United States or Nauru ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oton äiti, Eevastiina, odotteli jo poikansa tuloa, sillä soppavesi rupesi jo kiehumaan. Tulta kohennellessansa hän puheli: Eikö se nyt ikään tule! Vesikin siinä jo kiehuu! Kului vielä joku aika. Hän pelkäsi miehensä suuttuvan, jos ei ruoka ole aamiaiselle tullessa valmis, meni rappusille ja huusi: Otto hoi...! Etkö sinä jo ikään tule! Mutta turhaan hän odotti vastausta.
Mutta liedellä kiehuu jo pata, ja Ilpo odottaa kapusta kädessä. Ottaa Panu veitsen, jonka ensimmäisen karhun sydämen kohdalle upottaa ja verta laskiessaan laulaa: Ei ole veitsi minun tekemä eikä toisten kumppanien. Virossa on veitsi tehty, saatu Saksan kaupungista.
Ihmisten rinnoissa pyytehet riehuu, ihmisten innoissa käärmehet kiehuu, Tuonelan laineet täyttävi maan, joutsenen maineet kaikuvi vaan. Kunnia olkohon kuoleman, kunnia joutsenen voittoisan! TUONEN TYTT
Tämän sopusoinnun kannalta on helppo selittää suomalaisten tavatonta: Ruokahalua. Mies saattaa syödä kokonaisen puurovadin, puisen tahi savesta valetun y.m. astioita. Näitä ruokia keitettäissä tarvitaan semmoista kuumuutta, että pata kiehuu, takkiraudasta valettu pata. Mutta usein tyytyy suomalainen miedompaankin ruokaan. Miestä voi esim. sanoilla syöttää. Ihmissyönti.
"Olehan huoletta, isäseni", sanoi Roosa, "minä sanon hänelle; minun täytyy jättää teidät muutamiksi minuuteiksi, kunnes teevesi kiehuu". Se oli kreiville onnellinen ilta; hän ei tiennyt olevan sydämmeensä sulettuina semmoisia lämpimiä iloisuuden lähteitä.
Sa tiennet sen, jos tänne juur' oot tullut; hän Branca d'Oria on, ja vuotta monta on vierryt siitä kuin hän tänne joutui.» Ma hälle: »Luulen, että petät mua, näät kuollut viel' ei Branca d'Oria ole, hän syö ja juo ja pukeutuu ja nukkuu.» Hän mulle: »Kuiluun kynsi-perkeleiden, miss' sitkas kiehuu piki, viel' ei ollut, Mikael Zanche tullut, ennen kuin hän
Hän arvas ymmärtävänsä lappalaisten miel'kuvatin, niin että jokaisella purolla, kullain kukkasella, jok' ainoalla heinän korrella, niin, jopa sillä pulkallakin, missä hän istui, oli oma, kuolematon sielunsa; sillä kaikk' yht'äkkiä muuttui hänen ympärillään eläväksi. Lappalaisen mielessä kiehuu koko avaruudessa, auringossa, kuussa ja tähdissä legiooneja sieluja.
Sen uhrin, helvett', oot sä vaatinut! Lyhennä tuskan aika, hornalainen! Mi sattuneekin, kohta sattukoon! Mun päälle syösköön kohtalos, sä nainen, Mun kanssa suistu siekin turmioon! MEFISTOFELES. Jo kiehuu, hyrskyy uudestansa! Nyt, narri, neittäs lohduta! Tuommoinen pää, kun pula saa, Het' arvaa hukkaan joutuvansa. Ei, eläköönpä uljas vaan! Olitpa miltei pirustua.
Ei näkö tarkinkaan Sarpedonin muotoa oisi tuntenut tuolt', oli niin pölyn, hurmeen, peitsien peittoon peittynyt ylt'yli ruumis, pääst' ihan jalkoja myöten. Sankea temmellys sitä saarteli, kuin ometossa kärpäset kiehuu, kuss' ovat astiat lypsetyt täyteen, kun kevätaika on mailla ja kastaa kiuluja maito: tungos sankea noin sitä saarsi.
Laukaus ja luotisihinä. Mut veitikka vain kättä huiskutti. Taas uusi ryöppy tulla tuiskutti. Hän sukelsi jo sillä hetkellä. »Se mies on viimeisellä retkellä, kas, vesi kiehuu niinkuin rokkapata! Hei tulta! tulta! ryssiä on sata!» Mut jääkärimme hoitaa kiikaria ja sillä tarkastelee viikaria. Ja ihmeellistä: tällä Kallella on vielä vanha kurssi tallella.