United States or South Sudan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ehkäpä sentään elpyy vielä Särkynyt sydänrukka; Kukkiihan talven jäisen jälkeen Jällehen kummun kukka! Puhkeehan talven tuulten jälkeen Lauluhun kevätkerttu; Kukkihin, hedelmiinkin kypsyy Tuoksuva tuomen terttu! LAPSEN LEIKKIESS
Eikö koskaan anteeks suone Suomen heimo sortajalle, päälle unhon lunta luone, jos hän menee maankin alle?» Huutaa maalle, taivahalle! Eipä mielly mielen lepo. Vastaa kaiku: »Maankin alle!» Rientää Hurtan hurja hepo rintaa vaaran pilvipäisen niinkuin tuima pohjatuuli; hyyssä hapset urhon jäisen pakkasessa partahuuli.
Kerta toisensa perästä paiskasi hän jäisen päänsä seinään, niin että jääsirpaleet päästä lentelivät, mutta seinän läpi ei se vaan mennyt. Läähättäen selitti hän, ettei sitä voi tehdä kukaan. Minä voin sen kyllä tehdä, sanoi Matti. Sitte juoksi hän riiheen, pisti päänsä ulos riihenluukusta ja huusi: Hyvää päivää, suuri jättiläinen! Nyt minä syön sinut!
Hellästi kuin äiti painoi Ellu lapsen rintaansa ja läksi jälleen hiihtämään joen vartta, kunnes saapui suvannon kohdalle, johon talvi oli saanut vedet kammitsaan jäisen peitteensä alle. Siitä meni hän joen yli.
Hän on kuin nyljetty hylje siinä, missä hän seisoo jäisen suihkun alla. Mutta siitä tulee liian hitaasti ja vähän vettä, piian täytyy täyttää kaksi sankoa, kiivetä lauteille ja valaa ne sieltä hänen niskaansa. Nyt ovat hänen mielestään enimmät hiet irtauneet ruumiista, ja hän nousee takaisin lauteille. Pesetä sinä itsesi sill'aikaa, kun minä täällä vielä vähän lämmittelen.
Väliin kuuli hän arpanoppain vierivän ja korttien kahisevan; väliin oli siinä hänen serkkunsa Cecilia, joka rukoili Herraa valistamaan kasvonsa hänen ylitsensä; väliin tuo salaperäinen tohtori, joka jäisen kylmästi tarttui hänen vastahakoiseen käteensä. Hänestä tuntui, ikäänkuin ristiriitaiset vallat taistelisivat hänen sielustaan.
Pohjolan hyisen hallan sydänmailla Asuvi kansa köyhä, uuttera. On luonnon herkkuhedelmiä vailla Sen maa, ja sää on kolkko, ankara; Mutt' itse talven jäisen lumen alla Piilevi oraspelto vehreä, Ja karhu konnussansa nukkumalla Odottaa valoisata kevättä. Tää kansa kaatoi kasket, kynti pellot, Viljeli ahovieret viljavat; Salojen sydämissä karjankellot Paimenten laulun kera kaikuvat.
Niin tuskallisen kolkkoa oli kaikki... Yö oli tyyni, kamalan tyyni. Tähdet paistoivat kirkkaasti, mutta niin omituista oli niiden kirkkaus, tuntui, kuin olisivat ne paistaneet jonkun verhon läpi, loistoaan kumminkaan kadottamatta. Niin, jäisen verhon kautta ne paistoivat, sillä tänä yönä oli halla. Voi, olento Tuonen maasta, niin tuiki tuttu ja vieras sittenkin!
Nyt hengitti lumiruhtinatar jäisen pohjatuulen kylmyyttä, ja samassa muuttui Valtteri pieneksi lumihiutaleeksi, joka hyöri tuhansien muiden hiutaleiden joukossa autiossa avaruudessa. Tämä oli sekä lystillistä että surkeata; mutta Valtterin suurin huoli oli saada tietää, mihinkä Pässi oli joutunut. Samassa aukasi Valtteri silmänsä ja huomasi makaavansa omassa sängyssään, ja pää tuntui raskaalta.
Vaan ei auta sydänsyistä miestä itku eikä parku.» Miettii, muistaa pirtin pienen erämaassa yksin aivan, tuumii: »Sinne sairaan vienen, sinne hankihaudan kaivan alle hongan pilvipäisen, alle kuusen kuurakaton, panen päälle ristin jäisen, ristit kahden henkipaton.» Löytää töllin tyhjän.