United States or Vatican City ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näin sanoen hän ojensi kirjeen ja lipun, johon Taavetti kirjoitti nimensä. "Niitä tulee välistä minun laukussani tärkeitäkin kirjeitä", sanoi rovasti. "Kiitoksia!" sanoi Taavetti ja aukaisi kirjeen kuoren, siinä oli suomenkielinen kirjoitus kirjoitettuna sinisen postiarkia kaikille neljälle sivulle ja sen sisässä eri paperi, jota Taavetti ei ymmärtänyt mitä sillä olisi virkana.
hän oli pelastanut koko Suomen silloisen sivistyneen vallas-säädyn ihailemasta vain »Italian ikiselvää päivää, Hellaan hehkuvia tuoksu-öitä, olemattomia onnenmaita.» ja samalla osoittanut sille ne uudet ja itsenäisemmät kauneus-arvot, jotka myös suomenkielinen runoilija A. Oksanen hamasta nuoruudestaan oli niin nöyrästi ja tinkimättömästi oppinut omikseen tunnustamaan.
Niinpä onkin orastava suomenkielinen sivistys ja sivistyneistö vielä kokonaisuutena katsottuna sivistyksellistä uutisviljelystä ja kantaa se ja tulee vielä ihmispolvet kantamaan tätä samaa uutisviljelyksen, uuden raiviomaan epätasaista leimaa. Vielä pilkistää tuolla täällä silkka korpi sarkojen keskeltä ja maa kokonaisuudessaan on vielä matalalti viljeltyä, multa karkeata ja murenematonta.
Aleksis Kivi keskellä, toisella puolen Oksanen Kielettärensä kera toisella puolen Kirjallisen kuukauslehden miehet: se on se yksinkertaistutettu kuva, minkä suomenkielinen kirjallisuus tarjoaa 1870-luvun kynnyksellä. Aivan yksin ei Kivi siis suinkaan seisonut ajassaan.
Juteini kyllä ei hänen kirjotuksiinsa viittaa muuta kuin yhdessä ainoassa paikassa, ja sen hän tekee Anteckningar-kirjassaan, mutta monet merkit meistä viittaavat siihen, että hän Jean Paulin tuotantoa on ihaillut ja tahtonut olla niin sanoaksemme toinen Jean Paul, joskin suomenkielinen.
Mattias Salamnius on epäilemättä etevin suomenkielinen runoilia Ruotsin vallan aikana. Hänen runoteoksensa Ilolaulu Jesuksesta, joka ensi kerta painettiin Turussa v. 1690 ja jota sittemmin on ilmestynyt viisitoista painosta, on aina puhtaan kielensä, ja yksinkertaisen, vaan mahtavan esityksensä kautta säilyttävä sijansa Suomen kirjallisuudessa.
Näiden henkisten johtotähtien alla, joista jo ennen Juhani Ahon yhteydessä on huomautettu, purjehtii esiin myös 1890-luvun suomenkielinen uusromantinen kirjallisuus.
Tämänkin maallisen runouslajin merkillisimpänä viljelijänä on muistettava jo historiallisena runoilijana mainittu Gabriel Calamnius, jonka v. 1755 julkaisema Vähäinen Cocous Suomalaisista Runoista on ensimmäinen ja ainoa Ruotsin vallan aikana ilmestynyt varsinainen lyyrillinen, suomenkielinen runokokoelma.
Samoin hän perustaa suomenkielisen suorasanaisen kertomarunouden, asettaa sen yhdellä iskulla kaiken kertomarunouden huipulle ja antaa sille monumentalisen, neroa säkenöivän täydellisyyden, jota suomenkielinen romaani vielä tänäkin päivänä turhaan tavoittelee. Verratkaa vain Härkä-Tuomoa esim. Runebergin Saarijärven Paavoon!
Entisen nöyrän, vaatimattoman pianissimon sijasta soittaa suomenkielinen kirjallisuus pian sangen ylpeässä, uhmailevassa fortissimossa, jota myöskin ympäröivät valtiolliset olosuhteet ovat omiaan kaikinpuolin kasvattamaan ja kehittämään: ensin 1890-luvun taantumus, sitten vuosisadan taitteen sortovuodet, jotka astuvat salpana koko heränneen suomalaisuuden ja nuorsuomalaisuuden sekä juuri heräämässä olevan sosialismin eteenpäin-ryntäävien voimien tielle.