United States or Algeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Syksyinen iltapäiväaurinko hymyili kedoille, iski silmää ikkunanlaseille ja väräytti naurukuoppasia vastaanosuville seinille ja metsänrannoille muuten sää oli viileä. Olavi oli tänään omituisessa mielenvireessä. Niin kuin vietereillä, voimatta pysyä hetkeäkään paikallaan, levoton mutta hymyilevä.
Mutta morsiamen oma sydän on nyt: »Kuin pimeä pilven ranta, Kuin syksyinen yö pimeä, Talvinen on päivä musta; Viel' on mustempi sitäkin!» Eräs talon palkkavaimo vielä enentää morsiamen surua. Hän sanoo kylläkin varoittaneensa neitoa, ettei suostuisi sulhasen viekoituksiin eikä menisi orjuuteen. Mutta: »Et sinä sitä totellut; Käeten kävit tulehen, Tieten tervan keittehesen».
No, nyt se vasta on oikein äänellään! Ei luulisi onnenkaan osaavan laittaa niin lautasiaan myöten menemään. Oikein teki mieli huutamaan paljaasta ilosta. Antin mieli pysyi mustana ja synkkänä kuni syksyinen yö. Ei hän enää monta päivää viihtynyt kotona. Ei koti kodilta tuntunut. Isänmaan liesi kuitenkin häntä lämmitti, valaisi, viihdytti ja rauhoitti. Antti epätoivon vaiheella.
Väljemmillä vesillä hän on suorittanut saman kehityksen kuin Juhani Aho Lastuissaan: tunnelma, tuo nykyaikaisen ihmisen oljenkorsi, on tullut vapauttajana ja pelastajana sekä romantisen tunteen ruusuista että jäytävän järjen okaista, hänen kielenkäyttönsä saavuttanut sen marmorisen kauneuden, jota esim. tunnelmarunot sellaiset kuin Hän, Vuoden vaihteella, Syksyinen mieliala, Talvitunnelma, Kuin huolivi kuutamon kultainen vyö y.m. todistavat.
Mutta Niilo koki häntä rauhoittaa ja päätti jonkun satunnaisesti viskanneen kiven. Mielessänsä hän kuitenkin toista ajatteli. Oli kolkko, syksyinen sunnuntai-ilta. Viuhuen pieksi pohjantuuli puiden oksia ja lennätti lumihiuteita ja puista irtautuneita, kellastuneita lehtiä ympäri, huimaavassa tanssissa.
Siellä oli huutoa, mellastusta ja iloista ilvettä. Suuri, syksyinen laine oli kuolemaisillaan. Väsyneenä loiskahteli se laiturin reunaan, ja pää nyökkäsi kuin torkuksissa. Ei sillä näyttänyt olevan enää omaa tahtoa ollenkaan eikä tekemistä mitään. Odotteli vain, että kokonaan tyyntyisi, saadakseen suoraksi heittäytyä ja kangistua kuolemaan. Mutta illemmalla vetäytyi taivas taas pilveen.
Jolsan Matista, jonka syyksi todella luetaan Kontion Kallen ja Varpulan Laurin kuolema, ei ole sen koommin kuulunut mitään. Hän katosi, kuten salama, näkymättömiin, tietämättömiin Leenanensa. Hänestä puhuttiin ensi aikoina paljo; mutta pianpa puhe hiljentyy, kun ei se uusia virikkeitä saa; ja mistäpä näitä virikkeitä saatiin kun Jolsan Matti oli kadonnut? On syksyinen, sumuinen päivä.
Ei tuule täällä alhaalla ollenkaan, mutta ylhäällä humisee aina vähän, niinkuin humisee korkean kirkon salvoksissa. Maa on sileää ja tasaista. Valkea peuransammalinen peite kattaa sen pinnan kuin syksyinen kuura. Siellä täällä on puiden välissä suuri kivi kuin uhrialttari ja kiven kupeella kukkiva tuomi tai pihlaja pistettynä siihen varta vasten kuin koristukseksi.
Kun hän erosi toisista ja yksin asteli kotiinsa päin, oli hänen mielensä raskas ja pimeä kuin syksyinen yö. Siinä mielessä oli ennen ollut raikasta elämänhalua ja tarmokasta miehuuttakin. Koski niin kipeästi, niin perinpohjin masentavasti, kun nyt piti seisoa aivan tukiseivästen varassa; jos ne alkavat pettää, kaatuu hän.
«Hänellä oli niinmuodoin oikein ennustaessaan ja siinäkin, että hänen kuolemaansa seurasi onnettomuus« sanoi Johannes. «Vaan, herra parooni! Minä en vieläkään myönny. Sakaria tahdon minä opettaa. Tehkää te hänelle mitä hyvää muuten tahdotte«. «Onneton Kyösti, onneton Katri!« huokasi Anna itsekseen, huolimatta vääpelistä. Johannes ja Maria. On ilta, kaunis, ihana, vaikka syksyinen ilta.