United States or Uruguay ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sulho suorihe jälestä, ulos uksesta uhitti! Käsi käypi tukkahani, haparoivi hapsihini, tukat tuulelle jakeli, ahavalle anneksivi... "Mikäs neuvoksi minulle, mikä neuvon antajaksi? Teräksestä kengät teetin, paulat vaskesta panetin, joilla seisoin seinävieret, kuuntelin kujan perukset, kunnes viihtyisi vihainen, asettuisi ankarainen. Eikä viihy viimeinkänä, ei asetu aioinkana!
Oi Jumala, vielä virka, milloin päivä nousee? »Silloin kun vihanta virpi kummullasi kukkii.» Hyvä Jumala, etkö luule, että armas palaa? »Palajaa, kun vieras sulho vierellänsä kulkee.» Lausu, laupias Jumala, vielä viime sana: yletänkö ystävääni Tuonen tuolta puolen? Vaiti on Jumala, vaiti meri, maa ja metsä, yksin yössä mielipuoli puhelee ja huutaa. KEV
Hän, meren sulho, kumma kuvajainen. Hän, joka nousee joka kuudan-yö minun luokseni syvyyksistä ja jota vastaan minä joka ilta riennän venevalkamaan... Armaani! Nyt sinä suotta syytät itseäsi! Olenhan jo viikkoja nukkunut vierelläsi ja pitänyt silmällä sinua: et sinä ole mihinkään mennyt. En nyt, kun me olimme hänen kanssaan päättäneet erota toisistamme.
Ravatkamma Raunikiksi. Eipä oo rahaa isolla, Eikä oo rahaa emolla, Ei rahojen kantajoa." "Miksipä nimen panemma, Kuksi kuitenki kuvaamma? Luokammapa Luorikiksi, Luorikki hyvä niminen." Rangastava sulho.
En toki semmoista tekisi; en varsinkaan kun siitä onnettomuuksia voisi seurata, niinkuin tässä kohden tapahtuisi. Ohoh, olisinpa silloin aika lurjus! Sano heti asia minulle! En minä siitä kenellekään puhu, sen lupaan. JANNE. En tohdi sitä ilmaista, en millään tavalla; sulho iskisi minuun ijankaikkisen vihansa.
En tiedä; mutta niin lämmin on sen läheisyys kuin auringon, ja ompa kuin hänen katsannastaan heloittais taivahan rauha vastaan. Ma tuntikausia ihaillen kuvoa tuot' yhä katselen. Ei sulho kultoaan punastuvaa niin tyystin katso, kuin minä kuvaa. Ja kun ma katson, niin vähittäin herääpi muistoja mielessäin, niin armahaita, niin ihanoita ja kaivatessani katkeroita.
Ma tuntikausia ihaillen Kuvoa tuot' yhä katselen, Ei sulho kultoaan punastuvaa Niin tyystin katso kuin minä kuvaa. Ja kun ma katson, niin vähittäin Herääpi muistoja mielessäin Niin armahaita, niin ihanoita Ja kaivatessani katkeroita. Ma poies mennehen polvekseen Näen lapsuusmaailman riemuineen, Näen kynttilöitä ja joulupuita Ja ystävyksiä hymysuita!
Läksi poika piukomahan, kylän sulho suikomahan, kylän-joutsi joikumahan, sankari samoamahan, kulki kuin kulo mäellä, tuulispää salon saralla, kivet kirpoi kantapäistä, tuli silmistä sirisi. Sai jo kiinni neien nuoren mättäällä salon sinisen ennen aamun alkamista, Koi-Luojan korenemista.
"Jo sanoit pahan sanasen, sanan kehnon kertaelit suusta yötisen vasikan, päästä pennun päiväkunnan! Hyvän on sulho neien saanut, tuonut maalta maan parahan: on kuin puola puolikypsi, kuin on mansikka mäellä, tahi kuin käkönen puussa, pieni lintu pihlajassa, koivussa koreasulka, valorinta vaahteressa.
Ei nyt itku auttanut, valitukset vielä vähemmin. "Kadonneen sormuksen sijaan hankki Annikki sittemmin itsellensä vaskisen sormuksen. Vaan vaivalla jaksoi hän sitä päivällä kirkkaana pitää; yöksi sen kuitenkin vuoren virma mustaksi veti. Näin kului kolmas vuosi, ja silloin sulho takaisin tuli. Sormuksen hän kyllä näki Annikin sormessa, vaan Annikki itse oli kovin muuttunut ja araksi mennyt.