United States or Norway ? Vote for the TOP Country of the Week !
Noin kertoo suuret viisaat, että kuolee myös Feniks-lintu, syntyäkseen jälleen, kun viidessadas saapuu vuosi. Sitä elätä eivät yrtit eikä vilja, vaan suitsutuksen tipat, kardemumma, ja myrrha, nardus sen on viime vuode. Kuin mies, mi kaatuu, eikä tiedä, kuinka, vetikö maahan pirun voima hänet vai verenseisahdusko äkillinen;
Haukottava hämäryys pirtin pienen täyttää, pärekin jo pihdissään pienemmältä näyttää. Tuutusessa tummemmin keinuu leino lapsi, alkaa armas äitikin tulla tummemmaksi. Sitte saapuu unonen päreen sammuttaapi, pitkin pirtin penkkejä hiljaa hamuaapi. Istuvaiset nujertaa vitkon vuotehelle, pitkälleen jo äidinkin kaataa kätkyelle. Yö jo on ja hämynen pirtti unelmoipi.
Niinkuin kysyi ennen lapset vanhemmilta: »Mik' on sota?» haastelee nyt liinahapset: »Mik' on rauha? Jotain, jota syödä voiko taikka juoda?» Vastaa vaimot kyyneltyvät: »Saattaa rauha senkin tuoda, jos te ootte oikein hyvät.» Mutta rauha saapuu.
Myrskyn jylhät kellot kaikuu, kuolinkellot, kylmät, jäiset kellot, joilla sääliä ei, armahdusta, jotka katoa ja kalmaa laulaa. Syksy, syksy saapuu, soivat tuonen suuret, kaameet kellot. Syksy saapuu. Heelmät kypsyy, putoo puista kesän riemuinneista, heilineistä, konsa elo kuohui, kiehui, täytti nesteillänsä syämet, juuret, heelmiin kypsytti ja heitti kylmän, kolkon syksyn hyiseen helmaan.
Ma itsessäni tunsin Pietarin. Se siemen, jonka kerran sydämehen on suru syksyn aikaan kylvänyt, ei kuole kylmyyteen ja pakkasehen. Ruis-oraan tavoin kerran keväimehen se nousee, kun on hanki häipynyt. Ah, syksy, sydämien toukomies, Syyskylvön yksin kypsyväksi ties! Te maaliskuiset aamuyöt, kun kevät saapuu salaa, kun punertavat metsäin vyöt jo hohtain lumet palaa!
Pietarin kirkko seisoo kahden pilaririvin keskessä, jotka kuin ojennetut käsivarret »hyvän paimenen» kuvassa kutsuvat kaikkea maailmaa luokseen tulemaan. Kun aamuisin saapuu sinne, näkee kuitenkin, ettei se ole kirkko, johon suurin joukko kiiruhtaa.
Jo pääni alle painuneet on toiset edeltäjäni simonian orjat; tään purnun aukeamaan puristuivat. Mun sinne alas myös on matka, koska hän saapuu, joksi sua luulin äsken, kun kysymyksen pikaisen tuon tein ma. Mut kauemmin jo tässä seison päälläin ja poltan jalkojani kuin hän jaloin punaisin paistuva on paikassani.
Tuli palaa takassa, eukko häärii ja hämmentelee kalakeittoaan lieden ääressä, mutta sängynlaidalla istuu hänen sokea isänsä ja kutoo nuottaa vanhalla kopeloivalla tottumuksellaan. Hänen kasvonsa ovat kiinteät ja liikkumattomat. Lieden liekit heittävät hänen mahtavan varjokuvansa vastapäiselle seinämälle. Kuuluu kolinaa eteisestä, saapuu mereltä poika saaliineen.
»Kohota pääs ja rohkaise nyt mieles, näät kaiken, mikä maasta kuolon saapuu, tääll' loistostamme täytyy tuleentua.» Tuon lohdunsanan liekki toinen saattoi; kohotin silloin silmät kukkuloille, jotk' äsken kuormallaan ne painoi alas. »Kun tahtonut on Keisarimme laupeus ett' ennen kuolemaas saat uskottunsa tavata pyhimmässä pylväistössä,
Siinä nyt näette, emme edes tärkeintä ole vielä ehtineet sanoa toisillemme. Niin, hän saapuu tänne vielä tänään. Vain sattuma on syynä siihen, että tulin päivää varemmin ilman häntä. v. Kreivi von Bruchsallko? Onko hän jo palannut?