United States or Guyana ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tarun haltijattaret kruunupäät kuin auki löis lumolinnan ukset yhä uusia ihmeitä tielläs näät, unes luo yhä uudet kangastukset. Suven leikkiä sun elos ollut on, kevättaivaan kuultoa, kimmellystä, sädesäihkyä äitimme auringon. Et tuntenut outoa väristystä, joka kunkin ihmisen yllättää, sydänyönä varkahin hiipii rintaan, kun ihminen etsii eikä nää tien varrelle jäänyttä kallehintaan.
He tekivät tulensa, vuoteensa valmistivat ja koivun alle yöpyivät. Mutta yöllä lähetti Haltija mehiläisensä Luojan luo usvia anomaan ja toisen päiväpaistetta pyytämään. Ja kun miehet aamulla heräsivät, antoi aurinko valoaan täydeltä terältä suven puolella Koivuttaren kukkulaa, mutta pohjoisessa seisoi sumuinen seinä korkeana ja sankkana. Eivätkä miehet siitä sen edemmä lähteneet.
Sä ku maasta Soit mun valvahtaa, Kukkais kesken ilman saastaa Suo mun heloittaa! Jotta, suven mennen multa, Kätkis jokin enkel kulta Muistelmiinsa, maasta saamihin, Sen kun täällä hiljaa vehmastin. Kotiin-tulija. Auhtaamp' et ois, Välke, jos tähti sun lois! Tul', jota luo kotilies', Yössäkö välkyt sä vaan? Johdata eksyvä mies Onnelan valkamahan!
Laske sentähden kirjallisuuden valtasuonet vapaasti juoksemaan omassa laillisessa väylässänsä, pian olet näkevä, miten kirkas ja virkistävä sen puhdas, sekoittamatoin vesi on. Sen vaikutus on verrattava raittiisen aamusateesen suven suloisina päivinä. Sen voima elähyttää, valaisee ja vahvistaa kansan ja hallituksen töitä, toimia ja aivotuksia.
Hän oli sitten päättänyt lähteä maalle, kauas kotipaikoilleen, lempimänsä luonnon helmassa vielä kerran nauttimaan kevään tuloa ja suven voittoa ja sinne kevääseen kuolemaan. Hän jätti jäähyväiset kaikille, järjesti asiansa loppuaan varten ja lähti. Olihan hänellä nyt kun junaan nousi se varma tieto, että hän lähti viimeiselle retkelle. Hän lähti.
Etsiessään ainepuuta kanteleeksi, kuulee Wäinämöinen koivun itkevän ja kysyy siltä: »Mit' itket, ihana koivu, Puu vihanta vierettelet, Vyöhyt valkea valitat?» Siihen vastaa surullinen koivu: »Vajauttani valitan, Kun olen osaton raukka, Tuiki vaivainen varaton Näillä paikoilla pahoilla. Osalliset, onnelliset Tuota toivovat alati: Kesän kaunihin tulevan, Suven suuren lämpiävän.
Jos Jäger puhuu totta, pitäisi sen lemuta hyvin tuoksuiselta kuin kesän lemmikit, joita suven henget hallitsevat. Tuntuuko siltä? Tosiaankin, mieheni. Ihme kummall' ajaa! Sitä vaikuttaa, kun emme antau kaikkien elementtien valtaan, vaan omistamme parahinta ja olemme sitä. Silloin astuikin ompelumestari sisään ja emäntähenkeä vetivät askareet kyökkiin.
Luonto oli täydessä kauneudessaan kukkineen ja viheriöitsevine metsineen. Ilmassa oli ylt'yleensä kukkaistuoksua ja lintujen viserrystä, joka ylisti suven ihanuutta. Jo aamupuoleen nähtiin Lewenhauptin seurueensa kanssa valmistavan lähtöä Mäntylahdelle. Uusia tuumia ja toiveita oli taas syntynyt hänen päässään.
"Osalliset, onnelliset tuota toivovat alati kesän kaunihin tulevan, suven suuren lämpiävän. Toisinpa minä typerä, minä vaivainen varoan kuoreni kolottavaksi, lehtivarvat vietäväksi! "Useinpa minun utuisen, use'in, utuisen raukan, lapset kerkeän keväimen luokseni lähenteleikse, veitsin viisin viiltelevät halki mahlaisen mahani.
Ellös itke ihmisparka, Murehdi sä Mannun lapsi! Hänpä, joka suven saattoi Näille Pohjanki perille, Joka kaikki suot sulatti, Pani järvet aaltoomahan, Kukat pienet kukkimahan, Lintusetkin laulamahan, Suven saattavi sullekin, Kesän kerran kerittävi, Sielus nietokset sulattaa Lempensä lämmittämällä, Huoles hattarat hajottaa Henkensä puhaltamalla. Auringon säde.