Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Mutta ihmiset, syystä että itse pelkäävät kuolemata, laskevat joutsenistakin valhetta ja sanovat näiden kuolemata itkevän ja surusta muka laulavan, eivätkä ajattele, ett'ei mikään lintu laula, kun sen on nälkä taikka vilu taikka kun sillä on jotain muuta surua, eipä edes satakieli ja pääskynen ja harjalintu, joitten sanotaan vaikeroiden virittävän surusäveleitään; mutta minusta eivät nämä eivätkä joutsenet surusta laula.
Mutta mik' on maailmassa varmaa? Saman-uskoista on tuskin kaksi. Toista mietti saksalaisen mieli: "Tuo on Elben rannan satakieli." Kumpi meistä lienee oikeassa? Toinen polvi uskoa voi toisin. Kaikki vaihtuvaist' on maailmassa. Suomen rastaan satakieleks soisin, Sen on sävel herttaisin ja sulin. Mokoma lokomotivi!
Olipa vielä toinenkin laulaja, jonka ääni kuului kauempaa järven rannalta ja jota kuunnellessaan rastas lakkasi laulamasta; se oli satakieli, joka silloin samoinkuin nytkin oli rakas ulkomaan vieras Suomen etelärannalla. Jaana kiirehti kulkuaan, sillä olisihan joku ilkiö voinut ottaa rannasta hänen veneensä, ja silloin hän olisi saanut viettää metsässä yönsä.
Satakieli syleili heitä ja rupesi nyt laulamaan niin iloisesti, niin iloisesti, että oikein tuntui hyvältä sydämmessä. Lehtimajaan oli sillä välin tullut pappilan väki. "Kuulkaa, kuulkaa noita ruladeja!" sanoi apulainen. "Suloista!" huokasi Helmi. "Kanaljaa!" kuiskasi provasti, "kanaljaa, kuinka kauniisti laulaa".
Mutta kaikesta surusta huolimatta oli hänellä sentään taivas sydämmessä; ja kuitenkin oli hän vaan tuhma poika. Ja Dorotea jäi istumaan seljapuun alle ja itki sen tuhman pojan tähden. Satakieli lauloi ehkä tyttö juuri sentähden itkikin? kevättuuli hyväili häntä ehkä hänen sydämmensä juuri sen vuoksi oli niin raskas? ja kuu kumotti puitten, pensaitten välitse tähän sydämmeen.
Mutta minä en tule. Näen viitakkeeni pistettynä tallin naulaan, sen tavalliseen paikkaan. Sen terässä on vielä siihen tarttuneita apilanlehtiä sinun niittosi jäleltä. Nythän on viileä niittää ja alottaa samassa heinänteko. Minä menen apilaspellolle ja teroitan rautaani kauemmin, kuin ehkä olisi tarpeen, koska metsänranta heläjää. Satakieli alkaa soittaa viidakossa ja soittaa koko yön.
Vanha Kaulio hypittelee lasta polvellaan ja laulelee sille "Saimaan rantaa." Mutta kun tyttönen ensi kertaa osasi sanoa: "Vaaji, tylliin!" silloin Kaulio itki ja nauroi ilosta, nauroi ja itki. Satakieli oli kerran tullut paikkakuntaan, missä sitä ennen ei oltu kuultu. Hän, niinkuin Caesar ennen muinoin, "tuli, näki ja voitti", voitti kaikkien olentojen suosion.
Maailman suurest' ansast' ehjänäkö Hymyillen tulet? ANTONIUS. Armas satakieli, Makuulle heidät pieksimme. Haa, tyttö! Ruskeihin harmait' eksyy; mut viel' aivo Ravitsee hennoja ja nuoruudelta Voi viedä voiton. Katso tuota miestä! Huulilleen armon kättä tarjoo! Uros, Suutele tuota! Taistellut hän niin on, Kuin vihast' ihmiskuntaan joku jumal' Ois surmaa tehnyt hänen hahmossansa.
Minä kuljin pensaan ohitse, jossa satakieli lauloi; minä pysähdyin ja kuuntelin kauan: minusta tuntui kuin se olisi laulanut minun lemmestäni, minun onnestani. Kun minä seuraavana aamuna lähestyin tuttua taloa, niin muuan asianhaara oudostutti minua: Kaikki sen akkunat olivat avoinna, ovi samaten; paperilippuja oli hajallaan kynnyksen edessä; piika näkyi luuta kädessä oven takaa.
"Sen tiedän, sen tunnen minä," kuiskutti ruusu ja hehkui heleämmin: "satakieli se oli, siunatuin, puhtain kaikista laulajattarista, hän, se sävelmailman säteilevä kuningatar, hän, jota minä rakastan kuin päivää," "Oi, laulanpa minäkin sen ylistystä sinun kanssasi, ihanainen!" vastasi joutsen, "mutta minun sydämeni palaa halusta häntä nähdäkseni, häntä suudellakseni; pitäähän kuninkaan ja kuningattaren rakastaa toisiansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät