United States or Myanmar ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Emme arvon, paitsi Ivar, jonka päähän lienee mikä lennähtänyt, että hän niihin meni?" "Entäs Severin?" "Me vietimme iltaamme rannalla pakisten niitä, näitä. Mutta nytpä lienee vielä kolmatta tekeillä. Taivaalla näkyi kummallinen kajastus tuolla länsi ilmalla, olleeko tulipalo jossain. Pelkään ettei olisi meillä, vaan minun mielestäni antaa Puolamäki kuitenkin melkoisesti etelämpään."
Kun kajastus vain enää kuului etäämmältä, kuulosti siihen sekautuva tuulenhumina puitten latvoissa kuin vahvan miehen huokailu. Siihen muutamain syyslintujen pelokkaat, katkonaiset viserrykset sekausivat kuin hennon naisen valittava uikerrus. Vahdit palasivat metsästä tielle, neljä miestä kantaen Talvikosken Hermannia, joka melkein joka askelella valitti.
Ja oikein, herra, yhtäkkiä pilkahtaa valon kajastus silmiini ja siellä seisoo hän, tuskin kolmen askeleen päässä.» Boleslav huokasi. »Tuo onnellinen, joka on nähnyt hänet omin silmin.» »Avaan nyt oven aivan hiljaa ja huudan; Helena! Neiti Helena! Kun hän minut huomaa, huudahtaa hän ja pudottaa kynttiläjalan kädestään... Helena, sanon minä, en tahdo tehdä sinulle mitään pahaa.
Ovi, jonka minä lähtiessäni olin sulkenut, oli nyt auki ja heikko valon kajastus virtasi siitä ulos. Minä olin näkevinäni miehen haamun seisovan sateessa ikäänkuin kuuntelemassa. Silloin leimahti häikäisevä salama, ja sen valossa näin selvään setäni seisovan juuri siinä missä olin otaksunutkin. Salamaa seurasi tärisyttävä jyrinä.
Kulkumme oli sitäpaitsi kiireellistä ja enimmäkseen yön aikaan, ja paikannimet, joita kysyin, olivat geelinkielisiä, joten ne ovat sitä helpommin unehtuneet. Päivän ensimäinen kajastus valaisi siis silmäimme eteen mainitun kolkon paikan, ja minä näin Alanin rypistävän otsaansa. »Tämä ei ole minulle eikä sinulle sopiva paikka», lausui hän. »Tänne he asettuvat vahtimaan.»
Tähdet eivät vilkkuneet enään, vaan paloivat hiljaisessa loistossa; ne näyttivät siltä, kuin läpiä olisi pistelty tummansinervään taivaankanteen. Talviyö oli tullut. Marraskuun loppupuolella nähtiin ainoastaan heikko kajastus auringon reunasta, ja lyhyt päivä muuttui synkäksi hämäräksi, ja vaivoin ainoastaan saattoi lukea kirjaa.
Kirkkautta, loistoa ja tulta vastaan hänen omassa silmässään ja hänen kauniissa, heloittavissa kasvoissaan taivaan kajastus minusta kuitenkin oli ainoastaan kuollut ja himeä. Kirkkaus hänen kasvoissaan niin minusta tuntui oli heijastus siitä auringosta, joka on näkymätön ja ijankaikkinen, ja niitten loisto ei ollut illan vaan aamun ruskoa.
"Se on tulen kajastus," ajatteli Vinitius. Mutta yö oli jo aikoja sitten vaihtunut hämäräksi ja päiväksi, ja kaikilla likeisillä huipuilla loimusi kullankarvainen hohde. Se saattoi johtua aamuruskosta, saattoi myöskin johtua tulipalosta. Kun Vinitius pääsi vuoren harjalle, oli häntä vastassa hirveä näky.
ROMEO. He vangitkoot siis mun ja surmatkoot mun! Ma kaikkeen tyydyn, kun sa vain sen tahdot. Siis valo tuo ei ole aamun silmä, Vaan Cynthian otsan kalvas kajastus; Etk' ole leivo tuo, jonk' ääneen vastaa Ylhäällä päämme päällä taivaan holvit. Ma viivyn, lähtöön olen haluton, Tule, kuolema, se Julian tahto on. No, armas, haasta, viel' ei koita koi. JULIA. Oi, koittaa, koittaa! Joudu, riennä, oi!
Lemmetön ei se kuitenkaan ollut läpeensä ollut: oli siellä toki ollut yksi kirkas tähtönen hänenkin pilvisellä taivaalla, joka kerran juuri häneen päin oli hohteensa luonut, mutta sittemmin toisaalle päin, niin että ainoastaan heikko kajastus oli hänen osakseen viime vuosikymmenenä piisannut. Nyt oli sekin tähti sammunut, kajastuskin, tummennut.