United States or Anguilla ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt, taipumaton, vihdoin taltut, taivut ja nöyrtyvänä ristin juureen vaivut? Niin, vaivun, vaan en valjun ristin juureen, ma vaivun kaikkeuteen ikisuureen, yöhelmaan jälleen hellän maailmansielun. Kuin pisar mereen, avaruuteen tähti, niin vajoo sielu sinne, kusta lähti.
Valjun syysaamun kajossa näyttävät niin oudoilta ja elottomilta saapuvilla olevat vartiat ja viranomaiset ja kaikki ne välttelevät katsoa häntä silmiin... Uh! koetan kääntää mielikuvitukseni miellyttävämpiin asioihin, mutta itsepintaisesti seuraavat ne tapausten kulkua loppuun saakka.
Eljas Iochman oli miesi, papin sälli, teini Turun, varhain tuskan valjun tiesi, tunsi suuren sydänsurun: kadotti hän Annan vienon, Hovin rouvan, Hurtan kyyhkyn, helkanurmen heinän hienon, yksinäisen rinnan nyyhkyn. Eleli nyt taaton koissa, kappalaisen valkohapsen. Oli kodin onni poissa, painoi isää murhe lapsen.
Myös toiset hurskaina ja lempeästi yhtyivät hymniin, loppuhun sen laulain, päin katse taivaan iki-tähtivöitä. Lukija, totuuteen nyt järkes hijo; sen huntu tosin niin on hieno, että lie helppoa sen läpi nähdä varmaan. Tuon joukon jalon, valjun, nöyrän yhä näin ylös katsovan ma äänetönnä kuin ois se odottanut sieltä jotain.
Tappoi Hurtta kalleimpansa, karjuin talvi-yöhön karkas; mutta kauan kertoi kansa, kuinka korpi kaikki parkas tuota surmaa naisen nuoren erämaassa autiossa, alla kolkon Kotavuoren, kuolon valjun kuutamossa. KAINUUN H
Vähitellen oli se valennut ja valkeni yhä. Hän nousi ja näki aamuyön valjun, viimeisen neljänneksen kuutamon heikosti valaisevan lumisia kattoja ja härmäisiä koivuja. Tuleeko se tuolta, valkeneeko se ehkä taivasten takaa?
Sitten pitkät, pitkät ai'at on kuin haudan hiljaisuus, kuulen lyönnit sydänraukan, kunnes syntyy kuva uus: päivä vitkaan valkeneepi, valon valjun maahan luo, tuonottaista tanteretta katsastaa mun jälleen suo.
Liikkumatta korppi siellä yhä vielä, aina vielä, Pallaan valjun kuvan päällä istuu tyynnä paikallaan. Aavemaisen kiillon luovat korpin silmät pahansuovat, kun lyö lampun valojuovat linnun varjon lattiaan. Ja mun sieluni, min varjo lannistaa on lattiaan, ei voi nousta milloinkaan. PIERRE-JEAN DE B
Mut nähty Teebass' ei, ei Troiassakaan niin julman raivon koskaan riehahtavan, ei eläimissä eikä ihmisissä, kuin varjon kahden, valjun, alastoman näin juoksevan nyt, joka suuntaan purren kuin sika irti päässyt läävästänsä. Capocchion niskaluuhun toinen iski ja veti, tonki torahampaillansa, niin että toisen maha maata raapi.
Sitten pitkät, pitkät ai'at on kuin haudan hiljaisuus, Kuulen lyönnit sydänraukan, kunnes syntyy kuva uus: Päivä vitkaan valkeneepi, valon valjun maahan luo, Tuonottaista tanteretta katsastaa mun jälleen suo.