United States or South Korea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuningas raivoten värjyy, veri miekasta hurmeilee, Ja kannel kädessä vaipuu Guillem Doré. On otsa kirkas vielä, ja hymyy huuli, Ja herjasi viimeinen lause, min kenkään kuuli. Mut laulu, min trubaduuri on laulanut kuollessaan, On veikaten lentänyt halki Provencen maan. Ja vaikk' on kuningas kuollut, viel' laulu raikuu, Väkivaltaa ja murhaa soiden kautt' aikain kaikuu.
Kyynel virtaa, posket keltyy, Huulet värjyy, suonet heltyy. Orjalapsonen, itkeös vain, Itke, jos mielit, mut eespäin vain! Itku niellään kauheahan Tuskaan, että kaatumahan Jalkain alle niiden sais, Jotka tulee takanais. Itse täytyy tallatasi Monta toista jalallais, Työntäessäs tankoasi. Oi, kun kuuluu kumu vain Loppumatta takanais, Pikku käsin, ponnistain, Väännät taasen tankoasi.
Se värjyy ja liehuu: "Minnekä pois?" Kuin tervassa sääski se kiin on. Ei voi tätä muuttua, sen toki ties Vaikk' kierrymme tuskikkaina! Näet ruumis ja sielu, vaimo ja mies Ne viimein eroavat aina. Nuorisolle. Jätä huonos ja halpas, oo tielläsi valpas,
Se väikkyy, säikkyy, hehkuu, Vait taivohon tuijottain; Se tuoksuu ja itkee ja värjyy Sulon lempensä vaivoja vain. Rein-virtaan värähdellen Luo päilyä pintaan veen Tuo uljas, pyhä Köllen Siin' uljaine doomineen. Näät doomissa kuvan ylhän, On kultanahkalla tuo; Se kaihoon tieni jylhän Viel' lempeän säteen luo.
Sä et mua nää, tääll' yössä Olen alhaalla yksin vain; Et myös, et myös sä nähdä Voi öiseen rintahain. Sua öinen rintani lempii, Se lempii ja ratkee, oi! Se värjyy ja vertyy kuiviin, Mut et sitä nähdä voi. Ma soisin, ett' yhteen sanaan Koko tuskani mahtua vois, Sen hauskoille tuulille heitän, Ne hauskasti vie sen pois.
Kaukaa jostain, armas, sun nään mä katsees kaivatun; kesken väen vierahan nään sun yksin harhaavan, niinkuin orvon lapsosen elon humuun eksyen. Kerran herään uudelleen aamuun kullankeltaiseen: oudot heinät häilyvät, värjyy lehdet kelmeät; yöllä ohi harhanneen näen hennon askeleen, kaukaa teiltä vieraan maan kuolinhuutos kuulla saan. Koskenlaskijat.
OLIVIA. Mitä pidätte tästä narrista, Malvolio? Eikö hän yhä parane. MALVOLIO. Kyllä, ja menee sitä menoa, kunnes hän kuoleman kielissä värjyy. Vanhuus, joka viisasta vajentaa, täydentää vaan narria. NARRI. Jumala suokoon teidän, herraseni, aikaisin vanheta, että narriutenne täydentyisi!
Kun kevätpäivä kirkastuu ja puhkee leimahtaen pilvilöistä, kun luonto luomaan havautuu ja tointuu talven pitkällisen öistä, kun luonnotar muuttavi muotoaan, ja milloin itkevi itkujaan, milloin viluissansa värjyy, milloin vihoissansa ärjyy, säihkyy salamoita, pilvin taivot peittää, uhkaa maailmoita surman suuhun heittää, milloin hymyy, kyynel silmässänsä, milloin ähkyy synnyintuskissansa nauttein sentään luomiskyvystänsä, luomiskyvystä ja voimastansa
Nyt sumu harmaa nousee korven soissa, se seudun vaippahansa verhoaa, on kaikki kelmeätä, harmajaa ja päivä on jo kauan piillyt poissa. Nyt sydän värjyy syksyn unelmoissa, nyt kaikki kuolemasta muistuttaa, se maille mahtiansa julistaa nyt synkän syksyn voittolauleloissa. Nyt tunnen mit' en tuntenut ma ennen: sun oma suvesikin aikain mennen se katoo, katoo eikä palaja,
Suviyössä, mi tuoksuu ja värjyy, Veet kultahan sulautuu; Se lekkuu lännessä päivä Ja idässä kuultaa kuu. Niin hiljaist' on ja tyyntä! Ja koskien alla veet Ne ahtaassa piirissä viipyy, Mut siinä on syvenneet. JA KUN SA NYT OLET YST