Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. huhtikuuta 2025
tuuli, joka kirkon nurkissa tuprutteli lunta. Mutta templin sisäpuolla luotiin suurta unta. Tuli joulu. Lapset hyppi, kuuset koristettiin, kukkuvin kulkusin kyläteillä ajaa huristettiin. Käytiin vielä kauppiaassa viime ostoksilla: omenoita orehkoita iloksi lasten illan. Pappilassa parhaillansa puuropata kiehui, Lumikki esiliinoinensa emäntänä liehui.
Kun kirkkoon Lumikki tuli eikä ketään löytänyt, niin sydän hältä suli. Itkien hän pulkkahansa istui, ajoi jäälle. Kun ei kotiin kuulunut, niin tultiin tuskapäälle. Ukko-rovasti kamarissaan huudon kimeän kuuli. Ulos juostiin. Tähdet loisti, vinkui talvituuli. Sulaan ajanut hän oli yössä sankeassa. Siitä nyt suru on kylässä ja parku pappilassa.
»Jumalahan uskon ma, min äänen joka hetki kuulen sydämessäni ja kuulen kuiskehetki. Ja ma häntä rukoilen, hän että mun valistaisi, että mun silmäni kauneuden kaiken nähdä saisi, maassa, meressä, ilmassa ja ihmissydämissä, saisin kaiken kuvaella väreissä välkkyvissä.» Taideniekka vaikeni. Lumikki hiljaa kuuli, monta sanaa ymmärsi, mut monta myös vei tuuli,
Valmis oli vaivan heelmä. Siunannut oli Herra työtä, jota viimeistellä hän tahtoi vielä kerran. »Porollani noudan sun», oli luvannut lähtiessään Lumikki. Sitä ajatteli hän alati sydämessään. Tähdet syttyy taivahalle, hämärä hiljaa lankee. Taideniekan rinta on niin rauhaton ja ankee. Kaksi lintua laulelee hänen sydämessään juuri. Toinen laulaa: »Iloitse! On tehty työsi suuri.
Hän puhui silmät veessä. Anja-rouva vaiti seisoi kädet kasvoin eessä. Silloin, ihme nähtihin! Yö poistui, päivä valkes, kuului laulu enkeleiden, seinä harmaa halkes, näkyi muoto Maarian. Hän palmun lehvää tarjoo. Huikaistuna taideniekka silmiänsä varjoo. Taikka, puhuaksemme taas tavallista kieltä, Lumikki se oli, joka päänsä pisti sieltä
Päivän Sana
Muut Etsivät