United States or Syria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lepyttääkseen naisten mieltä kertoo Jyrki tarinansa immestä, min saunatieltä koppoi Hurtta korjahansa, jäätyi kassa järven jäällä, kiini korjan perään hyytyi, mutta Hurtan huovan päällä tyttö kohtaloonsa tyytyi.
Vaikka pappi meidät petti, pettää piru pappi pahan, vaikka Hurtta kansan ketti, ketämme me Hurtan nahan; käyköön, kuinka käykin, laihdu eivät voudit, tiedän tuon ma, eikä veronkanto vaihdu: esivallan maljan juon ma.» Juodaan malja.
Päättyi punavirran vuoto, voitti huovit, kansa parkas, oli synkkä Hurtan muoto, kun hän kartanolle karkas; pikkupuolen hiiloksessa kyti vielä mustat parret, seisoi Hurtta hurmehessa, kaaloi verta saapasvarret. Ja hän vangituille huusi: »Roistot! Vielä vuoden mennen tässä nousee linna uusi, jonk' ei moista nähty ennen.
Eljas Iochman oli miesi, papin sälli, teini Turun, varhain tuskan valjun tiesi, tunsi suuren sydänsurun: kadotti hän Annan vienon, Hovin rouvan, Hurtan kyyhkyn, helkanurmen heinän hienon, yksinäisen rinnan nyyhkyn. Eleli nyt taaton koissa, kappalaisen valkohapsen. Oli kodin onni poissa, painoi isää murhe lapsen.
Kestit oli pihan puolla rahvahalle rakennettu, höyryi lihaliemet tuolla, murtui vehnä eikä pettu; vaan ei kaiu kanteloiset, vait on kansa, synkkä, vakaa; karkeloita suurten toiset katsoo ikkunoiden takaa. »Läkkän, armas, kartanolle katsomaan, kuin juhlii kansa», lausui Hurtta nuorikolle parhaimmalla tuulellansa. »Vieraat, Hurtan malja juokaa! Nähdä ihmeen tuon ma halaan, talonpoian täynnä ruokaa.
Jessenhausi Hurtan pilkkaan puutu ei, jos tajuaakin, joskin pilkka pistää nilkkaan, pistää, sattua se saakin! Häll' on huoli toinen: »Saanko palkkani ees pienen kantaa?» Hurtta hymyy: »Eestä maanko? Voihan appi muonan antaa.»
Simo Hurtan otsa uurtuu: »Toimit joskus liian hyvin.» Arnkil selin nöyrin kuurtuu, poistuu kumarruksin syvin. Huokaa Hurtta: »Tyttökulta! oot nyt orpo, yksin sinä, poiss' on isä, sulho sulta, niiden murhamies nyt minä.» Virkkaa itkusilmin impi: »Kadotin ma taaton harmaan, löysin, mik' on kallihimpi: unelmaini urhon armaan.
Ennen aikaa aamunkoiton vallattu on Hurtan talo, saaneet talonpojat voiton. Ja ne raivoo ja ne riehuu Vierii viinitynnyreitä, kohta padat täydet kiehuu; saapuu kansaa pitkin teitä. Kukin omaa kättä käyttää, ottaa lehmän, ottaa lampaan, tavaralla taskut täyttää, saalihilla Hurtan hampaan.
Enää julmuudest' en juovu, mulle aika toinen aukee: muita huonomp' ollut lienen, tahdon paremp' olla muita, vaikka hautaan myötä vienen vain ma kasan Hurtan luita. En ma usko taivaan Luojaan enkä isään perkeleesen, uskon yhteen auvon tuojaan, yhteen iki-ihanteesen, lempeen naisen nuoren, joka antaa rinnan rauhan mulle, kun on pesty saasta, loka, tullut ilta tuiretulle!»
Rovasti nyt rohkeasti keskeyttää kenstin pilan. lausuu varsin vakavasti: »Arvaan itse oman tilan, annan arvon vierahalle. Siksi kysyn: mik' on tuonut teidät näitten ortten alle, meille kunnian tään suonut?» Iskee Hurtan silmä tulta: »Tulin käyntiin vastaamahan, jonka teitte, appikulta, kansan kanssa Hovilahan.