United States or Hungary ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siitä vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Liene ei maassa, maailmassa, koko ilman kannen alla mointa laivan laatijata, vertoani veistäjätä." Otti värttinän muruja, kehrävarren kiertimiä; läksi veistohon venosen, satalauan laittelohon vuorelle teräksiselle, rautaiselle kalliolle. Veikaten venettä veisti, purtta puista uhkaellen.
Sa kuuletko laulua kummaa, jota sykkivi sydämein? Katsokaamme kauvan näin silmän pohjaan, sielun pohjaan, salaisille salmiloille venhoni veikaten ohjaan. Soudelkaamme kauvan näin silmissämme, sieluissamme, utuisilla ulapoilla sotkina soudelkamme! Kuin kilpaa kulkuset soivat ja kummasti loistavi kuu. Kas, tuolta jo tuttu kirkko yli kuusien kohoutuu.
Kaarlon sota. Läksi Kaarlo kaupunnille, Verolle verikäpälä, Ruotsin murha murkinalle, Pillomus on Piiterille, Läksi veikaten vesille, Uhotellen ulkomaille, Päälle päien päästäksensä, Valloille ruvetaksensa.
Veikaten ottelemaan älä käy väkevämpäsi kanssa, muillekin hirmu jok' on, Priamon vesa, verraton Hektor. Itse Akhilleuskin, vaikk' aimomp' on sua paljon, kohdata kammoo häntä, kun ottelo käy urokuulu. Istuos jälleen siis sinä keskeen kumppanijoukon, toisen akhaijit taistelemaan kera Hektorin laittaa.
Sen henkeni kaupalla poimituks sain vuorelta elämän jäisen. Suon kaiken mä muun, suon kauneuden ja laulun ja lemmen sulle, mut se oli mun, minun yksin vain ja anna se jälleen mulle! Joukolan joen suulla sinisorsa sousi, nurmen kanssa nukahti ja päivän kera nousi. Kenpä, kenpä joella Joukolan nyt soutaa? Veli nuori veikaten vieri ulapalla; sisko asui enimmäkseen emon siiven alla.
Joukolan joen suulla sinisorsa sousi, Nurmen kanssa nukahti ja päivän kera nousi. Kenpä, kenpä joella Joukolan nyt soutaa? Veli nuori veikaten vieri ulapalla; Sisko asui enimmäkseen emon siiven alla. Kenpä, kenpä joella Joukolan nyt soutaa? Veli nuori taistelohon vaati vankempansa, Lunnahiksi lupas Aino-siskon armahansa. Kenpä, kenpä joella Joukolan nyt soutaa?
Kuningas raivoten värjyy, veri miekasta hurmeilee, Ja kannel kädessä vaipuu Guillem Doré. On otsa kirkas vielä, ja hymyy huuli, Ja herjasi viimeinen lause, min kenkään kuuli. Mut laulu, min trubaduuri on laulanut kuollessaan, On veikaten lentänyt halki Provencen maan. Ja vaikk' on kuningas kuollut, viel' laulu raikuu, Väkivaltaa ja murhaa soiden kautt' aikain kaikuu.
Siitä vanha Väinämöinen vielä tuon sanoiksi virkki: "Elkätte, etinen kansa, kansa vasta kasvavainen, veikaten venettä tehkö, uhkaellen kaartakana! Jumalass' on juoksun määrä, Luojassa lopun asetus, ei uron osoannassa, vallassa väkevänkänä." Kymmenes runo