United States or Benin ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta kaikki muut ovat tapahtuman johdosta saaneet aihetta vilkkaaseen herkkutieteelliseen keskusteluun siitä, mikä pikku lintu on makoisin. Ja yleinen mielipide kuulostaa kallistuvan siihen suuntaan, että makoisimmat linnut ovat ne, jotka kauneimmin laulavat satakieli ja leivonen. Olimme Napolissa.
"Tarkoitan sitä, että sopisi meidänkin pitää laulajaiset oikein miehissä, ja jos niin teemme, niin sepä kumma, ett'ei satakieli häpeä ja mene tipotiehensä. Ymmärrättekö, herra koskenkara, nyt?" "Vähemmälläkin", sanoi jälkimmäinen ja arveli, että varpunen on kovin olevinaan. "Minä heti arvaan teidän meininkinne", sanoi naakka, "vaikka te toittekin ajatuksenne esiin noin vaan en general".
Mutta varpunen ja korppi ja varis ja muut kadehtijat lymysivät piiloon. Heidän oli häpeä. He huomasivat nyt mitä satakieli oikeastaan on ja ett'eivät he milloinkaan voi niin korkealle päästä. Heidän oli niin tuskallista, että he menivät jokainen satakielen luo, tunnustivat pahat aikeensa ja anteeksi pyysivät.
Hyväinen aika, jo niin myöhä on, Ett' aikaiseksi luulis. Hyvää yötä! Viides kohtaus. Julian kamari. JULIA. Nyt joko lähdet? Viel' on aikaa päivään; Se satakieli oli, eikä leivo, Jonk' ääni arkaa korvaas säikäytti; Kranaatti-puussa tuolla yöt se laulaa. Se satakieli oli, usko, kulta. ROMEO. Se, kultan', oli leivo, aamun airut. Ei satakieli.
Juuri samalla tavoin hän Morois'n metsässä minua iloittaakseen matki lintujen laulua. Hän lähtee nyt, ja tämä on hänen viimeinen jäähyväisensä. Kuinka hän valittaa! Juuri noin laulaa satakieli, kun se suven lopulla virittää jäähyväis-säveliään syvän surun vallassa. Ystäväni, en koskaan enää saa kuulla sinun ääntäsi!" Sävel värisi yhä kiihkeämpänä. "Oi, mitä vaadit? Ettäkö tulisin luoksesi?
»Niin, näetkös, kaikki, jotka ovat saaneet nähdä kuninkaamme läheltä, tietävät yhtä hyvin kuin minäkin, että kun joku suhde alkaa ikävystyttää häntä, lähettää hän asianomaiselle pienen satakieli- eli bisamiapinan aivan kuin jonkun käyntikortin otsakirjoituksella P. P. C...» »Oh, mikä hävyttömyys!» huudahti ruhtinatar harmistuneena.
Mutta nuori apulainen sanoi: "Kuulkaa noita ruladeja ja noita kadenseja ja noita stakatoja..." ja hän olisi vielä sanonut tuommoisia kauniita sanoja paljonkin, mutta vaipui kesken sanojansa kuuntelemaan. Ja siinä he istuivat kauan aikaa. Satakieli taukosi. Pappilan väki oli äänetönnä.
Vaan tytär vastahakoisuutensa pukee sanoihin näin: 'minä en tuota ymmärrä; äiti tekee sen paljoa paremmasti; minä en koskaan voi sitä oppia; minulla ei ole tuommoisiin halua. Siinäpä se juuri on, ettei hänellä ole hyödyllisiin töihin halua. Hän lukee, soittaa ja laulelee vain, niinkun hän olisi hunajalintu eli satakieli, joka elää vaan ilmalla ja päivänpaisteella.
Saloit' oudon äänen kuulen, Noin se kuului: "koi, koi, koi!" Korven laulajaksi luulen, Mietin: jotain uutta voin Kuulla Eipä! korppiraiska Huutaa vain kun loppuu haaska. Hurja lintu, tuki suusi, Katalaa ei kuulla voi! Kätköön vedä kurjat luusi! Etkö kuule: suloin soi Laaksoissamme satakieli, Siit' on valpas meidän mieli.
He hyväksyivät ohjelman ja heti lähtivät he kolmikannassa liikkeelle. Ennenkuin taloihin tultiin, oli välillä metsätaivalta. Iloisena lauleli isorastas, tuo "Pohjolan satakieli", monisävelisiä lauluja kullalleen. Matti vaipui syviin ajatuksiin.