United States or China ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä luulen, että, kun näin Doran puutarhassa, mutta en ollut häntä näkevinäni, ja ratsastin rakennuksen ohitse, mutta en ollut millään muotoa sitä tuntevinani, vaan tuskallisesti etsin sitä, minä tein kaksi vähäistä narrin työtä, joita muut nuoret gentlemanit minun tilassani ehkä myöskin olisivat tehneet koska ne minusta tuntuivat niin luonnollisilta.
Sen jälkeen olin näkevinäni, että tyttö oli askareissaan kömpelö. Sitten oli hänellä vähän kuulossakin vikaa. Mutta toisaalta mietin, että olipa hän talonväellekin sentään niin monta vuotta kelvannut. Totta kai hänessä on paljon hyviäkin puolia. Osasipa hän niin hyvästi lukea ja kauniisti laulaa, ettei moni. Oli niin siivo ja vakavamielinen tyttö.
"Se oli jalo ja liikuttava", sanoi hanskuri, "varsinkin minulle, joka olin tuttu teidän isänne kanssa. Ja kun te siellä seisoitte, miekkaan nojauten, olin aivan kuin näkevinäni vanhan ystäväni Gilchrist Mac-Ian'in kuolleista nousseena, jälleen uudessa nuoruudessa sekä voimassa". "Minä tein tehtäväni uljaasti, eikö niin?
Tuossa on hänen kamarinsa ikkuna. Siinä ei ole kuin toinen uudin edessä. Näkyy tuoli ja sen selustimella hänen leninkinsä liivi. En tahdo katsoa sinne, mutta näen sen kuitenkin. Toinen edessä oleva uudin peittää hänen vuoteensa. Mutta minä olen näkevinäni hänet nukkumassa, tukka hajallaan, toinen käsi pään alla ja toinen rentona riippumassa sängyn laidan yli, sormet melkein mattoa koskettaen.
Mitä siis on tapahtunut, lapsi? Reinhold on kosinut minua. Sinä et rakasta häntä, Helena, sanoi äiti levottomasti. Kohta kun hän kosi minua ja sanoi, että hänen tulevaisuutensa on taattu, olin minä näkevinäni, ettei hän enää usko omaan aatteeseensa. Mutta niin se ei ole. Hän uskoo. Ja mitä merkitsee silloin rakastanko minä vai en, hänen asiansa rinnalla!
Taas olin näkevinäni saman unisen sameuden hänen silmissään ja väsyneen juovan suun kupeella, kun hän maahan tähtäillen kepillään koputteli saappaansa kärkeä. Ja minulla lähtivät ajatukset taas tahtomattani kulkemaan äskeiseen suuntaan ja niiden vaikutuksesta kysäisin hetkisen kuluttua: Olitko sinä vanhastaan tuttu morsiamesi kanssa, vai uusi tuttavuusko se oli? Uusi.
Mutta nyt minä kuitenkin pelkään, että olen ehkä tehnyt tyhmästi ja että juuri se voi olla onnettomuudeksi ja että Lauri, joka on niin kiivas ja intohimoinen ... ehkä olisi sittenkin ollut viisainta pitää heitä täällä silmällä... Ei, ei, kyllä minä olen vakuutettu siitä, että olet tehnyt viisaimmin juuri näin. Minä luulen sitäpaitsi ... olen ollut näkevinäni jotain... Mitä, sano?
Voi kun tämä sali näyttää nyt niin hauskalta! Ei ollenkaan hauskalta! ROUVA DANELL. Ei suinkaan se ollut neiti Aleksandra, jonka minä olin näkevinäni tuon kamarin ikkunasta. PALVELIJA. Neiti Aleksandra se oli. ROUVA DANELL. Eivätpä silmäni sittenkään valhetelleet. PALVELIJA. Ei ollut paitaa. ROUVA DANELL. Minä näin äsken pormestarinnan kaupungilla ostoksilla.
Joskus olin näkevinäni vilahduksen Stefanista ja seurasin häntä, siksi kuin hän näkyvistäni katosi väkijoukkoon, tai jos hänet saavutin, huomasin erehtyneeni. Koska olin voimakas ikäisekseni ja tottunut kulkemaan, kuljeskelin usein sinne tänne, ikäänkuin väkitungokseen eksynyt, alati etsien jotakin, jota en löytänyt.
Ovi, jonka minä lähtiessäni olin sulkenut, oli nyt auki ja heikko valon kajastus virtasi siitä ulos. Minä olin näkevinäni miehen haamun seisovan sateessa ikäänkuin kuuntelemassa. Silloin leimahti häikäisevä salama, ja sen valossa näin selvään setäni seisovan juuri siinä missä olin otaksunutkin. Salamaa seurasi tärisyttävä jyrinä.