United States or French Southern Territories ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tää joukko se voittaen kerran kostaa Kaikk' iskut sortajan kavalan, Ja tuhannet Suomen kodit nostaa Taas kannalle onnen kukkivan! Ja taas on koittava kirkas päivä Ja poistuva murheen musta yö, Ja taivaalta kaikkoova kaakon häivä, Maan lasten rinnat myös riemuten lyö. Ja viel' on avulla taivaan Herran Maan kukoistus puhkeeva kuorestaan Ja juhlaa viettävä Suomi kerran, Ja alkoholi on muisto vaan!
Ylt'ympäri Sun, nyt katso ja nää, pyhä lippusi pystynä liehuu, voi leijona viirinä lennähtää, jos taas kirot sortajan kiehuu, mut muuten se vapauden, rauhan on vaate, kuin risti sen rinnassa rakkauden aate, jos ei sitä turmele tuuliaispää, ei riitojen myrsky, mi riehuu.
Mut varmaan Ilkan neuvo tää Viel' elää kansan suussa: Kauniimpi orjan elämää On kuolo hirsipuussa. Kaarlo Kramsu. Hannu Krankka. Läks joukko reipas, nuori Lakeilta Limingan, Sotahan itsens suori Uhaksi sortajan. Käy Hannu Krankka heitä, Mies uljas, johtamaan; Vienassa surman teitä Jo oppi astumaan. Levinnyt kaikkialla On tieto kamalin; "On lyöty Nokialla Jo joukko Ilkankin."
Pois väkijuomat, nuo hornan juomat! Pois maasta pettäjä, vihamies! Vapaiksi jo orjat, paheen luomat! Pois yltämme sortajan raaka ies! Jo liiankin kauvan se orjuus kesti, Jo liian monta se miestä vei! Ja liiaksi maan se onnea esti, Mut nyt ei sallita enää, ei! MlK' ON SE VOIMA? Mik' on se voima, mi raittiuskansan Sai työhön, sai taistohon ryhtymään?
Keväällä v. 1906 hän kertoi eräässä seminaarissa asettaneensa vastattavaksi kysymyksen, mikä oli edellisen vuoden tärkein poliittinen tapahtuma, mutta samassa hän myöskin oli ollut pahoillaan siitä, että moni oli maininnut kaikenlaisia pikku seikkoja, eikä ymmärtänyt, että Suomen suurlakko ja sitä seurannut vapautuminen sortajan puserruksesta muodosti senvuoden suuren rajapyykin.
Katso, sun alttarillas uhrimme aina on uus, katso, sun eessäsi seisten me vannomme kansana tässä: vain yli rintamme käy luoksesi sortajan tie, vasta kun viimeinen käsivarsi on kahvassa miekan uupunut taistellen, vasta kun viimeinen on pisar hurmetta vuotanut, Korkea, kasvojes eessä.
Voi, arvoisa isä, täällä Skotlannissa on vaan yksi ainoa paikka, mihin sorretun parku ja sortajan uhkaukset eivät voi kuulua se paikka, hyvä isä on hauta." Abotti seisoi siinä kunnioittavaisessa äänettömyydessä, surkutellen tätä hallitsijaa, jonka sydämen hellyys niin vähän sopi yhteen hänen kansansa tilan ja tapain kanssa.
Ja nähdä ma tahtoisin Sveitsin miehen, sen, joka peittyi peitsien tiehen, vaimoa muistaen, muistaen lastaan, syöksyi sortajan piikkejä vastaan, silloin kuin horjui vapaus Sveitsin, milloin sen miehen ma nähdä saan?
Ja toden totta täytyy sanoa, muistaessaan sitä puolelle ja toiselle pälyilevää, hiirenhiljaista varovaisuutta, jota meillä kuluneena aikana on niin paljon nähty, että vielä vuosikymmenkään samanlaista ulkonaista sortoa, niin toinen puoli Suomen kansasta olisi vaipunut toimettomaan tylsyyteen, toisen puolen arkana nuollessa sortajan kättä.
KULLERVO. Elä, taatto, tuota kuule, Suuren sortajan kiroja! Kuule sorretun sydäntä, Anna kuolla armottoman! Kuolenko ! KULLERVO. Hyvinkin kuole! Sija on maassa mennehillä Mahtavimmankin venyä. ILVO. Missä Ilmari ja Anja? Missä kaikki mun omani? Tuolle kostakaa, jumalat! Kuolee. Hän nukahti. Siin' on loppu. Veikö mahtinsa keralla? Jäikö kunnia jälelle?