United States or China ? Vote for the TOP Country of the Week !
Että hän taitaisi hairahtua ja olla väärässä, ei silmänräpäykseksikään joutunut mieleeni. "Mihin ovat tuolla asuvat ihmiset lähteneet?" kysyin minä, osoittaen sinetillä suljetuita ovia, astuessamme Karolinenlustin ensimäisen kerroksen ohitse. Charlotte katseli minua epäileväisesti suurilla silmillään, ikäänkuin en olisi täysijärkinen; sitte purskahti hän nauruun.
Ja kun tässä sattui mieleeni että itse, ja vieläpä suurella menestykselläkin, olin kolme kertaa julkisesti väitellyt ja asettanut upean laakeriseppeleen otsalleni, saatoin tuskin hillitä kyyneleitäni. En minä ollut suutuksissani niin paljon itse toimitukseen, kuin siihen tapaan, jolla sitä tehtiin.
Minun oli äkkiä johtunut mieleeni, että se kenties ei olekaan rabbiini, vaan rabbiinin poika, joka oli palkannut syrialaiset minua vainoamaan. Mustasukkainen sulho oli ehkä nähnyt minun puhuttelevan Rachel Baumgartenia! Ja suutelevan hänen kättään! Kuinka hra Nierot olikaan kerran sanonut?
Risahdelkoot, paukahdelkoot äsken hyytyneet vedet, nyt ei jää enää ehdi aitani murtumaan, vielä vähemmin minä siihen uppoamaan, nyt eivät petä syvien sillat, vaikka hokki läpitse lyöpi, nyt olen keveä kuin höyhen ja nopea kuin myrskypilvi. Pelko jää jälkeen ja hurjuutta puhaltaa mieleeni vinha tuuli, jonka vastaani nostatin. Harjani liehuu ja sierameni tulta syöksevät.
"Onko tämä se mahdollisuus ja toivo, jota mainitsit, Jakob?" kysyi hän vapisevalla äänellä. "On." "Minä minun olisi enemmän mieleeni, jollei " arveli Scrooge. "Elleivät he tule", lausui haamu, "ei sinulla ole mitään toivoa välttää sitä tietä, jota minä paraikaa astun. Odota ensimäistä huomisaamuna, kun kello lyö yksi."
»Onko Emilia kipeä?» kysyi Eeva. »Eipä hän siltä näytä.» »On», vastasi rouva. »Jo kauan hän on sairastanut sydämmentykytystä. Mutta johtui mieleeni, mitä äskettäin kuulin, että patrunessalla on sisar täällä.» Rouva ei ehtinyt sanoa enempää, ennenkuin kaksi ovea aukeni; toisesta herrat tulivat sisälle ja toisesta Maaria. Emilian ja Hildan silmät pyörivät. Heillä oli paljo katseltavaa.
Kaikki tässä kertomuksessa toimivat henkilöt ovat johtuneet mieleeni tarkastellessani sitä aikaa, jona he elivät; mutta kun kerran olin käsittänyt heidän piirteensä, niin he ilmaantuivat sieluhuni selvähaahmoisina utukuvina, ja runollisen luomis-ilon valtaamana minä tunsin niitä esitellessäni, että heidän verensä alkoi lämmitä, heidän sydämensä sykkiä ja että heidän henkensä siivet alkoivat heidän olentonsa mukaisesti kohota.
Saammehan sitten jutella yhtä ja toista muun muassa puhella henkivakuutusasiastakin. Mäentausta on älykäs ukko ja hänellä kyllä on viisas neuvo meillekin annettavana, jos vaan pyydämme. Mutta minne ihmeelle he hävisivät?" "Tuollahan nuo ovat tapulin vieressä, jossa Mäentausta valjastaa hevostaan. Pyydetään heitä vaan, se on oikein mieleeni. Kyllä ruokaa riittää heillekin".
Nyt, kuulkaas... Mutta suokaa anteeksi, en tiedä vielä laisinkaan, kuinka teitä kutsutaan." "Vihdoinkin! Te olette todellakin ajoissa sitä ajatellut?" "Voi, Jumalani! Se ei ole mieleeni johtunut. Minä tunsin itseni niin kokonaan onnelliseksi." "Minua kutsutaan Nastjenkaksi." "Nastjenka'ko? Eikö mitään muuta?" "Onko se teille liijan vähän, te tyytymätön?" "Liijan vähänkö?
Luullakseni olen oppinut tämän tavan itsestäni eli kuten sanotaan »luonnosta», ja sen lisäksi opettaa kokemus että nuo mielteet eivät riipu minun tahdostani eikä siis ylipäänsä minusta itsestäni. Ne johtuvat usein tahtomattanikin mieleeni.