United States or Dominican Republic ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuink' iloisesti päiväkulta paistaa Niin mieleeni, kuin kirkon kaarroksiinkin. Mut mikä haamu himmentämään hiipii Mun ihanata iloani? Haa! Se mustaveli Knuuti on! Sen tunnen. Sen viel' on silmänluonniss' sama luihuus Ja huulten hymyss' sama kavaluus, Kuin viisi vuotta sitte. Karttaisinko? Mut hän jo minut näki. Viipyneekö Hän täällä kunnes Valpur tulee? Huuhka!
Valpuria Ma rakastan ja Valpur minua. Kas, Hakon! Kuningas sa olet, suuren Ja uljaan uroskansan kuningas; Rehelliseltä langoltas nyt voitko Omaansa ainoaa sa ottaa hänen Morsiantansa? Kunnia sua kutsuu. Sun syntyperäs urotöihin, toimiin Sua viittaa. Viel' ei lemmenhetki tullut. Sen Onnettares oivaltaa ja kutsuu Sua uljaan Urottaren kisoihin. No niin!
Sill' aikaa, arvaan, unhottaa voi paljon; Ja ihanat on Roomalaisten naiset, Kuin liljat pyyläät, verevät kuin ruusut, Niin lempeät kuin kyyhkyt, hehkuvaiset Kuin tuli. Siellä Pohjan vaaleat kaunot Pian unhottuvat. Eikö niin, mun poikan'? AKSEL. Niin käynee, isä. KNUUTI. Niin lie käynytkin, Jok' oli hyvä, sillä suureen syntiin Sydämes silloin oli lankeemassa. AKSEL. No, kuinka Valpur voi?
AKSEL. Viis vuotta sitte, jolloin Jumalaa Rukoilemaan ma tulin templiin sekä Hyvästit lemmelleni sanomaan Ja isänmaalle. Kuollut Valpurin Ol' äiti äsken; Valpur luostariss' ol' Lukua, ompelua oppiakseen. Hän viidentoista vanha oli vaan, Mut, veikkonen, täys sielu enkelinä Jo silmän sinitaivahasta hymys. Ol' aamu varhainen kun tänne tulin.
Sen vuoksi juur' ei Valpur häntä nähnyt Ei moneen ikävöintävuoteen eik' Ois, jalo Hakon, nähnyt milloinkaan, Joll' ei se Jumala, jok' uskollisen On lemmen hellä turva, mulle tietä Ois kautta kirkon pyhäin kaarrosten Luo Valpur immen luonut. HAKON. Mitä sanot? AKSEL. Isällisestä Hadrianon kirjeestä Täss' otteen sulle annan; hänen itse Kirjoittamansa sai jo arkkipiispa.
Se kirje katkaiseepi Aksel sulhon Sukulaisuuden Valpur sulon kanssa. Ei naimisemme ole rikos enää. Oi kavaluutta helvetin! AKSEL. Kah, kuinka? Kuningas Hakon Herdebred ois pannut Tuon rehellisen ehdon Akselille Vaan siinä aikeess', että hälle ois Sen täyttäminen mahdoton? HAKON. Pois, pois Mun silmistäni! AKSEL. Hakon, Hakon! HAKON. Pois, Ma sanon.
Sit' ei voi sulho kyllin palkita, Jok' auttaa häntä lemmityistään saamaan. Tää oiv' on uutinen. On hyvä mulle. AKSEL palaa takaisin, puettuna toivioretkeläis-kaappuun, johon kommankynsiä on ommeltu; hänen on kädessään valkoinen sauva ja leveälierinen hattu. Jo poissa! Hakonille hauskaa sanaa Vaan riennätä; ma tulen itse. Häntä Hän lempii! Hakon Valpuria lempii! Mut Valpur lempii minua.
Osakseen monta möhkää ritaris Sai Vendiläisten kultajumaloista. Urottarens' sa olit, sorja Valpur! VALPURI. Kuink', armas sulho, olet muuttunut! Vaan sydämes ja lempes samat ovat. Tuon leuan veikar'kuoppaa tuskin näen Mä enää ihka mustain kutrein tähden. Kun villiks muutuit! Valpur paljasleukaa, Siloista poikaa lempi; nyt hän halaa Päivettynyttä tuimaa partasuuta.
Jos elät, silmäs avaa viime kerta, Sa jalo henki, vala siunaus Lakastuneesta kalman katseestasi Valpuris päälle. Ei hän elä enää. Jo kuoli hän. Ja "Valpur" huulillaan. Niin, loppuun taistellut sa olet, sulho! Edestä kuninkaansapa hän kaatui? WILHELM. Niin, sankarina. VALPURI. Kuinka kaunis kuolo!
Pyhältä retkelt' on hän palannut, On huojentanut sydämensä vaivaa; Hautansa partaall' on hän viatonna, Puhtaana nyt; kuin helma ystävän Se hälle aukee. Hyvä Jumala! Kuink' ihmeen lailla käy maailmass' sentään, Iloa lapsellista usein vanhus Kun nauttii, nuorta suru suuri kalvaa. Sä terve, terve, hurskas vaeltaja! AKSEL. Mä kiitän teitä, sulo Valpur neito! VALPURI. Sa tunnet minut?