Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Täss' seison mies, Jolt' ompi kavalasti ryöstetty Kaikk' kaikki mitä mulle oli kallis: Mun poikan' Ilmari, mun vaimoni, Mun perheellinen onneni. Kaikk' kaikki On rosvottu ja maahan poljettu! NYYRI. Ei asiat valittaissa valkene! LALLI. Kaikk' elämäni ilo myrkytetty! NYYRI. Pahoista päivistä ei päästä parku. LALLI. Siin' olet oikeassa.
Kauhu oli poistanut kaikki hänen äänensä uhkaavat sävelet ja tulen läheneminen oli tehnyt hänen vankan sydämensä yhtä araksi, kuin pelokkaan jäniksen. Leijonan ärjynä kuului niinkuin parku, kun se nousi ja tuuli kantoi sen ihmisten kuuluvillen epätoivon parku huuto taivaasen sen hengen puolesta, jonka Luoja oli luonut.
Oikealla kädellä sijaitsevasta huoneesta tunkeutui juopuneen kurkun ilettävä huuto ja parku hänen korviinsa. Väliin sekaantui lyhyitä, puuskahtelevia sihahduksia ja sähähdyksiä, joita hän ei voinut käsittää. Hän avasi oven. Silloin näki hän kuvan, niin hirveän, että hän, vaikka olikin tänään saanut tottua kauhuihin, vavahti kalveten takaisin.
Vaikerrus ja parku Ja ilmaa viiltäväinen huuto kaikuu, Mut sit' ei kenkään tarkkaa; hullutusta On syvä murhe; kenen kellot soivat, Ei kysy kenkään; kunnon miesten henki Pikemmin lakastuu kuin hatun kukka: He potematta kuolee. MACDUFF. Liian jyrkkää, Mut liian totta! MALCOLM. Mikä uusin suru? ROSSE. Jo päivän vanha kertojaansa nauraa; Jokainen hetki uuden tuo. MACDUFF. Mitenkä puolisoni voi?
Vielä kurjempi on hänen käytöksensä ensimmäisellä Pohjolan-retkellä. Menetettyään hevosensa Joukahaisen nuolen kautta ja jäätyään aaltojen ajeltavaksi, ei hänellä ole muu kuin itku ja parku neuvoksi.
Vaan ei auta sydänsyistä miestä itku eikä parku.» Miettii, muistaa pirtin pienen erämaassa yksin aivan, tuumii: »Sinne sairaan vienen, sinne hankihaudan kaivan alle hongan pilvipäisen, alle kuusen kuurakaton, panen päälle ristin jäisen, ristit kahden henkipaton.» Löytää töllin tyhjän.
Onko joku hyöty Luojallemme Viljan kohmettuissa pelloillamme; Huvittaako häntä lasten itku, Parku, vaivaistenkin valitukset, Elo tuskallinen, kuolo kurja?! Miten hauska elää silloin oisi, Milloin pellot notkuis viljan alla, Leipä, vehnäleipä puuttumatta, Ilman huolta, oisi syövän suussa!
Mikä ääni hirveä nyt kaikuu Kankahalla majan ympäri? Petoin ulvominen herättääpi Kurjan vaimon vaisust' unestaan. Niinkuin kirouksen kaupungista Vimmattujen sieluin kirkuna, Niinpä kaikuu susilauman ääni, Parku, meteli ja ähellys.
Sun puolehes, suuri Apollo, Kyllä huusi vanha ja nuori, Sun puolehes pohjasta poven Kohos äitien haikea itku: Oi armahda lapsiamme! Tää parku paadenkin helläks sais, Mut paatta vähemmin liikutti Sua, Smintheus, ihmistuskat.» Laulu oli vähitellen muuttunut surulliseksi, sydäntäsärkeväksi elegiaksi. Sirkuksessa vallitsi hiiskumaton hiljaisuus.
Kun kirkkoon Lumikki tuli eikä ketään löytänyt, niin sydän hältä suli. Itkien hän pulkkahansa istui, ajoi jäälle. Kun ei kotiin kuulunut, niin tultiin tuskapäälle. Ukko-rovasti kamarissaan huudon kimeän kuuli. Ulos juostiin. Tähdet loisti, vinkui talvituuli. Sulaan ajanut hän oli yössä sankeassa. Siitä nyt suru on kylässä ja parku pappilassa.
Päivän Sana
Muut Etsivät