United States or Australia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kumma kun ei ihmisiä ole liikkeellä, että tulisi vastaan joku, jolta saisi kysyä! Samassa kun hän näin ajatteli, kuului astuntaa hänen takanansa. Hän kääntyi katsomaan ja näki vanhanpuoleisen, hänelle tuntemattoman miehen kulkevan perästänsä. Tämä oli siistiin vaatteisin puettu mies ja oli varmaan ollut kärajissä, mistä hän nyt palasi. Annan sydän vavahti, hän seisattui. Nyt hän saisi tietää.
Minä ajattelin: »kumma kun ei nuo tuota arvanneet!» Sillä tavoin rupesin vähitellen saamaan arvoa ja tulemaan ihmiseksi, joka ei ollut itseltäni huomaamatta.
Lapsetkin niin puhtaat ja hyvissä vaatteissa, ettei herroilla paremmin ja huone puhdas ja kukkia monenlaisia huoneessa juuri kun porvarin salissa". "Vai niin, vai niin. Häntä täytyy tulla tuntemaan. Eipä kumma, jos entinen rovastinna on häneen mieltynyt. Ei mikään ole miellyttävämpi kuin tuollainen iso lapsi, kun se muuten on puhdas elämäntavoiltaan ja sielultaan".
"On se kumma juttu!" myönsi siihen Petterikin, ja niin jatkui. Mutta nyt jouduin jo minäkin puhelun puutteeseen. Siitä pelastuakseni kysyä heläytin: "Kummatko teistä ovat ravitsevampia: karvalaukutko vaiko rouskut?" Iloisuuteni ja ystävällisyyteni oli rohkaissut Petteriä.
SELMA. Kumma kyllä? RAHIKKA. Niin, sillä luulen, että jos minä olisin viekoitukseen joutunut, olisin yhtä vähän kuin kukaan muukaan säilynyt. Mutta älkäämme siitä enää puhuko. Tiedäthän sinä nyt entisyyteni. Sinussa löysin kaipaamani puhtaan kuvan, joka karkoitti painajaiseni, sinusta sain ystävän, joka voit sieluni uuteen eloon herättää. RAHIKKA. No tulkoon sitten! Harmittaa tuollainen!
Siellä tytöt olivat vaihetelleet sormuksiansa, eikä Emilia pois lähteissään huomannut, että hänen sormuksistansa yksi oli unohtunut Maarian sormeen. Illalla levolle mennessään hän laski sormuksensa pöydällä olevalle neula-astialle. Aamulla puettuansa vaatteet yllensä otti Emilia sormuksensa mutta kumma yksi oli poissa. Missä se oli?
Nousee rintaan niinkuin kaiho kumma: jotain kallista on mennyt pois! Elämäkö? Ei, on tuoni tumma... tää on harmajaa kuin hallaa ois. Haihtunut lie elon aika parhain, toivot, taistot, tuskat päättyneet; miesnä seison, mistä lähdin varhain, eessäin öisen synnyinseudun veet. Lehti keltainenko lensi?
Kerran Antverpenistä palattuansa löysivät he tieltä kauniin, kauniin nuken, puetettuna punaisella veralla, koristettu pienillä kulkusilla ja kulta-nauhoilla. Tämä nukke oli kuusi tuumaa korkea, ja kumma oli todellaki kun se ei pudotessa ollut likauntunut eikä särkeynyt. Tämä oli soma leikkikappale.
Näistäpä syistä se kumma tapahtui, että Pohjanmiehet, jotka Mikkelin-saarten edustalla yhä vartosivat vihollistensa tuloa, pian näkivät näiden katoavan täysillä purjeilla etelää kohden.
Asianajaja Bisbyn jälkeläiset, kymmenen luvultaan, tottelivat kehoitusta. "Ovatko nämä lapset kaikki sinun omiasi?" Rouva Bisbyn se täytyi myöntää. "Eipä sitte olekaan kumma, että täällä on vähän tiukkaa elämä. Minulla on varaa siksi, että voisi lapsiakin olla, mutta minulla ei ole niitä koskaan ollut." "Tässä on vanhin tyttäreni Andrea.