United States or Bhutan ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Summae Deus clementiae» ma kuulin palosta suuresta nyt kaikuvaksi, niin että innokkaana sinne käännyin. Ja varjojen näin läpi liekin käyvän; siks vuoroin täytyi heidän askeliaan, omia vuoroin nyt mun tarkastella. Lopussa laulun pyhän kaikki kovaa noin huusivat he: »Virum non cognosco!» ja jälleen alottivat hymnin hiljaa.
ILMARINEN: Miksi? Siksi, siks ett' onpi se omani. LOUHI: Omas on lehmä, lammas, koira: miksi kansaasi rakastat? ILMARINEN: Siksi, siksi, ett' ovat he ihmisiä. LOUHI: Ihminen Venäehen mieskin ynnä saksa, juutti, ruotsi: heille et kuutasi kuvoa. ILMARINEN: Heillä ei valoa tarvis. LOUHI: Ei ole tarvis täälläkänä. ILMARINEN: Eikö? Katso kaameutta! LOUHI: Totutaan pimeytehenkin.
Siks soios soitto armahampain aikain, uponnut kello ihmis-unelmain, sydänten syvyyksistä ilmi kaikain ihanteet hengen, runon ruhtinain; ei sinis kuollut mahti taiteen taikain, ei kunto maasta kuolemattomain, kuin kautta taivaan vauhtiansa virmaa Phoibos Apollon tuliorhit kirmaa.
Kun ruumis pyhä, kirkastettu jälleen yllemme puetaan, on kaunistuva tää olentomme täydellistyessään. Siks kasvava on kirkkaus, min saamme ylimmän Hyvän armost' ainoastaan ja jonka kautta voimme nähdä Häntä. Niin kasvaa täytyy myöskin näkemisen, myös kasvaa rakkauden, mi siitä syttyy, ja kasvaa valon, jonka tuottaa tuli.
Niin tosin sanotaan, vaan myös, ett' oli Saladin siks armahtanut ritarin, kun niin näköinen hän oli sulttaanin veljen erään, rakkaimman. Vaan kun jo parikymmentä on vuotta tää veli ollut vainaa nimeään en muista, enkä minne kuoli hän : niin tuntuu tuntuu uskomattomalta, ett' asiassa jotain perää ois. NATHAN. Oh, Daja, miks niin uskomattomalta?
Jos niin sa arvelet, niin itse oot sa petturi! Kaikk' onhan valheellista sinussa: kasvot, ääni sekä käynti! Ei mitään omaa luontoas! Ja moista et sisart' omaksuis! Pois! Sulttaani, sä myöskään älä väärin tulkitse mun hämmästystäni! Et tällaisella lie hetkell' Assadias koskaan nähnyt, siks älä käsitä sä väärin häntä ja mua! Ei, enemmänhän, paljon enemmän te mulle annatte kuin otatte!
Hän kimpos silloin sijaltaan, mun uksest' ulos työnsi; mut hyvä sana, sauhu vaan, ja taas hän rauhan myönsi. Noin tulin toiste taas ja noin kuin ennenkin ma ilkamoin. Ett' oli ukko aikoinaan nuor' ollut hänkin kerran, edemmäs tullut matkallaan ja nähnyt toisen verran, sit' en ma silloin aatellut, siks olin liian oppinut.
Jo taivaat, tähdet ja tää keskus, maakin, Ne arvon tietävät ja paremmuuden, Asennot, kiertoajat, suhteet, vuorot, Tavat ja toimet, kukin paikkansa. Siks aurinko, tuo loisto-planeetta, On ylhän matkan päässä istuimellaan Muist' erillään; sen terveellinen silmä Parantaa pahan tähden turmakatseen Ja pitää ohjissaan kuin valtakäsky Hyvän ja pahan.
Mit' ompi tämä? Miks isä pois mua tahtoo, Juhani? Me muut, me tänään kuolla aiomme. Ja sen vuoks Pois sun lähetämme täältä, Sua tuossa puvussa ei tunneta, Siks kunnes ystäväimme luo sä ehdit, Ja helppo matk' on tuosta poikki lahden, Johonka ani harvoin luoti eksyy. Mua jospa kohtais se! Ja tahtoani Et lainkaan kysy... Vastaa, Sigrid, suoraan: Kun kätes mulle annoit, annoitko Sen rakkaudesta?
Siks anoin, että tiedon yhtä runsaan hän antais kuin jo antoi tiedonhalun. »Keskellä merta maa on autioitu», hän puhui, »Kreta nimeltään, min päämies syytöntä vielä johti ihmiskuntaa. On siellä vuori, muinoin virkistämä purojen, puiden, nimeltänsä Ida; nyt autio kuin jäännös entis-ajan. Kehdoksi varmaksi sen Rea kerran valitsi pojalleen, ja kätkeäkseen tuon itkut, käski huutaa, laulaa, soittaa.