United States or Cabo Verde ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mitä ilmestyi toiveita elämän suloudesta, ne olivat vain elämän katkeroittamiseksi kuoleman kolkostuttamiseksi. Mitään ei ollut odotettavissa enää elämältä, ei minkäänlaista toivoa. Meren ulappa oli mustennut, sieltä ei pilkottanut enää valkopurje. Päivä paistoi kuin pilvestä ja koti tuntui tyhjäksi jääneelle majalle, jossa kaikki oli elotonta, harmajaa.
Ja usein huomen valkeaa ja työ on yhtä kovaa. Ma silloin koetan lohduttaa: Nyt saatte hetken lomaa. Ja tyytyväisnä työhönsä he nousee nukkumasta. Oi, heitä siunaa, Herra sä, oi, siunaa mökin lasta! Hakataan, hakataan Suomen vuorta harmajaa.
Ei vilahdukseltakaan näkynyt vilkasta tulenkielekettä, ei kuulunut iloista räiskettä eikä singahdellut yhtään riemastunutta poukkaa. Se oli hiljaista kuin hautajaissaatto, harmajaa kuin syksyinen taivas. Emäntä istui tuolilla sängyn vieressä ja nypli jotakin käsityökseen ja vähä väliä hymyili iloisena. »Kuulehan, isä, miten Jumala on auttanut muuatta perhettä.
Hitaasti antausi Anna kirkkotielleen; äitinsä sen sijaan kohosi kevein askelin mäenrinnettä ylös vanhaa, harmajaa huonetta kohden, jossa tuo sokea vietti päivän toisensa perään paperivarjostimien luomassa pimennossa. Kun Anna kulki pitkin kirkon käytävää, sädehti neuvoksettaren kasvot auringon paisteena hänelle vastaan, viitaten hänen sijoittumaan samaan penkkiin.
Eivät ajan lapset tunne enää, mit' on murtumus, tiedä itse eivät, kunne heiltä haihtui rakkaus, katoo uljuus, lempi, maine, kaikki kaunis raukeaa, menee niinkuin merten laine kohti paatta harmajaa. Laulunikin lie jo turha, sentään virren viritän, tunnollani vaikk' on murha, murhasitte enemmän, koska loppui lemmen loihdut, heitän taistohansikkaan: saitte elon suuret soihdut sydämistä sammumaan.
Palvelijat ottivat sen vastaan, välinpitämättömästi vallan, ja levittivät sitä ruohikolle, Siihen mentiin sitte istumaan pitemmittä mutkitta; ja minä puolestani taas kummailemaan ja katsomaan sitä harmajaa miestä, hänen taskuaan, sitä turkkilaista peitettä, joka oli kymmenen kyynärää pitkä ja viisi kyynärää leveä, luulin unennäöksi enkä tiennyt mitä uskoa, varsinkin kun eivät muut huomanneet mitään erinomaista tapahtuneen.
Nyt sumu harmaa nousee korven soissa, se seudun vaippahansa verhoaa, on kaikki kelmeätä, harmajaa ja päivä on jo kauan piillyt poissa. Nyt sydän värjyy syksyn unelmoissa, nyt kaikki kuolemasta muistuttaa, se maille mahtiansa julistaa nyt synkän syksyn voittolauleloissa. Nyt tunnen mit' en tuntenut ma ennen: sun oma suvesikin aikain mennen se katoo, katoo eikä palaja,
Liisa ei kerran ollut aivan tyytyväinen muutamaan kankaaseen, jossa ruusukeltainen ja ruohonviheriä pistivät kovin räikeävärisinä silmään ja siitä pitäin kudottiin hänelle aina jotain harmajaa harmajalle pohjalle. Ja tuommoisesta paksusta, karkeasta villakankaasta oli mahdoton saada vähääkään kuosikasta pukua, varsinkaan kun ei tullut kysymykseenkään mitkään reunussomisteet.
Mut kaunis, vaikkapa toisemmin, oli silmissä hän sotilaan, kuten ennen hempeimmälläänkin, ylistettihin hänt' yhä vaan, jo vaikk' oli ryppyjä siirtäynyt hymykuoppihin pareittain, ja kasvot kaikk' oli mustat nyt, ei silmät ne yksin vain. Sota-onnea seurata mutkaisaa sepä mielehen eukon tän, ja joukkoa suosi hän harmajaa, rakas meille siit' oli hän.
Niin jylhä, kaamea on korpi, huu, niin kaikk' on hiljaista ja harmajaa, ei tunnu tuulonen, ei liiku puu, ja kuusten takaa peikot kurkistaa. Ja lapsi itkee, juoksee, lankeaa ja nousee, lankee, nousee jällehen. Mut pien' on poika, suur' on metsämaa ja kaukana on koti kultainen.