Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Hän ei tiennyt itsekään, mitä sitten tulisi, mutta hän punastui ihanissa unelmissaan. Punaiset tuoksuvat mantelinkukat putoilivat tuulen heiluttamilta oksilta. Tuuheassa oleanderissa hänen vierellään lauloi satakieli. Kirkas lähde solisi hänen ohitsensa siniseen mereen, jonka aallot hiljaa, hyväillen vyöryivät hänen jalkojensa juureen.
Prinssi vei hänet tornin akkunaan. "Kuuntele, oi Eben Bonabben," sanoi hän. Tietoviisas kuunteli. Satakieli istui pensas-aidassa tornin alla ja lauloi lemmetyiselleen, orjantappuran ruusulle; jokaiselta kukkivalta oksalta ja jokaisesta lemuavasta lehdosta laukuili yhteensointuvia säveliä, ja rakkaus! rakkaus! rakkaus! oli nyt niinkuin ennenkin se aine, jota kaikki lauloivat. "Allah Akbar!
Kaikki oli nyt ihan selvää ja epäilemätöntä. Valoisa, melkein täysinäinen kuu nousi liiterin takaa ja pihan yli paneutuivat mustat varjot, ja rauta helkkyi hajoavan talon katolla. Ja tahtomatta ikäänkuin päästää ohitsensa tätä valoa vaiennut satakieli alkoi puutarhassa jälleen viserryksensä.
AINA. Ja toinen lintu toisen herättää... Ai! eilen illalla, et arvaa sä, Kuin satakieli soitti soreasti Mun akkunani alla ilosasti, Ett'en ma unta saanut silmihin. Lie silloin oikein lysti ollutkin, Kun linnun kieltä ihmislapset taisi! Ah, sanos, kun sit' ymmärtää vaan saisi? KILPI. No, sitte kummia sä kuulisit. AINA. Niin, sepä tietty ois... Jos tietäisit, Kuin oisin iloissain!
"Tuo hyvä Fernau on viisikolmatta vuotta ollut umpikuurona." "Mutta vanhempanikin ihmettelevät vielä Teidän ääntänne", puolustihe hovineiti uutterasti, vaan loi kuitenkin alas silmänsä siitä ivallisesta katseesta, jolla ruhtinatar häntä tarkasti. "Olkaa hyvä, herra von Wismar, luokaa silmänne oikealle", lausui ruhtinatar! osoittaen minua, "tuossa on satakieli." Hoviherra kääntyi joutuisasti.
Tähdet mettisparven lailla Vilisee ja varkain vilkkuu Taivaan sinikukka-mailla! Kastanjien varjostoissa Kiihkoin kartanon nään harmaan; Lasioven käyvän kuulen, Kuulen kuiskeen äänen armaan. Sulo väreet, vavahdukset, Hurjat suukot, hellät paulat, Ja te, ruusut, kuuntelette, Ja sa, satakieli, laulat.
Ollut ei arkea mulle ja ollut ei päivää ja yötä, vain oli laulusi sun. Oi, kesä kaukahinen! Oi satakieli, sun laulusi muistossa vieläkin väikkyy: tummaa silmää kaks, vaalea, kutrinen pää. Oi kesän yhden sa mullekin laulanut oot, satakieli. Kerran lienen sun lasna ma nähnyt tai uness' ehkä.
Mutta kaikesta surusta huolimatta oli hänellä sydämessään taivas, vaikka hän olikin vain tuhma poika. Ja Dorotea jäi istumaan seljapuun alle ja itki tämän tuhman pojan tähden. Satakieli lauloi ehkäpä tyttö juuri senvuoksi itkikin? kevättuuli hyväili häntä ehkäpä hänen sydämensä juuri senvuoksi oli niin raskas? ja kuu loi hopeavaloaan puitten ja pensaitten välitse tähän sydämeen.
Ja nyt tiedät sä, että, kun satakieli laulaa livertelee sulosointuisia säveleitänsä, niin se on Filomelan henki, jonka kuulet yössä vaikertelevan. Hän valittaa kadonnutta nuoruuttansa ruusuineen lempineen, mikä kaikki sydämmettömän ilkityön tähden hajosi tyhjään.
Mut ken se ruusun lemmikki on? Jos tietää vain sen vois. Se satakielikö laulava lie, Vai illan tuikkiva koi se ois? En tiedä, ken ruusun lemmikki lie, Mut kaikki sai lempeni, oi Säde auringon, ruusu ja perhonen Ja satakieli ja illan koi! "Ol' aluss' satakieli vaan, Ja sana soi: 'tyi-tyi! 'tyi-tyi! Kun noin se lauloi, ruoho maan, Puut, kukat, kielot ilmestyi.
Päivän Sana
Muut Etsivät