United States or Serbia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hiihan kohti korven rannan, Salon siritävän sisälle, Yöllä auringottomalla, Ehtoyönä ensimmäissä; Oksat otsani sukivi, Havut pääni harjoavi, Mieliksi metsän tytärten, Salon impien iloksi. Mielly metsä miehi'ini. Lepy lehto, kostu korpi, Taivu ainoinen Tapio; Lepy metsä miehillemme, Kostu korpi koirillemme!
Mielly metsä miehi'ini, Kostu korpi koirihini; Meill' on miehet lapsimiehet, Meillä koirat pentukoirat, Ampujat alakätiset, Päretjouset, puuvasamat, Ei ne kauas kannattane, Ampuvärkit ei yletä. Rakenteleminen. Millä raatoni rakennan Metsolahan mennessäni? Raaon raualla rakennan, Teräksillä telkittelen; Rautapaitoihin paneme, Teräsvöihin tietteleme.
"Tuota itken, oi isoni, ei minuhun metsä mielly." "Lehto laululla lepytä, niin teki isätkin ennen." "Tuota itken, oi isoni, ei minusta merelle miestä." "Ahti uhreilla aseta, niin teki isätkin ennen." "Tuota itken, oi isoni, ei tuli minulle tuttu." "Tuli kytke kahlehisin, niin teki isätkin ennen." Yhä itki heimon helmi. "Mitä itket, oi iloni?"
Laulan neien kaupunkihin, Liitän linnani sisähän, Joka piioista pitävi, Neitosista niekuttavi. Se ei suostu sormuksihin, Mielly miehiin hyvihin; Ennenkun kosissa käynen, Itse käynen katsomassa. Nain ma tuosta nuoren neien, Otan linnasta lihavan, Jonka kanssa yöt lepeän, Kahen päivät kallottelen. Tuosta kasvan kaunihiksi, Ylenen ylen hyväksi, Paisun linnan paimeneksi, Vahvan linnan vartiaksi.
»Korea» Kyllikki oli lujempaa luonnetta; hän oli osoittanut, ettei hän »suostu sulhasihin, mielly miehi'in hyvihin». Tässä oli voitto voitettava, joka vaivaa vaati ja vaivan maksoi. Lemminkäinen suoriutuu siis kosiomieheksi. Turhaan epää häntä äiti, huomauttaen, että Saaren suku on korkeampaa arvoa; siihen kenties ei suvaitakaan halvempiarvoista.
Läksin piennä paimenehen, Lassa lammasten ajohon, Pistin pillit pussihini, Soitin suolla mennessäni, Kajahutin kankahalla; Sen seppä pajassa kuuli Kesken kullan keittämistä, Hopian sulajamista, Vasara vajui käestä, Kulta kuohui kattilasta; Kuhun kultoa tipahti, Sihen saari siunattihin, Saarelle koria nurmi, Nurmelle koria neiti, Jok' ei suostu sulhosihin, Mielly miehiin hyviin.
Kuuluuhan se juuri nimenomaan kuuluisain kaunotarten maineesen, etteivät he liian helposti »suostu sulhasihin, mielly miehi'in hyvihin». Yhtähyvin on tuo leikillinen kielto niitä hienoja harsikoita, joista suloinen suostumus kuultaa läpi; se on silminnähtävästi tuommoinen miettimis-aika, jonka jälkeen ei mikään »ei!» tule masentamaan rakastajan toivoa.
Vaan loppu lausutaan: "Sokeentui vuoren-ukko viinastaan, Ja tuskissaan hän tulivuoreen syöksyi, Niin henkensä ja valtansakin ryöstyi: Mut tuli tukehtui ja vallita Nyt ihmislapset voivat vuoria." Kuningas armast' itselleen Yhä etsii ympäri maata, Ei mielly yksin ylhäiseen, Jalon impyen tahtoo saada.
Eikö koskaan anteeks suone Suomen heimo sortajalle, päälle unhon lunta luone, jos hän menee maankin alle?» Huutaa maalle, taivahalle! Eipä mielly mielen lepo. Vastaa kaiku: »Maankin alle!» Rientää Hurtan hurja hepo rintaa vaaran pilvipäisen niinkuin tuima pohjatuuli; hyyssä hapset urhon jäisen pakkasessa partahuuli.
Lakeja luonnon loukanneet me emme, hän elää näät, ja Minos ei mua estä; piirissä asun, jossa Martiasi sua vielä rukoilevi silmin sivein, o pyhä povi, että ois hän omas: vuoks lempensä nyt meihin mielly vihdoin! Suo seitsemän nyt valtaas nähdä meidän; sua hälle kiittää tahdon, jos sa sallit alhaalla tuolla sua mainittavan.»