United States or Mauritius ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jos pieni nenä kävi punaiseksi, pyyhkäsi hän sitä ja näytti yhtä iloiselta. Jos sormia pakkasessa paleli, hieroi hän niitä ja löi käsiänsä yhteen. Harvoin pelkäsi hän, mutta jos hän oli pahaa tehnyt, pelkäsi hän jokaista, kuin vastaan tuli. Jumala painaa aina merkin pahantekijään, niin että ihmiset sen kohta huomaavat. Niin teki Jumala Kainille, ja niin tekee hän muillekin pahantekijöille.
TURKKA. Minkä vuoksi olet kylmä kuin rauta pakkasessa? KATRI. Ei hyödytä sinun kysyä mitään, minä olen mykkä. TURKKA. Onpa kauhea tunne neuvottomuus. Niinkuin hengenlähtö! Katri! Anni kertoi Pojan sanoneen, että tukkimetsiä ostetaan. Ahaa! Täällähän se on se pelastuksenenkeli! TURKKA. Velkanne kai on kuusituhatta? Ei suinkaan sitä suurempi?
Punaisessa pakkasessa, jota uhmaa
Nyt tuli äiti ja otti poikansa syliin ja kysyi, oliko hänen ollut vilu, jonka hän epäsi; katsoen sarkanuttuunsa, jota vastoin sormensa kieltämättä olivat turmeltuneet, etenkin kun nuori herra oli tahtonut opetella ajamaan, ja semmoinen ei tapahdu rankaisematta, kun täytyy paljain käsin pidellä köysi-ohjia muutaman pykälän pakkasessa.
Ja onneton alkaa tuta, kun herra Store puristaa häntä vasten rintaansa lujemmin ja lujemmin, ja onneton tuntee kasvoillaan herra Storen kuuraiset henkäykset ja näkee hänen lähentävän teräksiset huulensa, jotka tarttuvat kiinni kuin rauta pakkasessa... Eikä voi hengittää... Kun Esteri heräsi, oli jo ilta. Hänet oli peitetty, vaan huoneesta oli viety kaikki huonekalut ja tavarat.
"Otetaanko lapsi kätkyeestä tämmöisessä pakkasessa", huudahti tyttö, "ei, se ei käy laatuun, paleltuisihan se." "Niin, mutta mitä pitää minun tekemän?" kysyi äiti. "Sinun pitää tekemän niinkuin lappalaisvaimot tekevät." "No, kuinka he sitten tekevät?" "Lappalaisvaimo laskeutuu polvilleen lumeen kätkyeen viereen, kumartuu lapsen yli ja imettää sitä kätkyessä."
Eräänä iltana istuessaan työpöytänsä ääressä paksun tupakansavun ympäröimänä, vajoutuneena milloin lukemiseen, milloin haaveisiin, hän äkkiä kuuli kuin risahduksen ikkunansa takaa. Hän nousi istualtaan, painoi päänsä kiinni lasiin ja käsillään varjostaen silmiänsä katsoi ulos. Siellä kulki kovassa pakkasessa joku naisolento ohitse.
Omituinen, painava, yhteenjäätynyt punssi- ja tupakkahaju kohosi pakkasessa ylös portaita, ja joka kerta kun ovi avattiin ja näkyi tuo himmeä savunsekainen valo eduskuvasta, saattoi hän kuulla upseerein nimiä, naurun-hohotuksia, rajusti väitettyjä vakuutuksia, vannomisia kaikenlaisten mahdollisten ja mahdottomain, luonnollisten ja yliluonnollisten voimien kautta, ja niiden välillä remahti isän iloinen ääni, kaikki tämä vaan katkaistiin pieniksi pätkiksi, sillä porstuan ovi heti avattua jälleen suljettiin...
Siellä olivat Armfeltin joukot, siellä oli viimeinen pirstale Suomen viimeisestä sotavoimasta, joka Trondhjemiin turhaan hyökättyään nyt palasi Norjan vuorilaaksoista talvimajoilleen Ruotsin puolelle. Yö oli ollut ankara, sotamiehet olivat keränneet kanervia ja kallioiden lomissa kasvavia hentoja vaivaiskoivuja, virittääkseen valkean tässä kovassa pakkasessa.
Mutta hurmaava hän oli, kun häntä noinikään kiireesti katsahti yhdellä silmäyksellä koko vartaloa pitkin, ihan lumoava. Kummallista! Siitä äskeisestä pakkasessa olosta kai ne vielä Eeron posket paloivat ja korvat kuumensivat ja veri noin kiireesti virtasi. Tuntuipa melkein, että häneltä itsestään voisi käsivarsi oieta tempaamaan tyttöä vyötäreiltä kiinni ja nykäisemään rintaansa vasten.