United States or Czechia ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Odota nyt Elsa hiukkasen tässä porstuassa, kun menen ja käyn täällä", sanoi rouva. Rouvan mentyä, alkoi sisältä kuulua iloista keskustelua ja naurun hekotusta. Eipä aikaakaan niin pistiin kapeakasvoinen valkoisella myssyllä verhottu naisenpää oven raosta. "Kah, onhan siellä ihminen! Tule sisään!" kuului naisen kutsuva ääni. Elsa astui sisälle ja pysähtyi ovipieleen.
Sittenhän ne nauraisivat minulle vielä enemmän. ONNI. Mutta tuossa tapauksessahan ei ole muuta jäljellä kuin ilmoittaa kaikki tädille. Milloinka ne tulevat? KAMREERI. Kello kaksitoistahan se oli puhe kahden tunnin perästä. Ei, minulla onkin toinen tuuma. ONNI. No, antakaapas kuulua!
Ja samallapa alkoi myöskin kuulua käsien hakkausta ja jalkojen töminää, sekä huutoja: pois, pois! Aarnio odotteli levollisena, siksi kunnes melu taukosi, uudelleen alottaen, kun ei mitään olisi tapahtunut. Tyytyväisyyden hymy laskeutui nyt niiden harvojen kasvoille, jotka olivat esitystä siihen todellisesti syventyneinä seuranneet.
Varmaankin se on Siken kanssa verkolla, koska ei ole ruuhta valkamassa ja niin melukasta soimaa kuuluu pihamaaltakin." Perttu kuulosti sitä tarkemmin. "Hyppeeppäs tuohon kynnelleni, niin minä katon kirppuko sinä out vai mikä!" Se oli pienen Antin kiukkuisa ääni ja sitte alkoi kuulua Tuomaan hillittyä itkua, vaikka Tuomas oli lähes kolmea vuotta vanhempi Anttia.
»Me elimme hiljaisessa onnessamme, niinkuin ainoastaan erämaissa eletään, jonne harvoin taikka tuskin koskaan surun tai ilon ääniä kuuluu tahi jaksaa kuulua kaukaa ulkomaailmasta häiritsemään hiljaista vakavuutta, joka hallitsee kaikkea elämää siellä ylhäällä auringon rajalla.
Yht'äkkiä kellot tuomiokirkon korkeassa tornissa soittivat puolipäivä-messuun. Torin toisella puolen, aateliskadun päässä, syntyi kova liike. Sitten alkoi murinaa kuulua ja levisi joka taholle: "Tuoss' ovat! tuoss' ovat!" Ja tehdäkseen tietä läheneville, joukko erkaantui kahteen osaan, päästäen joka askeleelta, jonka se peräytyi, kumeita vihan huudahduksia.
Jo kahdeksan vuoden kuluessa, joka kerta kun hän oli päässyt tähän kohti omasta mielestään hyvässä puheessaan, hän tunsi kutkutusta kurkussansa, nipistystä nenässään ja silmistä alkoi vuotaa kyyneleitä. Ja nämä kyyneleet liikuttivat häntä vielä enemmän. Huoneessa alkoi kuulua nyyhkytyksiä.
Minä olen lukenut kaikki tyynni. SOEST. Niin sanokaa julki! JETTER. Antakaa kuulua! ER
Merkit olivat selvät, vaan neiti Smarin kysyi sellaisella Hänellä, kuin Miina olisi hullutuksia puhunut: »Neiti Holmako?» »No juuri justiin!» Esterin luona kaikkialla harvinainen neiti Holma, joka valitsi toverinsa kuin neulalla? Niihin kaikkien ihmeeksi ei itse Levonilla ollut vielä kunnia kuulua. Ja Esteri, hänen tietääkseen, ei ollut neiti Holmalle hyvänpäiväntuttukaan. Mahdotonta!
Eellä he kulki, ja miest' oli niinkuin pilveä myötä, saattue sankka, mi keskellään Patrokloa kantoi. Leikaten suortuviaan hänet peitti he niill' yliyltään, vaan piti hellien päätä Akhilleus paaria saattain, murheell' ystävätään noin kuulua vei tykö Hadeen. Mutta kun joutui paikka jo tuo, valikoima Akhilleun, laskivat paaret, roukkosivat koon korkean puita.