United States or Venezuela ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oi! en elon saarel tääl; Kuni aamun valo koillisessa Hänen poskillans oil kelmeys; Hänen purpuraisil huulillansa, Mikä autuaitten hekuma! Häntä katsahdellen matkan päästä Uneksuen seison mä, Autuaaksi tuntuu tämä hetki, Tuskalliseks tuntuu se; Povi polttaa, aatos harhaileevi, Hämäryys ja valo vaihtelee.
Seuraan sitä ja seison pian luostarin edessä ulkopihalla, jota totiset, juhlalliset sypressit vartioivat. Luostarin portti on suljettu, samoin kirkon ovikin, joka tavallisesti muulloin on auki, vastaanottaakseen kaikkia niitä, jotka tahtovat tulla tänne rukoilemaan.
Tahtosi tee, sun vaalin on valta, tien päässä seison, tunnetko murhetta, musta tyttö? »Tuuli on murhe, voimakas, väkevä, syttävi, liehtovi lempeni liekin.» Kahle on murhe, sitkeä, vankka, luuhun se puree ja jänteet se jäytää. »Yöhyt on murhe, viileä, lauha, sen taivaalla tähtöset tuhannet käyvät.» Miekka on murhe, murtava, lyövä, ei ole urhoa, ken sitä kestäis.
Kun hän aikoi astua sisään, tartuin hänen käsivarteensa ja, kääntäen häntä minuun päin, sanoin: "Minä olen saanut armollisen kuninkaan käskyn, ja tässä nyt seison odottamassa teidän määräystänne". Hän katseli minua ja sanoi: "Löfving!" Minä tein kunniaa. Hän ei virkannut sanaakaan, vaan astui sisään.
Niinkuin minä nyt tässä seison, niin seisoo koko meidän Suomenmaamme tänä kevännä, ja on menettänyt kymmenen lasta yhdestätoista; mutta löydettyänsä yhdennentoista, tuntee se taas olevansa onnellinen ja rikas niinkuin ei koskaan olisi iloaan kadottanut. Tule, lapseni, on liian ahdasta täällä tuvassa. Katselkaamme, kuinka Jumalan armon aurinko laskee valossa ja nousee laupeudessa!
Vanha, jalo Martti, vaikkapa olisit jylseä, kuin jääkarhu, eihän se kuitenkaan ole muuta, kuin ulkonaista kuorta! Eiköhän se ole paras todistus sinun sydämesi ylevyydestä, että minä nyt seison täällä? Minun tähteni sinun ei tarvitse milloinkaan joutua minkäänlaisiin murheisin!"
Mutta sydämeni ei kestä sitä kaikkia syvemmin sinulle selittää. Mutta niin totta kuin tässä seison, asian täytyy muuttua!" "Se oli sana!" änkytti Kirja-Tiitsu, "näyttäkää kerta, että te isäntä olette!" "Kun näin mietin, Kirja-Tiitsu, millä kannalla asiat nyt jo ovat, ja miksi ne vielä muuttuvat, kun kuolema minun silmäni sulkee, niin vihasta ottaa henkeeni kiini!
Jo pääni alle painuneet on toiset edeltäjäni simonian orjat; tään purnun aukeamaan puristuivat. Mun sinne alas myös on matka, koska hän saapuu, joksi sua luulin äsken, kun kysymyksen pikaisen tuon tein ma. Mut kauemmin jo tässä seison päälläin ja poltan jalkojani kuin hän jaloin punaisin paistuva on paikassani.
Armos minua nosti, sinä ijankaikkinen, ja nyt seison rauhan vuorella mailman hälinästä korkealla, ja ympärilläni hymyilee äänetön, pyhästi tuoksuva myrttimetsä ja hämärsalaisesta hekumasta poveni hehkuu ja voimallisesti kohoo. Niin on nyt elämäni päivä. Mihen vertaan sen?
Nyt olen takamaisessa puutarhassa toisella puolella tuota pihaa, jossa tyhjä kyhkyislakka ja koirankoppi ovat oikea perhosten tyyssija, minun muistaakseni varustettu korkealla aidalla, portilla ja esilukolla; jossa hedelmät riippuvat rypäleittäin kypsempinä ja mehukkaampina, kuin mitä on sittemmin koskaan nähty missään muussa puutarhassa, ja jossa äitini poimii muutamia koriin, sillä välin kuin minä seison vieressä, salaa pistellen suuhuni karvikoita ja koettaen näyttää viattomalta.