United States or Indonesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Simo Hurtan otsa uurtuu: »Toimit joskus liian hyvin.» Arnkil selin nöyrin kuurtuu, poistuu kumarruksin syvin. Huokaa Hurtta: »Tyttökulta! oot nyt orpo, yksin sinä, poiss' on isä, sulho sulta, niiden murhamies nyt minä.» Virkkaa itkusilmin impi: »Kadotin ma taaton harmaan, löysin, mik' on kallihimpi: unelmaini urhon armaan.
Näinpä suusta sulavasta oli pappi tarinoinut, puhunut myös kapinasta: hyvää tuost' ei tulla voinut, ellei vaihtuis esivalta maassa kaikkiansa kerta; päästäis Hurtan ikeen alta vuotamasta liioin verta. »Sunnuntaisin kirkkoon tule, siellä enemmän ma puhun, siihen asti suusi sule, kuulla Hurtta voisi huhun. Miehet varmat vaan on myötä; saa ei kotiin jäädä kukaan. Hiljaa tehdään suurta työtä.
Hovia ma kammon, kulen kaukaa, kierrän Kalman usta, vaan jos sinne kerran tulen, tuon ma turmaa, kadotusta.» Hätkähtävi Hurtta, tuiman tuntee tuskan rinnassansa: Tulkitseeko äijän huiman ääni, mitä miettii kansa? Onko mahdoton siis sopu kanssa näiden härkäpäiden? Eikö koskaan vaino lopu, taukoo tanhu Tuonen häiden?
Ja nyt täksi yötä levolle uneksimaan asiasta. Hyvästi! HERRA TOPIAS. Hyvää yötä, Penthesilea! HERRA ANTREAS. Totta totisesti, se on kelpo tyttö. HERRA TOPIAS. Hurtta, aito rotua, ja minua ihan jumaloiva; mutta mitäpä siihen voi? HERRA ANTREAS. Minuakin on kerran jumaloitu. HERRA TOPIAS. Nyt levolle, ritari. Sinun tulee toimituttaa enemmän rahaa.
Samassa tunkivat Hektor ja Hurtta täyttä ääntä haukkuen pensasten läpi ja syöksivät myöskin järveen, syvältä halkoen sen aaltoja rinnallansa. "Tiesinhän sen tiesinhän sen!" huudahti Natty, metsäkauriin ja koirain tultua näkyviin. "Ne ovat vainunneet kaurista ja se oli liikaa eläinparoille. Mutta täytyy vieroittaa ne tuommoisista koukuista, muutoin on minulla niistä paljaita vastuksia.
Vaikka pappi meidät petti, pettää piru pappi pahan, vaikka Hurtta kansan ketti, ketämme me Hurtan nahan; käyköön, kuinka käykin, laihdu eivät voudit, tiedän tuon ma, eikä veronkanto vaihdu: esivallan maljan juon ma.» Juodaan malja.
Virkkaa Hurtta hämmästyvä: »Jutun onpa outo juoksu, vaan lie siinä mieli syvä, on sen tuttu mulle tuoksu; mikäli sain siitä selon, menemäss' oon surmaan sulaan, sun' on henkiherran pelon syy hän minut heittää pulaan?» Lausuu Arnkil: »Pois ma lähden!
Liikkuu Hovin mailla Mana, kätkee kaikki varjovyöhön. Mutta yössä ulkoisalla ratsastaapi Hurtta hurja, kaatuu hongat pauhinalla. Mitä miettii miesi kurja? Hälle Suomen korpi haastaa, puhuu suulla suuren tuulen, järjen jäätää, rinnan raastaa, pakastaapi partahuulen.
Lieneekö ollut onnen kauppa vai taito tahi kenties oikeimmin molemmat yhdessä, vaan seuraus oli erinomainen; kyyhkynen heitti kuppuraa ilmassa ja putosi siipi runneltuna järveen. Pyssyn lauetessa syöksivät molemmat koirat pois, ja hetkisen perästä palasi Hurtta takaisin vielä elossa oleva lintu suussa.
Vierii hetki, kaksi, mutta kohta ääni armas anoo: »Varron sulhon vapautta.» Nyökkää päätään Hurtta. Suljuu aika niinkuin suvi-yöhyt, missä huomenruskot huljuu, vaikk' on mailla varjovyöhyt; lentää, liitää suuret perhot, syttyy helaatulten palot, punertuvat pilvein verhot, kangastuvat taivaan talot.