote for the TOP Country of the Week !


Mutta, nähkääs, Hamren talolla on aina ollut huolellisesti kalkilla sivelty ulkopuoli te ette siinä löydä mitään vikaa, ette pienintäkään halkeamaa, ja tämähän oli skandaali.

He olivat ihanat kuin enkelit, kasvonsa olivat kuin maidosta ja verestä; mutta kun Wappu liiemmin heitä tarkasteli, näki hän kauhistuen että heillä kalkilla oli jää-silmät, niinkuin heidän isällänsäkin, ja puna heidän poskillansa ei ollut verta, vaan alppi-ruusun mehua, ja he olivat kylmät kuin lumi. Mahdotteko pitää häntä luonanne? kysyi Murzoll.

Silloin löi herra Paumgartner veitsellään kovasti pöytään ja ilmoitti seuralle, että herra Vollrad, arvokas mestarilaulaja, aikoi laulaa jotakin. Herra Vollrad nousikin heti ylös, rykäsi ja lauloi sievän laulun Hanno Vogelgesangin sepityksen tapaan, niin että kalkilla hyppi sydän ilosta ja Fredrikkikin tointui pahasta pulastaan.

Näiden hökkelien seassa oli pari sawella ja kalkilla silattua rakennusta, joista toinen oli Juutalaisten synagogana, ja jonka asukkaat kauan aikaa oliwat Wiipurin kaupungin salaisuuksia. Wastapäätä oli wanha mustettunut rakennus, missä asui joku tai useampi kaupungin pienempiä mestareita.

Kerran taas, kun tytöllä oli ollut valkoinen puku, jonka hän oli saanut linnan emännöitsijältä, oli Boleslav sivellyt kalkilla hänen kasvonsa ja kätensä ja käskenyt seisomaan liikahtamatta, jotta hän olisi olevinaan puistossa seisova kivikuva.

Sairaan jälki korjattakoon joka kerralla ja wietäköön hetimmiten loitommaksi asuinhuoneesta, älköönkä heitettäkö sielläkään maan päälle, waan laitettakoon kuoppihin ja peitettäköön sannalla, tuhkaporolla tahi kalkilla, taikka poltettakoon kohdastansa tulirowiolla.

Laattia on kaunistettu tuoreilla kuusen haoilla, jotka lemuavat hyvältä nenäämme; seinät ja katto kalkilla silatut; akkunat ja ovet, kaapit ja muut huonekalut punaiseksi maalatut. Kaikki todistaa hauskuudesta ja siistiydestä, ynnä semmoisesta mausta, jommoinen se tähän aikaan usein tavataan usiamman voivan talonpojan huoneessa.

Eräänä päivänä, kello viiden aikaan aamusella paistoi aurinko rattoisasti pieneen huoneeseni, setäni Lazaren luona, joka oli kirkkoherra Dourguesin kylässä. Muuan leveä, keltainen auringon säde kohtasi suljettuja silmäluomiani ja herätti minut. Kalkilla valkoiseksi rapattu kammarini, valko-puisine huonekaluineen, oli niin iloisen ja viehättävän näköinen.

Kylätien puoleinen osa rakennusta näytti jokapäiväisemmältä; siinä ei ollut esiinpistäviä torneja tai kuisteja, vaan kaikki oli sileää ja tasaista. Tätä sivustaa antoi mylläri toisinaan valkaista kalkilla, ja juuri äskettäin oli se uudesta maalattu, niin että se auringonpaisteessa hohti häikäisevänä kuin jäätikön pinta.

Puut olivat kaikki puhdistetut ruosteesta, karsitut, tuetut, nuoremmat seipäisin sidotut, ohuempi-kuoriset rievuilla ja sammalilla kapaloidut, suojaksi pakkasta ja jäniksiä vastaan, juuret ympärikaivetut puu-etanoiden tähden, tyvet kalkilla sekä tököttitervalla voidellut muurahaisten sekä muiden pikku-eläväin karkoittamiseksi.