United States or Bouvet Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jos se ei olekaan »humalassa», vaan »Jumalassa»? Mitä tehdä? Mitä tehdä! Neiti Smarin parka! Hänellä oli tähän asti ollut pykälät niin itselleen kuin muille selvillä kuin kymmenen sormeaan. Nyt hän ne kymmenen sormea liitti ristiin ja suuntasi kirkastetut silmälasit kattoon tunnustaen mitättömyytensä, kykenemättömyytensä. Miina pisti päänsä oven raosta.
»Sinä et Lauria rakasta!» Neiti Smarin huusi, ja hänen äänensä mutkitteli. Sitten syntyi hiljaisuus. Esteri istui lynkäpäisillään pöytää vasten, nyrkit ohimoilla. Hän vavahti säikähdyksestä, kun yhtäkkiä johtui mieleen, että täti Holma on varmaan sen huomannutkin. Puristaen päätään hän veti henkeä kuin kovaa tuskaa kärsien. Miten hän ei ollut ennen tullut sitä ajatelleeksi?
Hän neiti Smarin oli tosin vain vanhapiika, mutta vanhapiika, joka ei rakasta kissoja, vaan ihmislapsia, joka on harrastanut kasvatusasiaa, uhrannut koko elämänsä sille, pitänyt hoidossaan kaupungissa koululaisia puolikymmentä vuotta, saavuttanut jo tällä lyhyellä ajalla maineen ja kaikkien luottamuksen ja tunnustuksen.
Pelolla ja kauhulla neiti Smarin ajatteli miten muuan tyttö viime vuonna oli samalla tavalla yhtäkkiä luopunut kaikesta heittäytyen yksinäisyyteen, sitten kenenkään aavistamatta ruvennut kiihkoisaksi lahkolaiseksi, lopettanut koulunsa, hyljännyt kotinsa, lähtenyt kiertelemään maata saarnaillen ja aivan äsken oli jollakin salaperäisellä tavalla kuollut jossakin sydänmaalla.
Ja kun hän oli saanut suudelluksi vaimonsa ja muun perheensä sen mukaan kuin kukin suu tuotiin suudeltavaksi, tervehdityksi kälyään ja sadatellessaan sateista ilmaa ryypätyksi kupillisen kahvia, joka hänen halunsa ja tavan mukaan ehätettiin kiireellä hänen eteensä, vei neiti Smarin hänet hänen työhuoneeseensa. »Rakas lanko.
»Ihme, ettei hän ole vielä kihloissa? Pitkäveteisesti ja hiljaisella äänellä Esteri sanoi: »Hänen rakastettunsa on hänet hyljännyt.» »Epäkelpo!» huudahti neiti Smarin sellaisella kiivaudella kuin olisi tahtonut syöstä mokoman kimppuun, ja katsoi minkä vaikutuksen se tekee Esteriin. Esteri painoi kädet kasvoilleen.
Esteri nousi ja meni täti Smarinille sanomaan, että piano pitäisi saada muutetuksi pois salista. »Sinulle tulee paljon vieraita?» kysyi neiti Smarin. »Minulla on siis tädin mielestä käynyt liiaksi vieraita?» sanoi Esteri ja lähti pois. Hän tiesi ettei täti sitä tarkoittanut. Vaan hän oli kuitenkin tyytyväinen että oli suuttunut ja lähtenyt ulos kävelemään.
He kaikki odottavat näkevänsä pian Esterin, heidän aina kaivatun auringonpaisteensa. »Sinä et lukenut tätä!» huudahti neiti Smarin. »Voi hyvä Jumala!» huudahti Esteri sillä äänellä kuin että täti Smarininkin olisi pitänyt ymmärtää: »Minä olen onnettomin ihminen maailmassa!» Rutistaen Ellin kirjeen yhdellä kourauksella hän sanoi uhkaavasti: »Minä menen karkuun, menen johonkin korpeen.
Mutta kun minä sinua kutsuin tulemaan, niin sinä käännyttyäsi minua katsomaan näytit pelästyvän ja purskahdit itkemään. Silloin nousi tyhmyys ja sanoi » Neiti Smarin keskeytti. Ja syntyi pitkä äänettömyys.
Esteri oli ennen pysynyt rauhallisena ja vähääkään pelkäämättä, vaikka täti Smarin oli ankara, tarkasti kaikki, nuuski ja haisteli, penkoi laatikot, aukoen liinavaatteetkin laskoksiltaan, selaili kirjat yksin lehdin, puhui pienimmästäkin tahrasta kuin kuolemansynnistä, luki määräyksiä ja sääntöjä kuin loppumattomalta rullalta.