United States or Lebanon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta kaikkien läsnäolevien kasvot olivat iloiset ja hyväntahtoiset, ja apostoli tuli Lygian luo ja kysyi: "Lygia, vieläkö häntä rakastat?" Hetkisen ajan vaikenivat kaikki. Lygian huulet rupesivat vapisemaan niinkuin lapsen, joka taistelee itkua vastaan ja jonka täytyy tunnustaa paha tekonsa. "Vastaa!" lausui apostoli.
Sano suoraan, tai jos valehtelet, niin minä kylvetän, että täysinesi loput tuohon paikalle! Kesällä, sanoi Anna Liisa, koettaen painaa itkua kurkkuunsa. Vai jo kesällä! No mitenkä te, sen lahjat, saitte puhua ja minä en kertaakaan tavannut teitä, sen vietäviä, yhdessä. Mitenkä? Ei me ole puhuttu paljoa. Valehtelehan s a. Kirjoitettiin ... ehättäytyi Anna Liisa selittämään pelosta.
Häpäisee koko kaupungin nyt, kun on uusi toimittaja täällä. Mutta ei ole minun häpeäni. HILLERI tulee vasemmalta tarjotin kädessä. PORMESTARI. Muistaahan Hilleri, mitä Hilleri lupasi? HILLERI nauraa omituisesti, joka on samalla itkua ja naurua. Hilleri on jo niin humalassa, että itkee! Kyllä minä nauran nyt, herra pormestari.
Kauan hän taisteli ulos pyrkivää itkua vastaan; kiivaudessaan veisti hän puukkonsakin rikki, mutta sydän oli tahtoa lujempi: Mikkokin kätki viimein kasvot käsiinsä. Miksi itkivät muut? En tiedä, ystäväni, en tiedä. Vaan sallipas kysyäni: etkö ole milloinkaan elämässäsi äkkiä tuntenut suloista oloa tai ahdistavaa tuskaa, osaamattasi oikein selittää siihen syytä? Oletko?
Ylhäällä sen huipulla on vain pieni tilkku maata. Siellä seisoo kuparinen temppeli ja temppelissä on pronssinen ratsastaja pronssihevosen selässä. Tuo ritari tuhoaa kaikki laivat ja merenkulkijat, eivätkä ihmiset saa rauhaa, ennenkun ritari on mereen syösty." Itkua ja valitusta kuului kaikkialla. Miehistö kerääntyi yhteen ja polvistui kannelle anoen Jumalalta pelastusta.
Ei tosin surunkaan itkua, mutta muuten vaan, siksi vaan että kaikki on käynyt niin peräti toisin kuin mitä hän oli luullut ja odottanut, että hän oli viskattu aivan kuin tuntemattomille maille, missä ei ollut koskaan ennen ollut, vaikka esineet ja hän itse kyllä taisivat olla samat. Kaikki oli toisin päin.
Vaan kun he vähän ajan perästä palasivat, oli tyttö punakka ja silmät vesissä mutta helposti nyt voi huomata, ett'ei se ollut surun itkua, ja kädet vapisivat, kuin olisi hän ollut aivan kiihkoissansa, ja itse hän välttämättömästi tahtoi auttaa Gjermundin äitin hevosen selkään.
Navetan ylisille piiloutuneena veteli hän hiljaista itkua ja vannoi sen seasta: »Mutta mie vuan en mää sen kouluun.» Välillä pyyhkäsi hän hihalla nenänsä alukset ja jatkoi sitte: »Ennen mään vaikka minne ... vaikka karkuun lähen ennen kun lähen kouluun.»
Ei laulahdusta, ei naurun helähdystä, ei yhtä ainoata hypähtävää askelta kala-aittojen polulla. Koko elämä kuin mieletöntä, asiatonta itkua. Pyhätuuli puhaltaa, pyhäaurinko paistaa. Sataman sinessä lounaisen viri, katon harjalla pääskysen siritys, kalliolta kalliolle västäräkin vilisevä juoksu.
Hän voi auttaa elämäänkin ja auttaa velvollisuuksiemme täyttämiseen aina viimeiseen asti.» »Kaikki eivät ole teräksestä tehtyjä.» Eevin äänessä oli itkua. »En minä pahaa tarkoittanut», jatkoi Heikki lempeämmin, »mutta luulen, että meiltä kaikilta kysytään uskollisuutta. Eivät olosuhteet meitä puolusta.» »Helppo on sinun sanoa, mutta minkä sille voi, että elämä murtaa.