United States or Hungary ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta kyllähän minä näin että naapurissa oli uusi renki, vaikk'en minä häntä tarkemmin viitsinyt Mutta ensimmäisen kerran, kun tapasin hänen, niin tuli hän minua vastaan kujalla, ja kun hän meni ohitseni, niin nauroi hän ja tokasi samassa: »Vai ylpeitäkö ollaan?« Minä en vastannut siihen mitään. Lyyli. Mutta hän seurasi sinua ? Maiju. Ei, se oli vasta toinen kerta.
Näin Kenelm ja hänen minänsä yhä kiistivät toistensa kanssa; ja kuta enemmän he kiistivät, sitä lähemmäksi he tulivat sitä paikkaa, jossa oli nähty ja josta oli paettu ensimmäisen rakkauden katalaa ilmiötä. ENSIMM
Juho ikäänkuin vapautui jostakin tuntiessaan ensimmäisen aamutuulosen ja kuullessaan linnun ensi viserryksen. Hän hengitti syvään ja katsahti ympärilleen. Paikka näytti hänestä vieraalle, hän ei tuntenut tuota järveä. Mutta kas, ei se järvi ollutkaan. Tuulenhenkäys rikkirepäisi ja haihdutti sumuhunnun; tuollahan olikin rämesuo.
Jonkun ajan kuluttua on kaikki jäätyneenä, lumet painavat kuusen oksia, ja sininen vesi on valkeana jäänä. Mutta havumetsät ovat silloin vielä viheriöinä, ikäänkuin toivon enteinä kuoleman keskellä, ja matkustaja katsoo, turkki yllä, tuolle suurelle valkoiselle jääkentälle päin ja kuuntelee, kuulisiko hän pian ensimmäisen leivosen liverrystä.
"Enhän minä mistä tiedä. Mitäpäs eriskummaista siellä nyt sitten olisi tapahtunut?" "Ei muuta eriskummaista, kuin vaan teidän talon tytärtä kuulutettiin tänä päivänä ensimmäisen kerran." "Kuulutettiin!" "Niinpä tehtiin." "Jopa nyt jotain! Ei se mahda olla totta, sinä olet ehkä kuullut väärin." "Kyllä se on totta, kun minä kuulin sen ihka omilla korvillani."
Mutta ennenkuin tiesin Minna Canthia olevankaan, oli se syöpynyt mieleeni. Sen nurkassa oli ennen vanhaan s.o. parikymmentä vuotta sitten punainen postilaatikko, johon pistin ensimmäisen silloiselle »Suomen Kuvalehdelle» osoitetun käsikirjoitukseni. Se oli jokin rakkauden runo, joka kyllä tuli perille, mutta jota ei koskaan painettu. Hetki oli jännittävä ja syövytti talon ulkomuodon mieleeni.
Kreivitär Barneken oli ollut naimisissa noin kaksi vuotta, kun eräässä pääkaupungin kirkoista esiintyi nuori pastorin apulainen, josta ennen pitkää tuli ensimmäisen arvon muotipappi.
Mutta hän menestyi koulussaan, kiitos olkoon Bengtin kovakouraisuuden, sangen hyvin onneksi kyllä, sillä jos hän joskus tarttui kiinni, ei ollut hyvä tulla kotiin isän eteen. Eräänä päivänä nousi suuri hälinä Falkensternin talossa: Sven oli ensimmäisen kerran saanut muistutuksen tottelemattomuudesta.
»Olisit sinä kutsunut ... joitpahan kuitenkin ... kun minä jo kutsuin ensimmäisen ... sinä olet itara mies ... et milloinkaan saa kellorahaa ... minulla on kello, mutta sinä et saa milloinkaan ... ja sinä olet itara mies...» »Mene sitten ... en minä lähde sinun matkaasi ... sinä olet humalassa ja haukut ... minä lähden kotiin...»
Ja ajattelematta sen enemmän seurauksia hyökkäsi hän avonaisesta veräjästä ensimmäisen lähinnä seisovan kimppuun. Se kääntyi päin, koetti puolustautua, mutta pelästyi ja pakeni toisten luo.