United States or Curaçao ? Vote for the TOP Country of the Week !
HUBERT. Mitä se sinuun? Minä enkö saisi Sun tietäs tiedustaa kuin sinä minun? BASTARDI. Hubert, ma luulen. HUBERT. Se on tosi luulo, Siis joka tapauksess' ystäväksi Sun uskon, koska äänestä mun tunnet. Ken olet? BASTARDI. Kuka lienen; vaan jos tahdot, Niin mielikseni uskoa sa voisit, Ett' olen Plantagenet tavallaan. HUBERT. Oi, muisti pahaa! Häpeään mun saatte. Sinä ja päätön yö.
Tulen alakuloiseksi ja surulliseksi enkä voi olla tekemättä viittauksia lähdöstäni. »Missähän lienen ensi kesänäkin näillä ajoin? Kuinka teillä silloin lienee, kun minä palaani» Hän sanoo siihen vain: »Niin, se on totta, sinähän matkustat kohta pois. Kuinka kauan aiotkaan viipyä?» »Kaksi vuotta vähintäänkin.» »Kaksi vuotta, vai niin.» Ja muuta ei mitään.
Minä heräsin en tiedä kuinka kauan lienen nukkunut siitä, että minua viskattiin vuoteeltani kajuutan laattialle; ja samassa minä kuulin laivan hirveästi jyskivän ja rytisevän, josta arvasin, että olimme hukassa. Vaikka olin loukannut itseni vuoteeltani pudotessani, riensin kuitenkin kohdakkoin laivan kannelle.
Mutta, kertoo kansan taru, koska ilta tyyni tuli, huoahteli korpi karu, Eljas kyyneleihin suli, kauan yössä kulki, sitten astui alle taaton katon, haastoi halki kyynelitten, vieri virsi valapaton: »Sydän-yön ma lapsi lienen, liekuttama surun summan, tuskan tuiman myötä vienen käyden teitä elon kumman.
Viimein kuitenkin hytkähti muorin povesta lapsellinen nauru ja hän virkkoi: »Rovasti rovasti, lienen hourannut. Minä äsken näin unta, että kuolema tuli minua noutamaan ja sanoi itseään rovastiksi. Vai rovasti. Oletteko sen rovasti Petreliuksen poika, joka oli minun rippikoulupappini?» En ole Petreliuksen poika, minä olen kaukaa Etelä-Suomen poikia. Minä en tunne sitä Etelä-Suomea.
Tuskin tiedän, missä suhteessa muista erosin, vaan erilaiseksi tunsin itseni ja moni vastaan tulijoista katsoi tuimasti minuun, ikäänkuin olisi nähnyt, että olin outo senkaltaiselle liikkeelle. Lienen kulkenut kierto teitä ennenkuin Ludgatemäelle tulin. Verkalleen astuin sitä eteenpäin ja huomasin edessäni Pyhän Paavalin kirkon.
Hän seisoi sen sinisen sillan päässä, josta kaikkien hyvien lasten tie Höyhensaarille käy. En tiedä, kuinka lienen sinne joutunutkaan, vaikka en ole koskaan pitänyt erikoisen hyvänä lapsena itseäni. Tottapa se oli tapahtunut erehdyksestä taikka olin joistakin aivan muista syistä tullut lapsuuden armaita aikoja muistelleeksi. Kuu paistoi heleästi.
Se ei tosin enään ollut kovin väkevä; mutta nyt olikin vaan toinen käsi ja jalat vapaat, toinen käsi kun piteli tuota uinailevaa impeä rintaani vastaan likistettynä. Hitaasti kului matka. Lienen ollut noin puolimatkassa, kun rupesin tuntemaan voimaini loppuvan. Hurjasti koittaen ponnistaa viimeisetkin voimani, tunsin kuitenkin, miten liikkeeni heikontuivat, miten jäseneni rupesivat kangistumaan.
»Herranen aika, kyllähän minä niin lienen sanonut. Minähän silloin elin suloisimmassa tietämättömyydessä sekä siitä, mitä tämä armas maa oli ollut, ja mitä se oli. Naurettavinta on, että minä mielelläni olisin antanut vaikka tappaa itseni niitten puheparsien tähden.» »Puheparsien? Tiedäpäs, Knut, että minä silloin ensi kerran tunsin, että oli jotain suurta ja ihanaa, jonka puolesta kannatti elää.»
Mutta kun läksin yli rajan, hahahaa lupasin niille, että pian tulen takaisin kolmen, neljän tuhannen miehen etunenässä, vai kuinka monta lienen luvannut, ja sitten se vasta muka alkaisi. Eikö johtunut mieleenne, että menettelitte ajattelemattomasti? Niin, kyllä sitten perästä; mutta silloin se oli jo liian myöhäistä.