United States or Liechtenstein ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivän myötä liitää, Maita merta kiitää Milloin Etelään ja Pohjaan milloin; Laaksoss' suukkosilla Olla, taivahilla Laulaa autuuttansa aamuin illoin; Voi sua miekkosinta! Kuinka pieni rinta, Leivo, moiset riemut mahduttaa! Toukokuun-laulu. Terve tienoillemme, Kaunis Toukokuu! Terve leikkiemme Suoja sulosuu!
Sen tähden lapsi virkku, Sä armas pienoinen, Niin keveä kuin sirkku Tai leivo suloinen, Sä pysy Luojan lasna Ja kasva, kukoista, Ja tuoksu autuasna Eloa ikuista. Tiedätkö mikä se kysymys on, joka tunkee läpi taivaan ja maan, elämän ja kuoleman?
Me istumme nurmikolla, Ja vieno metsän on humina, Ja hyv' on kaikkien olla. Niin vienosti metsä humisee, Mä tunnen hyvin sen kieltä: Se muistoja mulle kertoilee, Jotk' ihastuttavat mieltä. Oi, kerro, metsä, oi kerro taas Noist' ajoista hälvenneistä! Ei ymmärrä muut sun huminaas, Siis mitä huolimme heistä! Ensimäinen leivo. Jo soi sun äänesi, leivonen. Vaikk' kylmä ilma on vallan.
Tämän tavan mukaan tulee miehen ehdottomasti puhua ja tytön kuunnella; mutta minä kerron asiat suoraan, semmoisina kuin ne olivat. Ja Lily ei tuntenut enemmän salongi-elämän tavoista kuin pesästään vastalentänyt leivo tuntee laulunopettajaa ja häkkiä. Hän oli vielä monessa katsannossa lapsi. Mrs Braefield oli oikeassa hänen sielunsa oli vielä muodostumaton.
En, miks itse laulan tässä pitkin kesäpäivää, runous on kukkanurmi, kulkee monta häivää, katse kiiltää, kukka tuoksuu, laulaa leivo pilvein, ett' on kesä, ett' on elo hällä ilon ilvein. Ne pikku neidit teikkaa, ne katuviertä kapsaa, ja kengänkannat keikkaa ja kukat hattujen, nuo kautokenkä-janat kuin rannan kaislat rapsaa; vain hulmuhame-vanat jää heistä jälkehen.
Samoin kuin Kivi, on Kramsu tuntenut sitä »kauhua tyhjyyden», josta hän puhuu runossaan Ensimäinen leivo, ihaillen tämän luonnon kevätlaulajan optimistista uskoa päivään ja aurinkoon, vaikka yöt ovatkin vielä »kylmät ja synkät», ja itselleen saman uskon voimaa toivottaen. Mutta Kivi ei ollut jäänyt siihen ikäänsä tuijottamaan, kuten Kramsu jäi.
Vaan kun vielä lauloi ukko kallas, kuinka kaikk' ol' ennen toista täällä, kuinka toisin täällä touko kasvoi, toisin leivo lauloi, lehto tuoksui.
Kummallinen pieni tyttö, joka ei milloinkaan ollut nähnyt rahaa!" sanoi hän kummastuneena. "Niin, setä, aron prinsessa, kuten Dagobert sanoo, pieni vapaa leivo, joka heitti rahanne jalkojenne eteen eikä niin vaan anna sulkea itseään häkkiin!" huusi Charlotte nauraen. "Nyt, pienokaiseni, täytyy sinun kunnioittavasti tervehtiä tuota vanhaa herraa!" Herra Claudius punastui äkkiä hieman.
Oi ystäväni, tosi onni on vain mielen tyytyväisyys ja tyytyväisyydelle aina on kaikkialla kyllin.» »Oi sinä viisas», lausui kotka vaipuin vain syvemmälle omaan ltsehensä: »Oi Viisaus, sa puhut niinkuin kyyhky!» Ketä, Genius, et hylkää hänt' ei sade eikä myrsky vavisuta sydämessä. Ketä, Genius, et hylkää, hälle synkkä sadepilvi, hälle raju myrskykuuro vastaan laulaa, niinkuin laulat, leivo, tuolla.
Hyväinen aika, jo niin myöhä on, Ett' aikaiseksi luulis. Hyvää yötä! Viides kohtaus. Julian kamari. JULIA. Nyt joko lähdet? Viel' on aikaa päivään; Se satakieli oli, eikä leivo, Jonk' ääni arkaa korvaas säikäytti; Kranaatti-puussa tuolla yöt se laulaa. Se satakieli oli, usko, kulta. ROMEO. Se, kultan', oli leivo, aamun airut. Ei satakieli.