United States or Azerbaijan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ainoastaan toisinaan siellä täällä kohtaa silmä jonkun kolkon, harmaan tornin, josta kuuluu liikuttava kellojen ääni, tahi näkee yksinäisen puunsahaajan kantavan kuivia risuja, tahi kotiansa palaavan elonleikkaajan lyhde sylissä; ne elähdyttävät hiukan kuollutta ympäristöä.
KULLERVO. En isäksi tunne tuota, Jolla ei isän sydäntä. Mitä antoi hän minulle? Elämän kiroja täynnä, Osattomat orjan päivät, Puukon Viskaa veitsen tyngän lattiaan. tuossa sen murena! KALERVO. Terä murtunut oletkin, Et ehjäsisuinen urho. KULLERVO. Kuin koko Kalervon heimo. Mitä säästitkin minulle? Korven kolkon, viljattoman, Maata, vettä kansatonta. Paras sulta on perintö: Kosto, kosto Untamolle!
"Siitä kun näet täti kuoli, Emme enää mennä voi Metsälinnaan Goslarihin, Siellä on niin kaunist', oi! "Tääll' on taas niin yksinäistä Kesken kolkon vuorimaan, Majammekin talvisaikaan Melkein lumeen haudataan. "Olen pelvokas kuin lapsi, Arka tyttö, taidoton; Pelkään vuorenhaltioita, Jotka yöllä liikkeell' on."
"Ja niin jos olisi, lääkäri", sanoi sir Kenneth kolkosti; "mitä apua siihen?" "Tieto on taidon äiti", sanoi El Hakim, "niinkuin urhoollisuus korvaa voiman puutteen. Kuule minua. Ihminen ei ole puu, juurtunut yhteen paikkaan eikä hän myöskään ole luotu kolkon kallion rinteissä riippumaan kiinni, kuin hengellä tuskin varustettu kuoriainen.
Hän sen tekee rakkaudesta langenneita lähimmäisiään kohtaan. Kun Jumala on antanut hänelle kauniin äänen, niin tahtoo hän käyttää tätä Jumalan lahjaa lohduttaakseen ja taivuttaakseen noitten rikoksiin vaipuneitten mieliä. Siinä hän tekee hyvin. Ja varmaan moni tuolla kolkon linnan rakennuksessa kiittää Tolosta.» Elsa kuunteli hämillään.
Silloin salli luokseis tulla, syliis, Isä, lenteä Toivon siivillä mun sieluin elon kolkon keskeltä. Rakkauteni jääköön tänne muistoks omaisilleni, Kiitolliset kyyneleeni Teille, ystävilleni! Oi, ei kuolo saata meitä ikuisesti eroittaa: Katsokaapas taivaanrantaa, elonpäivää nousevaa; Vaiheet ajan katoovaisen hajoavat e'essä sen; Usko, Toivo, Rakkaus pysyy, niiss' on elo ijäinen! rt
Paikan tiedän, missä synnyin, missä kasvoin lapsena, Paikkaa hautani en saata, ihmislapsi, arvata. Lyhyt matkani on täällä, vaikka monivaiheinen; Outo, tietämätöin mulle kuitenkin on loppu sen. Salli, Herra, nuoruuteni Sinulle mun uhrata, Elonhetket kaikki salli elää siinä uskossa, Että kerran päivä päättyy ajan vaihettelevan, Uuden aamun kellot soivat halki kolkon maailman.
Näitä kuvia ei ollut ainoastaan seurahuoneiden seinillä, vaan niitä oli etevimmissä makuusuojissakin ja ne hymyilivät tahi katselivat kolkon näköisinä katsojaan pimeäin käytäväin ja kaukaisten etuhuoneiden seiniltä.
Mutta tuo pöyristyttävä näkö katosi, nurmikko näkyi taas iloisessa päivänpaisteessa ja puitten ympäröimänä muodosti se sellaisen terveyden, onnen ja riemuitsevan kauneuden taulun, että Mathieu katkaisi kolkon äänettömyyden ja huudahti melkein itsekään sitä tahtomatta: "Katsokaa, katsokaa! Eikö tuo ole virkistävää, eikö tuo ole ihanaa, kaikki nuo rakastavat naiset ja lapset keskellä vihannuutta!
Jos Ingrid olisi suinpäin töytäissyt hänen kimppuunsa ei se olisi ollut niin pahasti selitettävissä kuin tuo kolkon vieras ja kylmä kohteliaisuus. Minä pyydän korini. Ingrid, onko kaikki lopussa, sanoi Gabriel vapisevalla ja hiljaisella äänellä. Itsehän niin tahdotte. Minäkö, sanotko että minä niin tahdon!