United States or Philippines ? Vote for the TOP Country of the Week !


Niinpä hänen runoelmistaan loistaa korkeiden ihanteiden kauneus ja kirkkaus: jumalanpelko, hehkuva isänmaanrakkaus, rakkaus kotiin ja perheeseen, lämmin myötätuntoisuus ystäviä kohtaan ja samalla kaiken itsekkäisyyden ja vilpillisyyden syvä halveksinta.

Koti! pikku maailma, Kuva ihmishengen, Voit sa olla onnela Pyhittämä lemmen, Mut jos synti sijan saa, Vailla rauhaa, Jumalaa, Kirous ja kurjuus. Lempi! Luojan kirkkaus Synnin syksy-yössä, Lempi sielun sovitus Taistelussa, työssä: Lempi luo ja sovittaa, Rakastaa ja kurittaa, Jumalaan se juurtuu. Lempi kodin voima on!

Molemmat nämä kuvat astuivat sielun eteen selvinä kuin ijankaikkisuuden kirkkaus, eivätkä kadonneet. Silloin elämä vihdoin murti itselleen tien tuskasta täydelliseen tietoisuuteen; poika aukaisi silmänsä ja näki että oli päivä; hän pyyhki hikipisarat otsastaan ja koetti muistutella mieleensä mitä oli tapahtunut.

Sinä tiedät nyt, miten minä olen rakastanut ja kuolemaani saakka rakastan«. Marian silmistä katosi tummuus; silmät loistivat taivaan kirkkaasti. «Kiitos Jumalanhuokasi majuri laskeutuen polvilleen Marian vuoteen viereen. «Kiitos Jumalanhuokasi parooni. Kirkkaus Marian silmissä peloitti lääkäriä; vaan hänen pelkonsa oli turha. Se kirkkaus puhkesi puhkesi kuumiin kyyneleisin.

Ernest, sillä hän se oli tämä nuori lääkäri, katsoi surkutellen wanhuksen loistawiin silmiin. Hän näki miten weri jo oli paennut kuolewan kaswoilta, ja tuo silmäin erinäinen loisto oli kuin kipunan wiimeinen kirkkaus sammunnan edellä. Hänen oli kuitenkin mahdoton kieltää kuolewan wiimeistä toiwoa.

Ehkä saan hänen katseensa saattamana juosta kouluun, siksi kun kerran saan valkolakkini ja voin viedä sen hänelle. Koulun kynnyksellä käännyin vielä kerran katsomaan kotiin päin. Näin äidin valkeat kasvot ikkunassa ja olin niin usein hänen rakkaita kasvojaan katsellut, että nyt olin näkevinäni aivan läheltä hänen syvät, siniset silmänsä, joissa tänä aamuna oli ollut niin yliluonnollinen kirkkaus.

Erkko on ensimmäinen suomenkielinen laulurunoilija, joka kasvavasta nuorukaisesta viimeisiin elonpäiviinsä saakka uskoo itsensä kokonaan ja täydellisesti »epäpitkien rivien» houkuttelevalle haltiattarelle. Suomenkielen kirkkaus, sanontatavan selvyys ja täsmällisyys eivät tosin ole hänen vahvimpia puoliaan.

Kun ruumis pyhä, kirkastettu jälleen yllemme puetaan, on kaunistuva tää olentomme täydellistyessään. Siks kasvava on kirkkaus, min saamme ylimmän Hyvän armost' ainoastaan ja jonka kautta voimme nähdä Häntä. Niin kasvaa täytyy myöskin näkemisen, myös kasvaa rakkauden, mi siitä syttyy, ja kasvaa valon, jonka tuottaa tuli.

Monien silmiä häikäisee hänen kunniasuuruutensa ja heidän ympärillään loistava kirkkaus, ja he vastaavat myöntäen. Sen jälkeen hän merkitsee heidät puremalla heitä otsaan tai leikkaamalla heidän pikkusormeaan, sekä kirjoittaa siten vuotaneella verellä heidän nimensä isoon kirjaan.

"Miten he voivat olla niin iloisia", ajatteli hän, "miten voi Eugenkin olla niin iloinen ... eikö hän näe varjoa, joka Maita seuraa ... eikö hän näe, mikä kirkkaus hänen kasvoiltaan hohtaa...?" Kun Dora eräänä iltapäivänä oli pienokaisten luona lastenkamarissa, huomasi hän, että Mai oli harvinaisen kalpea eikä ottanut osaa sisarten puheluun ja leikkeihin kuten tavallisesti.