United States or Saudi Arabia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Voi, arvoisa isä, täällä Skotlannissa on vaan yksi ainoa paikka, mihin sorretun parku ja sortajan uhkaukset eivät voi kuulua se paikka, hyvä isä on hauta." Abotti seisoi siinä kunnioittavaisessa äänettömyydessä, surkutellen tätä hallitsijaa, jonka sydämen hellyys niin vähän sopi yhteen hänen kansansa tilan ja tapain kanssa.
Näin pelasti Jumala lesken puutteesta tuon kiitollisen Makkosen kautta. Eikä tämä kerta jäänyt ainoaksi. Sillä niin kauan kuin lesken lapset vielä olivat pieniä, toi Makkonen vuosittain hänelle lahjaksi maantuotteita. Ja yhä oli hän niin arkatuntoinen, että väitti vaan maksavansa vanhoja velkoja. "Jumalall' on onnen ohjat, Luojalla lykyn avaimet." "Ei itku hädästä päästä, parku päivistä pahoista."
Voivotukset vallan saavat, Parku suusta pakahtuupi; Soisit, vuoret vääntyisivät Poloiselle peitteheksi; Mutt' ei pääsekkään paolle Kovan kostajan käsistä. Ei ole turvaa tuonta vasten, Sinaissa suojelusta Vastoin la'in vaatimusta, La'in kanteita kovia! Työsi kaikki kaunihimmat Ovat kaikki kelvottomat, Niinkuin huonon hämähäkin Verkko sulle vaatteheksi. Nyt on vielä armon aika!
Siit' on idän maassa itku, parku, paino raskas rintaluita painaa. Mutta näin ne laulaa templin papit käyden kuutamossa hiljaisessa: »Suuri, suuri, ankara on Aika! Maailmoiden mahtaja sa olet, kun sa mylväiset, niin vuoret murtuu, kun sa henkäiset, niin hirret hajoo, vaan kun sinä jalan maahan poljet, jää ei ykskään eloon elävistä.»
Siitäpä ei totellut Ryty-Pauhu, vaan yhä hävitystään jatkoi, ja kirousten pätsinä kuohui öillä hänen kotinsa, josta lasten parku ja vaimon valitus kuului: yön sydämessä näin kuului uikutus, kunnes pauhinalla Koivulan ovi aukeni ja siitä kirkuen ulos törmäsi vaimo ja lapset. Ruuskisti kynnyksellä seisten, paiskasi julma heidän jälkeensä rautahangon.
Hän rupesi taas hakemaan lohdutusta entisestä wäärästä lähteestä ensin liewemmin, sitten rajummin ja wiimein rajummin kuin koskaan ennen; hän oli taas ruwennut juomaan! Jonkun aikaa kesti wielä tuota hirweää menoa Linnalassa. Parku, pauke, sadatus kuului sieltä lakkaamatta!
FERDINAND. Ja minun pitää seista ääressä, katsoa päältä, voimatta pidättää sinua, voimatta estää sinua! O, mikä parku kyllin riittäisi valitukseksi! Mikä sydän ei juoksis' yli äärtensä tämän surkeuden edessä! EGMONT. Malta mielesi! FERDINAND. Sinäpä voit malttaa mielesi, sinäpä voit kieltää itsesi, voit täytymyksen käsissä sankarillisesti kestää sen raskaan taiston. Mitä voin minä tehdä?
Samoin täällä maassa synnin Epäsointu ainiaan Särkee soinnun, parku julma Nousee Herran ihanaan Taivahasen; kärsimysten, Synnin tuskan sullomat Itkee päivät pääksytysten Kyyneltulvat katkerat. Taivahassa kuulee Herra Valitusta vaikeaa, Rukousta synnin maasta, Epätoivon parkunaa: Oi, josp' aina rukoukses Hänen luokseen kohoais, Niin ois suuri lohdutukses, Hän sun työsi siunoais. David paimenena.
Parku kuului sieltä heikkona kaikuna, ikäänkuin nälkäisten susien ulvonta: se oli sodan ja liekkein ääntä.
Voi kuinka sydämeni oli pinnistyksissä pelvon ja toivon välillä siihen asti kun tuo murhaava kirjeesi tuli. Voi sitä sydämen ja sielun tuskaa, minkä se kaikkiin meihin vaikutti, mutta minuun se koski kaikkein kipeimmin. Itku, parku ja voivotus oli kaikkein yhteisenä työnä ja kolmeen vuorokauteen ei tullut nukutuksi, eikäpä paljon syödyksikään, niin kovasti koski se.