United States or Saint Martin ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja kuin sepon toimin ja töin tuo nous tarun Sampo, antaja auvon ja onnen muinahisen, niin voittava kansan on voimin sen henkikin, heilivä hiljaisin päivin ja öin, taas nuorissa nostaen taattojen tarmon ja ponnen ja rakkauden, pyhän, hehkuvan, täyden tähän maahamme karuun, sen sankaritaruun, mi enää ei konsana katoa kannelta pohjoisen taivaan: siks isketty syvään se on sydänveriin ja veljesten vihaan ja vainoon ja vaivaan.
Mut kuvat kulkee liekeiss' sinisissä, monet armaat tuulentuvat, jotka särkyy sydämissä; toinen vanha, toinen nuori, nuorellai jo sydänsuru, kummallai sen päällä kuori, kuoren alla auvon muru.
Kuink' onkaan suuri runsaus, mi mahtuu lippaisiin pyhiin näihin, jotka oli maan päällä kylvämään niin laaja-kädet! Tääll' elo on ja itkun aarteest' ilo, mi saatiin Babylonin vankeudessa, kun kultaa kerran ylönkatsottihin. Ja täällä juhlii voittoansa, luona Jumalan ynnä Neitseen Poian ylvään, kerällä vanhan ynnä uuden liiton hän, jolla avaimet on auvon tämän. Neljäskolmatta laulu
kun juuri luotu vailla kilpanaista, hän siellä verhoa ei voinut sietää, maa, taivas missä Luojaa tottelivat. Jos hurskahana hunnuttaunut oisi, nää sanomattomat ma oisin onnet jo ennen tuntenut ja sitten iki. Näin aivan hurmauneena käyden kesken ijäisen auvon ensi esikkojen, iloja muita ikävöiden vielä,
Sillä niinkuin me uskolla käsitämme tulevaisen elämän suurimman autuuden olevan Jumalallisen majesteetin kirkkauden katselemista, samoin on tämä katselu meillä jo nytkin, maallisesta vajavuudestaan huolimatta, suurimman auvon antajana. NELJ
Koska vanhus neidon sanat kuuli, näki turvattoman vierellänsä, taas hän äänell' äänsi murtuneella: »Voi nyt, voi nyt sua, tytär parka! Auvon auvo, turvattoman turva, huolen hoiva, taatto, veikko, sulho, kaikki tuossa kadonnut on sulta, mennyt kaikki, mitäkään ei jäänyt.»
Joku päivä sitten oli elämäni ruusuista ilakoimista Ione oli minun nuoruus, terveys, lempi takasivat minulle auvon autuuden, ja nyt kipu ja tuska, hulluus, häpeä ja kuolema! Ja minkätähden? Mitä olen tehnyt? Oh, olen varmaankin yhä hullu!» »Kirjota, ja olet pelastettu!» egyptiläinen virkkoi lempeällä äänellä.
Tai kirja kun Paolon nuoren pauloi Francescan kaunokutrin kahleisiin, Beatricen sulho suuri siitä lauloi, sen kaiku että kantoi jumaliin: hän itse kultaa kuolotonta kauloi, ihaili lemmen ijäisyyttä niin, ett' astui kautta kuolon kauhun, vimman hän Tulitaivoon auvon korkeimman.
Sai käköset kukkumahan. Yksi kukkui: lemmen, lemmen! Toinen kukkui: sulhon, sulhon! Kolmas kukkui: auvon, auvon! Kuka kukkui lemmen, lemmen! Sepä kukkui kuuta kolme Lemmettömälle tytölle, Meressä makoavalle. Kuka kukkui: sulhon, sulhon! Sepä kukkui kuusi kuuta Sulholle sulottomalle, Ikävissä istuvalle. Kuka kukkui: auvon, auvon! Se kukkui ikänsä kaiken Auvottomalle emolle, Ijän kaiken itkevälle. Näin emo sanoiksi virkki, Kuunnellessansa käkeä: »
Nyt laulunsa hän arvon tuntee, oma mikäli siinä tahtons' ilmi tuli, siit' yhtä arvokkaan kun saa hän palkan. Viidestä, jotka kulman kaaren viittoo, se, joka lähinnä on nokkaa, kerran lohdutti leskeä, mi suri lastaan. Nyt tietää hän, kuink' kallihiksi käypi Kristusta olla seuraamatta, auvon koettuaan ja auvon vastakohdan.